tiistai 3. kesäkuuta 2014

Reilu peli

Oman seuran kisat Purinalla eilen. Eilen oli vissiin vika päivä saada agilityn suomenmestaruuskisoja varten tuloksia, joten olihan siellä jonkun verran porukkaa. Meillä tuo ei kyllä ollut tavoitteena, vaan saada raivolla (=hyvällä draivilla) tehdyt radat.

Aloitettiin ulkona hyppyradalla Ritva Herralan silmän alla. Katselin minien menoa ja saihan siinä radalla pyörittää koiraa siivekkeiden ympäri. Lopussa oleva u-putki oli aika paha, siinä oli vaarana saada koira jaloilleen. Ennen omaa starttivuoroa annoin Kikin katsoa edellisen menoa ja siitä ne kierrokset kivasti nousi. Laittaessani sitä lähtöön istumaan se katseli vielä edellisen perään. Otin huomion itseeni ja sitten vapautin. Ja Kiki lähti vauhdilla! Mun ohjaus oli hieman hapuilevaa kun juoksin alussa pidemmälle saattamaan mitä olin ajatellut. Hyvin silti kerkesin haluamiini paikkoihin. Keppien jälkeinen kohta oli hankalaa, sillä tiesin että mun on pakko saattaa Kiki kepeillä loppuun asti. (Treenilistalle tämä) Kepeiltä sitten käännös 180 astetta. Olisin halunnut tehdä tähän sokkarin, mutta se oli kyllä valovuoden myöhässä. Olin suunnitellut tekeväni takaaleikkauksen mikäli sokkaria ei ehdi. Ja vitsit - takaaleikkaus onnistui mahtavasti! (Kiitos Laura kun treenattiin tätä!) Ehdin vielä takaaleikkauksenkin jälkeen ohjata muurin takaakierron ja siitäkin vielä päästiin seuraavan esteen niistoon hyvin. Toki ei tuo nyt mitään maailman sujuvinta ohjausta ollut, mutta koira luki sitä kuitenkin. Kiki ampui sitten u-putkeen ja vaikka tiesin, että mulla on kiire ja pitää väistää koiraa, niin näin kyllä että jaloillehan se sieltä putkesta tulee. Ehdin väistää sen verran, ettei törmäys ollut suuri. Silti mun mielestä oli reilu peli keskeyttää rata ja mennä pois katsastamaan koiran kunto. Olishan siitä  kai joka tapauksessa vitonen tullut, kun otettiin kontaktia toisiimme. Hieno raivokas nolla alla ja se oli mulle voitto jo itsessään! Bonuksena vielä onnistunut takaaleikkaus ja onnistunut ohjaus sen jälkeen! Olin niin tyytyväinen meihin! Lisätään vielä se, että itsekin olin vauhdissa ensimmäisellä radalla. Mua kun on vaivannut ensimmäisen radan löysyys, nyt ei ollut sitä!


Toinen rata oli sisällä ja agilityrata. Tuomarina Heidi Viitaniemi. Radassa muutamia kinkkisiä kohtia. Ensinnäkin alku. Sanoin treenikaverille että Kiki kyllä tykkää mennä putkeen. No alun vekkauksella näytti minit kyllä menevän kivasti sinne minne pitikin. Kikin itsevarmuus tällä radalla olikin sitten jo varmaan omaa luokkaansa. Sinnehän se putkeen luikerteli kuin käärme, sillä ei se nyt mikään helpoin reitti ollut mennä putkeen. :D Eihän siitä sitten enää mitään kunnon rataa tullut. Aan jälkeen Kiki päätti taas mennä eri päähän putkea kuin mihin mä olisin sen halunnut menevän. Puomi oli vissiin ihan ok, ei mikään nopea mutta ei mikään surkean hidaskaan. Mietin ennen rataa, että täytyy odottaa sitä puomille ja kiihdyttää sitten samaa matkaa. Jos eka rata oli loistava niin tää oli kyllä sitten kaikkea muuta. Aallonharjalla ratsastaen mentiin ylös ja alas!

Kepo oli mukana ja vei Kikin jäähdyttelylenkille, joten mä pääsin seuraamaan Lilin ja Ican leikkejä. Siskokset kyllä heti tunnisti toisensa. Pellolla oli vielä kaksi bc pentua ja hetken kaikki neljä leikkivät keskenään. Vaikka selvästi kyllä näytti siltä että samanrotuiset kuitenkin hakeutuivat toistensa seuraan. Toki Lili ja Ica ovat niin tuttuja, että en ihmettele.
Ica ja Lili

Lillis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti