Aurinkoinen Agirotu 2014

Meidän eka agirotu! Voi miten olinkaan iloinen kun Caraydan-ryhmässä Kaisi kokosi joukkueet ja me päästiin Kikin kanssa mukaan. Meidän perheen aito ja oikea Caraydanilainen pääsee tositoimiin varmaankin sitten ensi kesän agirodussa. Ollaan suunniteltu menevämme sisarusjoukkueella, ja jos multa kysytään niin ALO-luokkaan, vaikka kisaiänhän nuo saavuttavat ensi vuoden huhtikuussa, joten kilpailevissa voitaisiin olla, mutta mä etenen mieluummin hitaammin.

Lauantaina olin ilmoittanut meidät avo sm-luokkaan. Ajattelin että yksi luokka per päivä on ihan riittävä näissä karkeloissa. Jos oltais satuttu pääsemään jatkoon karsintaradalta, sitten olisi tullut kaksi rataa.

Lauantai-aamuna herätys klo 4.45 ja auton nokka kohti Janakkalaa. Ilmoittautumassa piti olla aikaisin, vaikka me oltiinkin yli 100 lähtijän joukossa vasta loppupäässä. Pykättiin samalla pystyyn Caraydan-porukalle teltta, jotta sitten sunnuntaina on tilaa piknik-pöydälle ja nyyttäritarjoiluille. Ja oli kyllä kiva pitää häkkejä teltassa lauantainakin, vaikka auto ei kovin kaukana ollutkaan. Huomattiin kepon kanssa että kyllä päiväteltassa olis puolensa. Koirat ja tavarat lähellä kisa-aluetta, mutta tavallaan omassa rauhassa kuitenkin.

Kuvista kiitokset Veera Flinkille

Avo sm-karsintarata näytti kinkkiseltä. Anne Viitanen tuomaroi. En ole aiemmin ollutkaan hänen radoillaan. Radalla oli paljon pyöritystä, monia mahdollisuuksia langeta ansaesteille ja muita kuvioita. Kikiä ja itseäni lämpätessä huomasin että hyytelöjalat meinasivat iskeä. Päätin että hyytelöjalat on pidettävä poissa, sillä muuten mä en pysty juoksemaan täysillä. Onneksi fyysinen tekeminen sai hyytelöjalat pysymään poissa. Tämä pitää muistaa jatkossa. Hölkkää, spurtteja ja hyvää fiilistä niin hyytelöjalat ei koidu mun kohtaloksi.

Yllä rata. Vaikka hyllytettiin, niin mielestäni selvittiin radasta ihan kunnialla. Jos johonkin kohtaan piti hyllyttää, niin tuo oli ehdottomasti se kohta. Ohjaus pysyi kasassa ja me tehtiin töitä yhdessä.  Kiki ei vaan kestänyt keppien edessä 2 metrin päässä olevaa aata häiriönä. Lisäksi mun jäädessä taakse se jätti vikan välin pujottelematta. Olisi pitänyt muistaa hokea sille "kep kep" loppuun asti. Tämä oli kuitenkin sellainen kohta, jota ei olla harjoiteltu, eikä ylipäänsä tarpeeksi keppihäiriötäkään.. Puomin jälkeen sain pelastettua ettei matka tyssännyt putken väärään päähän, hyvä! Keppien jälkeiseen serpentiiniin olen samoin tyytyväinen. En tehnyt päällejuoksua, vaan luotin että Kiki ottaa hypyn. Aalta 180 astetta tulosuuntaan onnistui myös, sillä Kikihän on edelleen niin kiinni mun liikkeessä. Tässä se oli tietenkin hyvä asia. Kiki ei lähtenyt tykittämään vaan tuli mun liikkeen mukana.  Aan jälkeiselle hypylle olisi näköjään pitänyt tehdä vastakäännös, jotta olisin saanut suoristettua Kiki linjaa. Kiki onneksi pelasti ja muutti kulkusuuntaansa. Tuossa kohdassa osa koirista karkasi vasemmalla olevalle hypylle kuten Kikikin.

Kuvista kiitokset Veera Flinkille

Kyseisessä luokassa oli lähtijöitä n. 112 ja vain 17 nollatulosta tuli. Todellinen karsinta. :) Me päästiin sitten lähtemään kotiin, kun ei kerran jatkoon tarvinnut mennä. Päikkärit kotona tuli tarpeeseen, vaikka tulihan sitä aherrettuakin kaikenlaista. Paljon ehtii kun aikaisin herää!

Sunnuntaina startattiin kotoa kahdeksan jälkeen. Meidän joukkueen yksi koira oli loukannut tassunsa, mutta onneksi varakoirakko oli paikalla ja pääsi paikkaamaan. Kaikki me oltiinkin kisattu jo lauantaina, joten mun oli helppoa käydä ilmoittamassa meidät, kun ei edes tarvinnut rokotustodistuksia näyttää.

Joukkueviestin medikilpailevat tuomaroi tuttu kilpakumppani Ville Liukka. Ville oli laatinut kivan, sujuvan radan. Rataantutustumiseen mennessämme joku toimihenkilö tuli kertomaan että me lähdettäisiinkin jo toisena joukkueena, kun välistä oli jäänyt kaksi joukkuetta pois. Vähän ehdin katsella Sannan menoa neljän koiran kanssa omana joukkueenaan, mutta sitten piti jo keskittyä omaan suoritukseen. Oli muuten haastavaa vilkuilla milloin edellinen on maalissa ja siitä sitten kiihdyttää itsensä täyteen vauhtiin ja muistaa vapauttaa vielä koirakin.

Meidän osalta rata oli ihan hyvä. Olisin voinut puomilta kääntää enemmän, koska Kiki luuli olevansa menossa puomin edessä olevaan putkeen. Ei se montaa askelta sinne suuntaan ehtinyt ottaa eikä se videolta näytä ehkä ihan niin pahalta kuin miltä se tuntui. Tuloksena meidän joukkueella kolme nollaa ja hylystä saatuja lisäsekuntia. Sijoitus silti toinen!

 Vasemmalta: Mia Hyrskylahti - Mesi ja Natso, Tarja Yli-Tuomi ja Merri, sekä me

Oli kyllä kiva helteinen viikonloppu! Kiki raukka ei ole aivan nakuna, joten hieman lämmin sillä on. Se pääsee kyllä lähipäivinä tekemisiin trimmerin kanssa kunhan joudetaan.

Lili oli tietysti mukana molempina päivinä ja nautti sekin tapahtumasta. Varsinkin sunnuntaina se sai painia sydämensä kyllyydestä ja moikkailla niin uusia ihmisiä kuin koiriakin. Välillä piti laittaa se häkkiin lepäämään, kun alkoi olla jo vähän väsynyttä meininkiä. Kaisi kovasti mittaili Liliä ajatuksella jospa se ei kasvaisi enää ja siitä saisi minin. No tuskinpa.