Maailma on meidän! Joukkuekultaa agilityn suomenmestaruuskisoissa!

Sanoinkuvaamaton fiilis! Mulla on terve kisakoira, joka tekee radalla kaikkensa juuri niin kuin sille on opetettu. Enempää ei voi toivoa! Kiki on paljon muutakin kuin kisakoira, mutta tälläisinä hetkinä tuntuu siltä, että kaikki painiminen sen omituisuuksien kanssa on painimisen arvoista. Toki arvostan sitä hirveästi ilman mitään saavutuksia. Silti menestys saa ajattelemaan asian kääntöpuolia ja tekee niistä vaikeista hetkistä helpompia kantaa. Tämä ihan vaan alustukseksi sille, että meillä ei todellakaan ole täydellistä, Kiki ei ole arjessa niin helppo koira jollei sen "sääntöjä" noudata, ja kisapaikallakin mulla on se tiukasti hanskassa. Kiki ei tykkää vieraista ihmisistä eikä vieraista koirista, ennen kuin saa niihin rauhassa tutustua. Sen sijaan radalla mä luotan siihen 110 prosenttisesti. Mä luotan siihen, että se on radalle mentäessä aivan fiiliksissä, se istuu lähdössä kuin tatti (mulla on joskus vaikea saada sitä lähtemään liikkeelle ekasta vapautuskäskystä, koska sehän ei lähde jos ei kuule kunnolla), se ei välitä radalla olevista henkilöistä, se ei välitä radan reunalla olevista henkilöistä tai koirista. Mä luotan siihen että se todellakin tekee juuri niin kuin on opetettu. Jollei se jotain tee oikein, niin sille ei sitä ole opetettu. Kikihän tekee jopa liian virkamiesmäisesti, mutta tähän asiaan olen nyt oppinut kiinnittämään huomiota ja ollaan saatu keinoja virittää Kikin draivi ylemmäs. Huippuvauhdin saavuttamiseksi jatketaan harjoittelemista.

Kopioitu Jukka Pätysen luvalla.

Tässä me ollaan medien sarjassa ykköspodiumilla! Kiki just peittää mun naaman hienosti :D
Kopioitu Jukka Pätysen luvalla.

Itse joukkuekisaan siis. Meidän joukkueen ensimmäinen koirakko Kirsimaaria Inkinen-Moukola ja Pirre tekivät hienosti nollan. Se oli kyllä henkisesti iso juttu mulle. Olimme Kikin kanssa toinen koirakko ja joukkueenjohtaja Kirsimaaria tsemppas kivasti ja loi uskoa. Rata ei ollut paha. Ainoa kohta jota mietin ja pähkäilin vielä hetki ennen meidän vuoroa oli keppien ja pituuden jälkeinen ansaputki. Kiki kun rrrakastaa putkia. Reilu viikko sitten kisoissa kakkosradallahan se oikein luikerteli ansaputkeen.. Mietin teenkö vedon, vekkauksen, vastakäännöksen vai mitä. Vastakäännös oli vahvoilla. Mietin että jos se on irtoavalla tuulella ja menee lujaa, vastakäännös on ainoa vaihtoehto. Jos se tuntuu olevan tiukasti hanskassa, silloin veto toimisi. Päädyin kuitenkin tekemään rytmityksen puolivalssimaisesti, siis samalla tyylillä mitä välistävedoissa monet tekee. Kikiähän oli säästelty ja "turhautettu" ennen kisoja, jotta sillä sitten olisi exrtadraivia ja vauhti olisi moodia täysillä. Rataa katsellessani mietin että olenko nyt tehnyt vuosisadan virheen ja kerännyt sille liikaa energiaa niin että se lähtee täysin lapasesta. ;) Mun tavoitteena kun oli kuitenkin tehdä siisti ja puhdas rata. Vauhdilla ei nyt niin suurta merkitystä joukkuekisassa ole (toki usein varmasti ratkaisee palkintosijoituksen jos kärkikähinoihin pääsee), mutta kyllähän Kiki ihanneaikoihin pääsee helposti, ei vaan ihan tämän hetkisen kärjen vauhtiin. Kikin turhauttamisella tarkoitan sitä, että esimerkiksi se oli mukana viime keskiviikon kisoissa mun kisatessa Hipin kanssa, mutta ei itse päässyt radalle. Samoin torstain itsenäisellä vuorolla tein sen kanssa tosi vähän ja Kiki sai odotella häkissä tehdessäni Lilin kanssa. Näistä se kerää sen verran kierroksia, että vire nousee kivasti todella ylös. Normistihan se on aina hyvä, mutta jos haluaa extrapotkua niin tuollaisilla keinoilla sitä saa.

Tässä ratapiirros.

Hain Kikin autosta hyvissä ajoin ja kävin välillä radan läheisyydessä katsomassa mikä numero on menossa. Jossain vaiheessa sitten huomasin että jaa mehän voidaan jo mennä jonoon, kun siinä oli  n. 7 koirakkoa meitä ennen jo jonossa valmiina. Toki jännitti, mutta ihan sopivasti. Jalat ei olleet vetelät kuten joskus ennen ekaa rataa kisoissa ja silloin juokseminen on aika takkuista. Siinä jonotellessa totesin sitten mielessäni tyynesti että jono etenee ja kohta me ollaan tuolla. Hyvällä fiiliksellä odotin meidän vuoroa. Mulla oli luotto meidän tekemiseen ja olin sanonutkin muutamille tutuille, että mä teen mitä vaan ettei Kiki mene ansaputkeen. Nyt ei haeta täydellistä ohjausta jokaiseen kohtaan, vaan tasaista ja varmaa suoritusta.

Kiki ei lähtenyt ekasta vapautuksesta liikkeelle, ei varmaan kuullut. Sen takia kumartelen startissa. Alusta asti musta tuntui, että tehdään rataa yhdessä ja Kiki on erittäin hyvin kuulolla. Varmasti mun jännitys vaikutti siihen niin, että se taas päätti lukea mun ohjausta supertarkasti. Ei ollut sellaista kuin parissa viime kisassa, että Kiki olisi irronnut juuri  oikeille esteille hyvällä vauhdilla, vaan nyt se todella odotti mun ohjeita kiltisti. Eikä kyllä haitannut yhtään että se odotti ohjeita kiltisti. Aalla huomasin että loikkasi aika korkealta (kuten viime kisoissa mistä kirjoitinkin) mutta tuomari ei antanut virhettä. Pituudella otin Kikin haltuun ja siitä tuli seuraavalle esteelle kaarratusta, mutta eipä mennyt putkeen ennen aikojaan! Putken jälkeen tuli varmaan sellainen helpotus että selvittiin ansasta ja jalat meinasi hyytyä. Onneksi radan laidalta puomin kohdalla joku huusi: "jaksaa jaksaa!" sain siitä tsempit ja otin jalat alleni. Puomille Kiki pysähtyi nätisti ja tuli jopa ihan ok vauhdilla. Okserin jälkeen se kuunteli nätisti ohjausta eikä lähtenyt posottamaan maaliin. Ne pari vikaa estettä, kun odotin Kikin hypäävään niitä ja itse lähestulkoon tönötin paikallani tuntuivat kestävän ikuisuuden. Tai ainakin puoli minuuttia. Sitten vielä loppuspurtti maaliin ja olin niin onnellinen nollasta! Mulla oli niin maailmanvoittaja -fiilis! Vielä kun joukkuekaverit tulivat halaamaan, niin onnenkyyneleet nousivat silmiin!! Kiki keskittyi repimään leluhihnaansa vimmalla! Sekin oli onnellinen :D. Meidän radan jälkeen harmaa taivas alkoi aukemaan ja aurinko pilkisteli pilvien lomasta. Sillä hetkellä oli niin onnellinen ja hyvä olla! Sitä fiilistä tulen varmasti muistelemaan pitkään. Joskus kun täytyy saada hyvä fiilis päälle niin tulen käyttämään tätä tunnetta.

Haettiin Kikin kanssa Lili autosta ja lähdin molempien kanssa jäähkälenkille. Sen jälkeen Kiki sai jäädä autoon ja Lili pääsi loppuajaksi hengailemaan turistina kisa-alueelle. Meidän joukkueen kolmas koirakko teki myös nollan! Ja miltä asetelmilta ankkuri pääsikin starttaamaan. Ennen viimeistä kierrosta meidän joukkue oli kolmantena! 1. ja 2. paikkaa pitävillä oli 2 nollaa alla, joten niiden ankkureilla oli tietenkin tiukka paikka saada nolla. Meidän ankkuri olikin todella iloinen kun tiesi, että voi mennä radalle rennoin mielin. Sanoin että yritä nyt silti tehdä nolla, koska tiesin hänen koiran olevan parhaimmillaan muiden koiria nopeampi. Ja miten hienosti ankkurikoirakko taistelikin nollan! Muutamassa kohdassa oli lähellä, mutta loppuun asti taistelemalla nolla tuli. 2. ja 1. sijalla olevat ankkurit epäonnistuivat. En silti uskonut että me oltiin voitettu. Muut meidän joukkueesta juoksivat jo radalla kunniakierrosta, mun oli pakko vielä mennä tulostaululta katsomaan että oltiin voitettu ja sitten tajusinkin että muut juoksee siellä ja munkin kuuluisi olla radalla! Lili pääsi sitten hetkeksi hengailemaan radalle. Jukka Pätynen halusi ottaa ryhmäkuvan ja kysyinkin että ehdinkö hakea Kikin autosta. Lupasin että 5 minuuttia menee ja sitten pingoin täysillä Lilin kanssa autolle, tärisevin käsin avasin veräjän lukkoa saadakseni Kikin autosta pois ja Lilin autoon. Sitten Kikin kanssa täysiä pinkominen takaisin kisapaikalle. Huh oli kunnon urheilusuoritus! Sitten Pätynen otti meistä monta kuvaa ja tämän jälkeen päästiin Sagin videohaastatteluun. En tiedä näkyykö haastattelu Livestreamissa vai missä. Lisäksi Sagin tyypit vielä kyselivät meidän asuinpaikkakuntia blogipäivitystä varten. Sagin blogipostaus

Tässä meidän muut joukkueen jäsenet.
Kopioitu Jukka Pätysen luvalla.

 Kävimme ostamassa pinkit paidat expo-alueelta jotta sitten näytämme palkintopallilla yhteneväiseltä joukolta. Soitin kepolle Koreaan huolimatta siitä, että hän saattoi olla jo nukkumassa. No onneksi ei ollut ja tää oli kuulemma sellainen syy että olisi saanut herättää. Kepo ei meinannut asiaa uskoa. Kun kerroin että 3 parhaan joukkuelaisen tulos lasketaan, niin hän kysyi että laskettiinko meidän tulos mukaan. No kyllä se laskettiin. Ja itseasiassa me päästiin jopa hyvään aikaan, vaikka nyt ei yritetty mennä niin lujaa kuin mahdollista. Tästä tiedosta mä olin myös iloinen.

Kiki pääsi takaisin autoon ja mä suuntasin takaisin kisa-alueelle seuraamaan maxien ja minien joukkuefinaalia. Vihdoin kun ehdin avata facebookin oli ihanaa huomata miten moni oli onnitellut sitä kautta. Miten ihanalta tuntuikaan lukea onnitteluviestejä ja kommentteja! Kiitos onnitteluista kaikille. On hienoa voittaa kun tutut iloitsee sun kanssa! Erityiskiitos kaverille, joka soitti ja onnitteli vaikka oma tilanne häntä harmittaakin. Merkitsi todella paljon saada puhelu juuri häneltä. Hauskaa oli myös miten tutut vesikoiraihmiset jakoivat meidän joukkueen menestyksen kaikkien espanjanvesikoiraryhmäläisten tietoon. Perroille nostetta!

Unohtumaton päivä. Ei voi muuta sanoa!

Melkein meinasi unohtua. Palkinnoksi saatiin hienojen mitalien lisäksi Aptuksen tuotteita mm. Helläpesu ja Nutrisal. Hurtan 30 euron lahjakortti, Royal Caninin lahjakortti, Racinelin lahjakortti ja valjaat. Olikohan siellä muuta? En ole vielä ehtinyt kunnolla tutkia kun ei ole tullut kotona vietettyä aikaa.

Turistisiskokset Ica ja Lili

Lauantaina oli kotona kymmenen aikaan. Herätys sunnuntaina viideltä kun lähdimme porukalla katsomaan yksilökisoja. Vein koirat äidille hoitoon ja hyppäsin sitten kaverin kyytiin. Koko päivä tuli sitten seurattua agilityä ja nyt naama sekä korvat punoittaa.