maanantai 24. kesäkuuta 2013

Virallinen kisaura korkattu!

Ja kylläpäs taas jännitti kun oltiin menossa kisoihin. Katsoin minien menoa ja totesin, että se rata on kyllä tehtävissä. Muutamat ansakohdat siellä oli, kuten väärät putken päät ja puomi, mutta keppeihin luotin. Radalla kuitenkin mun olisi pitänyt auttaa Kikiä enemmän kepeille, siitä siis 5 vp ja otettiin kepit uudestaan. Vauhti oli taas niin kova ja mun rintamasuunta muualle, niin ei se raukka tiennyt että kepeille olisi pitänyt mennä. Sitten keinun jälkeen olin suunnitellut tekeväni vastakäännöksen, jotta väärä putken pää ei houkuttele. No en sitten tehnyt vastakäännöstä (miksi en?!) ja sinnehän se sujahti. Siitä HYL. Muuten rata oli ok, keinu meni hyvin jne. Puomi todella huono, kun Kiki pysähtyi ennen kontaktia. Autoin sen 2on-2offiin. Tää on nyt todellakin meidän treenilistalla.. Tuomarina Esa Muotka.

Eka rata, HYL

Toka rata vaikutti helpommalta. Alkua mietin, että miten saan neljä ensimmäistä estettä ohjattua niin, että ehdin vielä kepeille. Ehdin kuitenkin hyvin tehdä valssin kolmannen esteen kohdalla, ja neljäs este olikin kivasti sijoitettu, että Kiki teki laajempaa kaarta jolloin ehdin hyvin sen törkkäämään kepeille. Lopussa otin tokaan kertaan mentävän aan näköjään tosi varman päälle, kun Kiki hidasti niin paljon. Samoin otin aan jälkeiseltä hypyltä koiran haltuun, ettei se vaan karkaa renkaalle tai muualle, vaan että saan sen varmasti putkeen. Ja nollahan näillä varmisteluilla tuli. :D Keinu meni taas hyvin, otin sen extrahitaasti, sillä toi puukeinu on paljon hitaampi kuin ne mihin ollaan totuttu. Ja siellä ASTin kisoissa samanlaisella keinullahan tuli lentokeinu. Onneksi Kiki ei ole mikään herkkis, vaan unohtaa näköjään noi huonot kokemukset kun saa vaan hyviä tilalle.

Sijoituttiin 2. sijalle ja saatiin LUVA! Aika hyvin ekoiksi kisoiksi. Voittaja oli meitä 4 sek nopeampi, joten eipä tarvitse miettiä että mitä jos oltais oltu vähän nopeampia. Ja pääasiana oli tehdä hyvä rata, jotta saadaan taas varmuutta suorituksiin onnistumisen kautta. Tämä toteutui! Saatiin siis ihan eka merkintä kisakirjaankin. Ei tarvinnut tyhjän kirjan kanssa tulla kotiin. Tuomarina oli Anne Savioja.

Toka rata, 2. sija

Tulokset

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti