lauantai 5. heinäkuuta 2014

Pikku Houdini

Muutamia viikkoja sitten Sporttikoirahallilla itsenäisissä treeneissä Lili raapi kevythäkin alakulman rikki. On vaan aika rankkaa pienelle koiralle odotella häkissä kun mä teen Kikin kanssa ;). Häkkiin tuli pieni reikä, eikä Lili päässyt onneksi itseään vapauttamaan. Mua harmitti kovasti, koska olen tykännyt meidän vanhasta kevythäkistä kovasti. Se Isabellan vanha häkki, sellainen joka kasataan vetsakareilla pystyyn. Talvella ostin metalliputkilla tuetun häkin, koska sen olisi pitänyt teoriassa mennä pienempään tilaan. No ei se mennyt ja lisäksi se oli muutenkin huono. Onneksi se hajosi heti ja sain rahat takaisin. Jatkettiin siis samalla vanhalla häkillä silloin ja onneksi nuo molemmat mahtuvat sinne yhtä aikaa.
Kuvituskuvina Lili näyttelyissä 17.5.2014 kuvat: Anna Kokko


Facebookin koirakirpparilta löysin haluamani tyyppisen kevythäkin ja se olikin odotuksia parempi! Hieman isompi kuin meidän edellinen häkki ja meni pienempään tilaan vieläpä, lisäksi kevyt kantaa. Eilen Lili oli ekaa kertaa kyseisessä uudessa (käytetyssä) häkissä ja ensin se söi oven verkkoon pienen reiän (tai raapi?) mun treenatessa Kikin kanssa. Seuraavalla kierroksella se yhtäkkiä ilmestyi mun luo kun treenattiin Kikin kanssa. Uhkasin myydä Lilin siinä paikassa! Häkin vetoketju ei ollut onneksi rikki, se oli vaan pois uriltaan. Lili joutui seinään kiinni ja sai odottaa että oltiin Kikin kanssa valmiit.

Kuvituskuvina Lili näyttelyissä 17.5.2014 kuvat: Anna Kokko
Tästä edespäin Lili joutuu siis tyytymään kohtaloonsa, kuten minäkin ja raahaan metallihäkkiä treeneissä mukana. Muutenhan koiria voi säilyttää autossa kun on veräjäkin, mut Sporttiksella treenatessa kavereiden kanssa on kivempi koirien olla hallissa, eikä tarvi ravata auton ovesta ulos koko ajan. Tuolla kuitenkin treenaan aina pieniä pätkiä vuorotellen molempien kanssa. Ja Lilillekin hyvä oppia häkissä olo. Olen tehnyt grate camesia eikä Lilillä ole mitään ongelmaa häkin kanssa, mutta sen tapana nyt vaan on tassuilla huitoa aina joka paikassa. Harmi että kevythäkit ei sellaista kestä.. Onneksi se on toistaiseksi pystynyt murtautumaan häkistä onnistuneesti vain kerran, joten metallihäkkikauden jälkeen sille ei toivottavasti tule mieleen vaihtoehtona häkistä murtautuminen.

Itse treeneihin:
Lili sai tehdä hyppytekniikkaa kasvavalla sarjalla. Lähetys istuen, avustaja piti kiinni ja mä vapautin edestä. Heitin verkkopallon palkaksi. Muuten näytti hyvältä, ehkä vikalle esteelle aika iso loikka?! Muuten oli bumperit käytössä, mutta koska vikaksi esteeksi ei riittänyt niin laitoin kaksi rimaa ristikoksi, korkeutta ehkä silläkin sen 5-10 cm. Avustajaa käyttäessä pitää kiinnittää huomiota siihen, että Lili ei nojaa pantaan, vaan istuu kunnolla avustajan vapauttaessa. Jos nojaa avustajaan, niin lähtee vinosti liikkeelle. Lili teki myös puomin kontaktilla 2on2offia. Pari kertaa putkea ja leikkimistä.

Kiki teki boxia. Tästä eteenpäin pitää kyllä videoida suoritukset. Avustaja palkkas edestä, pallo maassa ja avustaja nappasi pois, jos suoritus ei ollut hyväksyttävä. Mä lähetin Kikiä ensin takaa, sitten siirryin noin boxin kohdalle nähdäkseni osumat paremmin. Ensin otettiin läheltä boxia, sitten lisäsin yhden bumperin ja lopuksi kaksi bumperia sekä lähetys niiden takaa välimatkan päästä, joten saatiin jo hyvää vauhtia. Pallo valmiina maassa ei aiheuttanuyt kyttäystä, joten uskalsin sitä käyttää. Apupalkkaaja oli Kikin mielestä kyllä ihan paras, jäi vaan tuijottamaan apupalkkaajaa kun kutsuin Kikiä takaisin alkuun.  Osumista: Kiki teki hyvää työtä ja osui lähes koko ajan. Muutamia kertoja osui ehkä kolmella tassulla, niistäkin sai palkan kun itse en ollut ihan varma. Videointi siis avuksi. Tuo kolmella /kahdella tassulla osuminen on niin paljon vaikeampaa havaita kuin boxin yliloikkaus. Tää kyllä varmisti sen etten heti lähtis juoksupuomia opettamaan, kun ison kehikon sisään otetut vajaat laukatkin on jo vaikea havaita.. Kerran se taisi loikata yli, jolloin palkka jäi saamatta. Tämän jälkeen seuraava toisto oli hitaampi, mutta sen jälkeen taas vauhti tuli takaisin kun pääsi tekemään oikeita suorituksia.

Edellisten lisäksi Kiki sai taas tehdä kontaktilaudalle hetsausta. Sen lisäksi 2 puomitoistoa niin että avustaja oli puomin loppupäässä, laski kontakilaudan maahan ja Kikin iskiessä tassut siihen narulelulla repimistä ja kehumista. Eka toisto oli hyvä. Ekan toiston jälkeen tulikin sitten Lilin karkaaminen ja mulla meni aikaa siihen, joten tokalle toistolle Kiki ei ollut enää niin hyvin viritelty. Silti ihan ok toisto. Näillä jatketaan edelleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti