tiistai 2. huhtikuuta 2013

Pääsiäiskiireitä

Kerettiin käydä pääsiäisenä muutamaan kertaan omatoimitreenailemassa. Jos torstai lasketaan pääsiäiseen kuuluvaksi, niin silloin aloitettiin, sitten perjantaina seuraavat treenit. Lauantaina käytiin koirauimalassa ja kylässä. Sunnuntaina pitkällä lenkillä ja kylässä, jonka lisäksi vielä kaverit koirineen tulivat meille kylään. Kiki sai pitää kuria Rafi-pennulle ja Figo-ranskikselle. Maanantaina oli vielä vuorossa omatoimitreenit, joissa tehtiin aika vähän, sillä emäntäkin oli vähän väsynyt. ;) Ei meillä ihan näin aktiivisia pitkiä viikonloppuja usein ole.

Omatoimitreeneistä jäi käteen keppien hyvä fiilis. Keppikulmia täytyy alkaa harjoittelemaan, nyt kun jo vähän varmemmin tuntuu kepit sujuvan. Harjoiteltiin myös irtoamista ja kontakteja, sekä keinua. Tällä viikolla onkin poikkeuksellisesti tänään tiistaina ohjatut treenit. Lisäksi sitten viikonloppuna mahdollisesti yksäriä. Muuten Kiki saa ottaa arkipäivät suht rennosti, ettei tuu yliannostusta agilityn suhteen.

Bongasin jonkun blogista ykkösluokan radan ja siinä oli yksi mieleen jäänyt kohta. Esteet olivat 90 asteen kulmassa ja mietin sitten, miten itse ohjaisin kyseisen kuvion. Tää tyyppi lähetti takaakiertoon ja teki valssin esteiden välissä. Mietin itse, että meniskö se takaakierrolla ja persjätöllä (eli periaatteessahan se olis sitten saksalainen). Täytynee kokeilla. Tälläistähän ollaan joskus tehty, mutta nyt jäi mieleen, sillä onhan se aivan eri asia, mikäli tälläinen kohta on ykkösluokan radassa. ;) Jos ajattelis siellä olevan vaan tosi yksinkertaisia kuvioita..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti