Koiran (ja emännän) pään menoksi pitää tasaisin väliajoin keksiä uutta tai ennestään tuttua tekemistä. Eilen alkoi sopivasti näyttelytreeni, jossa ehdimme käydä viisi kertaa ennen kuin mun työharjoittelu alkaa (ja silloin muu elämä järjestyy työvuorojen mukaisesti). Kikille tekee niin hyvää joutua vieraiden ihmisten lääpittäväksi. Kiki on kyllä hieman aikuistunut ja vieraat ihmiset alkaa sen mielestä olemaan jo ihan kivoja. Onneksi Kiki on niin ahne, että namin kanssa pystyy totuttamaan sitä moniin asioihin. Ensimmäisissä treeneissä Kiki meni heti ottamaan namia ohjaajalta ja koskettaminen oli ok. Ohjaajan kävellessä Kikin ympärillä piti Kikin katsella missä se tyyppi nyt on. Tosin Kiki sai myös palkkaa siitä, että katsoi ohjaajaa. Ohjaajan silmiin katsominen ja kumartuminen Kikin ylle ei myöskään ollut mikään ongelma. Kiki on siitä hyvä tyyppi, että tehty työ tuottaa kyllä tulosta. Eihän se oikeasti pelkää ihmisiä, se vaan ei ole kaikkien kaveri - ainakaan heti. Sitten kun se saa itse valita milloin tekee tuttavuutta, niin sitten siitä saa hyvin pian sylikoiran.
Viimeksi näyttelytreeneissä Kiki saattoi seistä etu- ja takajalat liian kaukana rungosta. Tämän ohjaajan mukaan näyttäisi siltä, että Kikiä vähän jännittää ja että kyllä se sitten korjaa asentoaan, kun rentoutuu. Tehtiin niin, että otin Kikin seisomaan kohtisuoraan mun eteen ja odotin katsekontaktia ja palkkasin siitä. Kiki sai silloin keskittyä mun katselemiseen, niin sillä oli jotain muutakin tekemistä pönötyksen lisäksi. Hienosti Kiki jaksoi seistä ja seisoi välillä ihan hyvin. Edistystä edistystä! Juoksemisessa Kiki haluaisi katsoa mua, ja silloin sen liikee muuttuu, kun kaula ja pää kääntyy sivuille. Tähänkin saatiin hyviä vinkkejä. Sain heittää näyttelyremmin lattialle ja palkkasin Kikiä vasemmmalla kädellä eteen heti kun sen pääkin oli suoraan.
Treenit olivat vesikoiravoittoiset! Kikin lisäksi paikalla oli kaksi Lagottoa, yksi Khromforländer ja kaksi Mopsin 3 kuukauden ikäistä pentua! Pennut olivat aivan ylisöpöjä! Lylleröpalleroita, joiden jalat meni miten sattuu ja mihin suuntaan tahansa.. Voi ei!
Unelmia ja tavoitteitahan pitää olla. Yksi syy, miksi haluan Kikin sietävän ja oppivan tykkäävän vieraiden ihmisten käsittelystä on se, että agilityn takia on hyvä olla näyttelyistä H merkintä olemassa. Näyttelyihin pitää siis mennä joskus tuo merkintä hankkimaan! Agilityyn se vaikuttaa siten, että joskus sitten kun kisaamme Kikin kanssa (toivottavasti) agilityä 3-luokassa ja on sieltä vaadittavat tulokset kasassa, niin tuon näyttelymerkinnän kanssa on oikeutettu saamaan agilityvalion ja hyppyvalion arvot. ( agilityliitto / valionarvot )
Kohti unelmia sitten vaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti