Kuulumisia viikon varrelta

Osteopaatti oli selvästi viikon kohokohta, mutta ehdittiin me paljon muutakin tehdä. Käytiin pitkiä lenkkejä metsässä ja niityllä. Kikin viikon kohokohta oli varmasti fasaanien metsästys. Saalista ei kuitenkaan yrityksestä huolimatta tullut. Tai ehkä kerron tarinan alusta asti. Käytiin puron varressa, ja Kiki meni kahlailemaan. Kahlaillessaan se haukkailee kuplia suullaan, kuvittelee kai ottavansa kiinni niitä. Puro menee hiekkatien varressa ja Kikillä on tapana aina juosta monta kertaa puron varteen ja sitten taas juosta täysiä mun luo. Kiki lähti puron varteen - kuulin "kräks" -äänen ja takaisin tuli puolimärkä koira. Vissiin se oli plumpsahtanut puoliksi puroon. Seuraavan kerran Kikin lähtiessä purolle kuuluikin fasaanin rääkymistä ja puskat vaan rytisivät. Mä kiljun pää punaisena Kikiä takaisin - aivan turhaan. Siellähän sitten olikin aika monta fasaania, eikä Kiki tietenkään voinut tulla takaisin ennen kuin työ oli kunnolla suoritettu ja kaikki fasaanit lähteneet lentoon. Emäntä oli oikein iloinen! Loppulenkki menikin sitten remmissä.

Osteopaatin kehotuksesta mentiin umpimetsään rämpimään. Eikä siinä mitään, mutta alkoi jo hieman hämärtää ja pikkulinnut viihtyi myös siellä pusikossa, niin pitihän niitäkin sitten jahdata. Olin ajatellut osan rämpimisestä suorittaa koira irti ja osan matkaa pitää koiraa kiinni. Suurin osa lenkistä menikin sitten remmissä, kun kyllästyin Kikin toistuviin irtoamisiin. Metsässä se ei nyt sinänsä haittaa, että koira lähtee omille teilleen hetkeksi, kun ei siellä muita ole, eikä teitä lähimaillakaan. Olisi vaan kiva, jos koiran korvat ei katoaisi.. Ei oo Kiki vielä oppinut, että irtoamisia on suositeltavaa harrastaa vain agilityn puitteissa!

Perjantain treeneissä tehtiin rataa. Siinä oli sokkaria, valssia ja päällejuoksua noin niin kuin ohjauskuvioina. Ensimmäisellä yrityksellä hölkkäsin ja ihastelin Kikin menoa. Arvata saattaa, että sillä tyylillä ei medikoiran perässä pysy. Toisella yrityksellä otin jalat alleni ja sitten mentiinkin hienosti! Päällejuoksua vähän mietin, että mitenhän se mahtaa mennä, kun sitä ollaan tehty joskus (ehkä?). Menihän se, kun mä olin siellä missä pitääkin, eli koiran edellä ohjaamassa sitä päällejuoksua. Satu sanoi, että Kiki hienosti luki mun kroppaa ja valitsi kulmassa olevan esteen, vaikken täydellisesti ollut sinne menossa. Ja taas, että hyvin menee jos emäntä tajuaa juosta eikä jää ihastelemaan koiran menoa. Tehtiin puomia ennen rataa ja sitä pitää hioa itsenäisemmäksi edelleen. Kaikki ajallaan.

Video puomista.

Tässä vielä video radasta. Huomaa emännän tyylin viimeistely -> housunlahkeet sukissa. Miten näissä videoissa näyttää, että hölkkäisin?! Todellisuudessa sain pinkoa ja olin kyllä hengästynyt mentyämme rataa 3 tai 4 kertaa putkeen..