maanantai 26. toukokuuta 2014

Molemmille omansa

Lauantaina koirat pääsivät aamu-uinnille Haukilahden koirarantaan. Niillä oli tiedossa pitkä päivä keskenään, niin siitä lohdutukseksi ja energian purkamiseksi pääsivät uimaan. Lili ei ennen ole käynyt koirarannassa, mutta se selvästi tiesi että jotain kivaa on tiedossa kun se innostui vetämään uudessa paikassa. Yleensähän se ei vedä, paitsi sillon kun ollaan menossa metsään.. Siihen kyllä hyvin toimii pysähtyminen, silloin Lili tietää ottaa kontaktin jonka jälkeen matka jatkuu. Ehkä Lili luki Kikistä että nyt on jotain kivaa, tai sitten repussa piippaavat vinkulelut paljastivat itsensä..

Lili kahlasi lastenaltaassa ja Kiki meressä. :D

Lili ei ihan vielä uskaltanut mennä kovin syvälle, mutta tyytyväisenä ja innoissaan se kahlaten haki lelua. Kikin rikkisyömä hyvin palvellut The Poro toimi Lililläkin hyvin. Siitä ei kuulu niin hirveä vinkuminen niin onpahan omistajaystävällinen myös. Rannasta Lili haki poroa innoissaan, mutta jos poro joutui hieman syvemmälle piti hieman hakea rohkaisua ennen kuin uskalsi kahlata syvemmälle. Lili nyt on muutenkin paljon herkkiksempi kuin Kiki, joten annetaan sille vielä hieman aikaa opetella.


 Kiki haki oranssia dummyä.


Lauantai-iltana iski kasvimaan tuholainen osa 2. Olin juuri saanut yrtit istutettua ja kastellut kasvimaan. Koirat jäi hetkeksi pihalle kaksistaan tuloksena tämä:
Lili kävi myöhentämässä kasvimaata mun esimerkkiä seuraten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti