tiistai 1. lokakuuta 2013

5 kilsan hölkkä

Suunnattiin heti aamusta hölkälle. Mulla on nyt tavoitteena lisätä hölkkäämisen määrää ja koska Kiki tarvitsee myös ulkoilua on kätevämpi yhdistää nämä kaksi asiaa. Varsinkin kun arki starttasi ihan kunnolla tarkoittaen sitä, että ollaan osan viikosta Kikin kanssa kahdestaan kotona, niin eihän sitä nyt viitsi kotiinkaan jättää lähtiessäni itse hölkkäämään. Alkuun Kiki sai ravata, sitten päästiin niitylle jossa se sai juosta vapaana haluamaansa tahtia. Yleensä se tarkoittaa haistelemaan jäämistä ja sitten spurttaamista mun perään. Annan Kikin juosta vapaana niissä kohdin missä se on mahdollista. Se saa sitten itse päättää tahtinsa. Kotia lähestyttäessä Kikin vauhti usein vähän hiipuu, kuka nyt haluaisi mennä äkkiä kotiin. Mutta tänään Kiki kyllä jaksoi (= ei tylsistynyt) hyvin hölkätä!

Sunnuntain kisoissa renkaaseen törmäämisestä ei näyttäisi aiheutuneen mitään jumeja. Olen kopeloinut Kikiä eikä se oli aristanut mitään, liikkuu puhtaasti eikä sen käyttäytymisessä ole havaittavissa mitään kummallista. Hyvä näin. Kohta pitää alkaa miettiä eläinlääkärille menoa selässä olevaa pattia näyttämään. Kohta pitäisi kuitenkin käydä hakemassa nenärokote kennelyskää vastaan, joten samalla vaivalla menee tuokin. Ajattelin myös hommata Kikille passin valmiiksi, mikäli sitä joskus sattuisi tarvitsemaan. Jossain kisoissa joku myös nillitti että periaatteessa ainoastaan passi kävisi virallisesta rokotustodistuksesta..  Se olikin eläinlääkäri joka näin sanoi, enkä ole muualla vastaavaan törmännyt.

Viime perjantaina Sporttiksella kokeilin Lohjan kisojen mokailukohtaa. Ekalla toistolla tapahtui aivan sama kuin kisoissa. En ehtinyt ohjata takaakiertoon. Kaveri sitten sanoi et oliko sulla muita vaihtoehtoja, esim vastakäännös? No joo, enpä tullut ajatelleeksi tuohon kohtaan vastakäännöstä, vaikka se toimiikin tosi hyvin Kikillä! Sitten kokeilin vastakäännöksellä ja kas kun se onnistui hyvin. Kokeilin myös ihan peruskäännöksellä ja se toimi, sillä Kiki tiesi mihin oltiin menossa. Kisoissa ei varmasti olis toiminut, vaan putken väärä pää olis vetänyt puoleensa.
Huomenna alkaa sitten talvikauden keskiviikkotreenit. Jännityksellä odotan minkälaista treeniä siellä saa ja ketä siellä mahtaa olla treenikavereina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti