maanantai 10. kesäkuuta 2013

Hyllyjä pukkaa epiksissä

Käytiin epiksissä kisaavien radalla. Olipa kiva juosta rataa siellä sm-kisoihin osallistuvien keskellä. ;) Taitaa niillä olla viime hetken hiomiset. Radan käveltyäni ajattelin, että se on ihan mahdollinen suorittaa onnistuneesti läpi. Ekalla radalla olin toivottoman jäljessä ja myöhässä ja ja ja.. Otin sitten joitain kohtia uudestaan. Keinu meni hyvin, siihen olen tyytyväinen. Kepeillä oli aika paha hanatussuora, jossa jäin totaalisesti jälkeen ja sitten olisi pitänyt saada koira jonkinlaiseen avokulmaan kepeille. Vähän liian haastava kohta meille vielä. Mutta kaikenkaikkiaan toka rata meni ihan ok. Hyl tuli väärältä puolelta hypystä, otin sen uudestaan. Samoin keppejä yritettiin sitten sihdata pariin otteeseen ja kun otin uudestaan pituuden kautta, niin Kiki meni hienosti kepit. Siihen olen myös tyytyväinen. Otettiin ihan harjoituksen kannalta. Mielenkiinnolla odotan mitä virallisissa kisoissa ykkösistä löytyy. Toivottavasti vähän helpompia keppikulmia ainakin. Mielenkiintoista oli se, että ekalla meidän juoksemalla radalla ikinä tuolla oli sarjaeste. Putken jälkeen tuli 7a, b ja c. Ratsastusharrastuksesta miellän sarjaesteen niin että ne esteet olis tosi lähekkäin, mutta oli noissa ihan muutamien laukkojen välit Kikille.


Plussat:
+ kiva päästä kokeilemaan kisaavien rataa
+ ehdin tehdä sokkarin päällejuoksun jälkeen ja ohjata koiran vielä aalle
+ Kikillä oli vauhtia
+ Kiki irtos hienosti
+ keinu sujui
+ kepit sujui kun päästiin alkuun
+ Kiki odotti rauhallisesti kepon kanssa mun tutustuessa rataan
+ kontaktit oli varmat

miinukset:
- ekalla radalla olin aivan liian hidas
- Kiki haukku mulle -> selkeesti olin myöhässä joissain kohdissa
- liian vaikeat kepit
- en tokallakaan radalla parantanut ohjaustani keinun jälkeen, jolloin Kiki otti hypyn väärältä puolelta
- puomi oli hidas

Jäi siis selkeesti enemmän plussaa kuin miinusta.

Tässä se rata sitten.
Ihanneaika ykkösille oli 55 sek ja tuossa videon lopussa näytti että meidän aika olis ollut 53 ja jotain. Eli aika ois hyvin riittänyt ja toki oltais oltu nopeampia puhtaalla radalla ilam ylimääräisiä koukeroita. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti