Onko tää nyt sitä??

Kesän treeneissä tekemisen meininki tuntui olevan kadoksissa. Uskoin silti, että se fiilis tulee sieltä ja että meidän tekeminen alkaa taas tuntua ja näyttää hyvältä. Ehkä se ulkopuolisen silmin saattoi näyttää ihan hyvältä, mutta ei ne suoritukset kyllä olleet parasta mihin me pystytään. Syksymmällä alettiin tehdä treenien ekalta radalta jossain vaiheessa nollia ja luotto omaan tekemiseen alkoi hiljalleen taas toimia. Toki nuo nollat oli niitä varmistelunollia (tarkoittaa meillä sitä että varmistelen, teen tarkasti enkä niin lujaa kuin vois). Olin kuitenkin sitä mieltä, että mä tarvitsen niitä ekan radan nollia. Ihan vaan siks et uskon meidän tiimityöhön ja sen toimivuuteen. Tai ehkä lähinnä omiin ohjaajan taitoihini, kyllä mä tiedän että Kiki tekee, osaa ja antaa kaikkensa. Sen ekan varmistelunollan jälkeen Satu aina sano että nyt tehdään sitten seuraava rata rohkeammin. Ja niin sitten tehtiin hieman rohkeammalla tyylilläkin nollia.

Syksyn kisoihin lähdin aina kuitenkin hyvällä fiiliksellä, sillä usein treeneissä tehdään vaikeampia kuvioita, mikä on tietenkin tarkoituskin. Eikä mua kisoissa niin harmita omat mokani, vaan osaan ajatella oppivani niistä mokista jotain. Kaksissa viime kisoissa varmuus on kuitenkin alkanut näkyä tekemisessä ja siitä kertoo LUVAn arvoiset suorituksetkin. Eikä ne mitkään aiemmat mokat ole olleet kiinni siitä, että radat olis mahdottomia. Osa hylkyyn johtaneista virheistä oli just niitä, että yritin varmistella jotain ansakohtaa liikaa, ja jouduttiin sitten sen vuoksi toiseen ansaan. Osa virheistä oli ihan mun kokemattomuutta ohjaajana ja ohjausvalinnoissa.

Agility on hauskaa, jopa naurattaa epiksissä (ei meinaa ihan suju just tässä)

Mutta nyt on ehkä tapahtunut jotain. Treeneissä sujuu aika kivasti edelleen ja kisoissakin palaset on loksahtaneet kohdalleen. Viime lauantain kisoissa mua haittasi tosi paljon muut asiat, mutta olin niin iloinen kun sain uppoutua kisafiilikseen ja unohtaa kaiken muun. Huomasin vasta kisojen jälkeen lämppälenkillä miten hyvällä tuulella olin onnistuttuani keskittymään vain agiin ja unohtamaan kaikki muut tyhmät asiat. Toki meillä meni hyvin, mutta ei se hyvä fiilis tullut pelkästään menestymisestä, vaan siitä että tulin niin iloiseksi agilityyn keskittymisestä.

Jälkeenpäin fiilistelin kisa(ja treeni-)kaverille hyppyradan hyvää etenemää. Sanoin kyllä että olihan se aika suoraviivainen rata (joka helpottaa hyvän ajan saamisessa), johon kisakaveri vastasi että -älä vähättele, siinä oli flow isolla äffällä. Ja tosiaan, me mentiin se rata tosi hyvällä fiiliksellä ja draivilla. En edes rekisteröinyt että Kiki kyllä jossain kohdissa haukku mulle (eli olin jonkun verran myöhässä), vaan keskityin juoksemaan. Yhdessä kohdassa tein vastakäännöksen sijaan peruskäännöksen, kun näin että en sitä ehdi tekemään ja Kiki kääntyikin hyvin. Siinä radassa oli kyllä fiilis kohdallaan. Ehkä tää nyt oli todella sitä flow-fiilistä! Mitä enemmän vois kaivata? Sillä ei ole mitään merkistystä, että rima tipahti. Fiilis oli vaan niin kohdillaan! Uskalsin jopa taputtaa ennen kuin Kiki oli vikan hypyn yli. ;)