maanantai 6. toukokuuta 2013

Ulkokisoissa voitto!

Meille ensimmäiset ulkokisat ja nätti sää. Rataan tutustuessa rata näytti oikein kivalta. Treenikaverit Liisa ja Tuuma menivät meitä ennen ja sujuvaa menoa heilläkin. Harmillisesti Tuuma meni aasta ohi, kun onhan se aika erilainen ja tais se ohjaajakin jotain heilua siinä.. No meidän vuoro oli heti Liisan ja Tuuman jälkeen. Alusta kävi selväksi, että nyt mennään eikä meinata. Ei enää mun jännittämiset näyttäneet Kiki haittaavan. Eikä mua kyllä nyt oikein jännittänytkään. Selvästi jo muutamien kisojen käyminen auttaa, kun tietää mitä on tulossa. Sain siis pistellä tossua toisen eteen ja ehdin kyllä, kun juoksin. Puomia ennen olin suunnitellut tekeväni sokkarin, mut siihen en olis kyllä kerennyt, enkä kyllä yrittänytkään. Ekan radan puomilla Kiki himmas, kun se katsoi Sannaa (tuomaria). Radan loputtua mietin, että tuliko joku rima alas, mut se oli onneksi turha huoli. Puhtaasti mentiin!


Vaikka ekalla radalla oliskin tullut rima alas, niin silti suunnitelma olis pitänyt. Eli toisella radalla kontaktien palkkaaminen. Huikkasin Sannalle jo etukäteen, et palkkaan. Aasta olin jo ihan varma, että Kiki juoksee läpi, mutta kyllä se sinne jäi hienosti ja pääsin palkkaamaan. Puomin se meni tällä kertaa myös tosi hienosti loppuun asti. Sannakin sponttaanisti huikkas että: "Hieno!", kun Kiki jäi 2on2offiin hienosti. Kikiä saattaa puomilla hämätä mun liian ajoissa tapahtuva himmaus. Aalla pitää ehkä vähän aikaisemmin himmata, mut nyt musta tuntuis siltä, että puomilla pystyy vähän enemmän vedättämään. Saatiin siis toisesta superhylly, kun palkkasin. :D



Olen kyllä todella tyytyväinen molempiin ratoihin ja meidän meininkiin. Radat oli sujuvia ja siinä oli sitä tekemisen meininkiä. Ja meillä oli kivaa!! Jotkut kaarteet ehkä hieman venyi, mutta se on pikkujuttuja. Oli niin ihanaa huomata, että ulkokentällä kun on tilaa niin Kiksusta löytyy se toinen vaihde. Eikä se todella enää jää miettimään mun jännittämistä, vaan on ihan fiiliksissä menossa!

Palkinnoksi saatiin ruusukkeen lisäksi vinkulelu ja nameja molemmille. Vinkulelu elää varmaan max. 5 minuuttia, mutta sankari saa tehdä palkinnollaan mitä haluaa.

Kepo meni sitten vielä Kikin kanssa putkiralliin. Hauskaa näytti silläkin radalla olevan.
Tässä vielä se putkiralli videona.


2 kommenttia:

  1. vauhdikkaan näkönen rata! harmittaa ettei tultu mukaan, ois päässy juoksemaan. mut parempi oli antaa koiran levätä, käveltiin sit vaan rauhallinen metsälenkki :)

    VastaaPoista
  2. Kikillä oli ulkokentällä huomattavasti enemmän draivia! Ja oli tosi kiva rata, kun sai juosta! Ei mitään piiperrystä vaan menoa. Seuraaviin kisoihin tuutte sit kans. :)

    VastaaPoista