Miltä haluaisin meidän agilityn näyttävän?

Kevään mittaan olen saanut hahmoteltua itselleni omia kriteereitä meidän tekemän agilityn suhteen. Kaikki alkoi ehkä siitä, että kolmosiin päästessämme ajattelin meidän tahkoavan monta kuukautta kolmosten kisoissa ilman mitään tuloksia. Siihen olin siis varautunut. Jättiyllätys kävikin sitten ensimmäisissä kolmosten kisoissa viime marraskuussa, jossa onnistuimme tekemään ensimmäisellä radalla nollan ja toisella radalla rimavitosen. Nöyrä mieli takaa yllätyksiä? Talven mittaan kisasimme todella säästeliäästi, sillä tuntui että treenilista oli kilometrien pituinen. Oli niin paljon asioita joita olisin meidän halunnut osaavan ennen kuin keskittyisimme enemmän kisaamiseen. Talvella tuli treenitaukoakin sekä olosuhteiden, että motivaation puutteen vuoksi. Aloin miettimään Kikin vauhtia ja varmaan jossain vaiheessa muodostin siitä ongelman itselleni. Yritin toki olla ajattelematta huippukoirakoiden vauhteja ja keskittyä siihen, että kisoissa tekisimme omaa suoritusta. Kisakohtaisina tavoitteina mulla saattoi olla esimerkiksi tiimityö, juoksen itse lujaa tai selkeää ohjausta. Silti en voinut olla miettimättä sitä, että miten saisimme hieman vauhtia lisää, jotta joskus voisimme ajankin puolesta pärjätä. On toki karhunpalvelus itselle verrata omia aikoja Suomen huippukoirakoiden aikoihin, sillä ovathan nuo kyseiset tyypit harrastaneet agilityä niin paljon kauemmin kuin me. Toki tiedostin, että omassa ohjauksessa ja sitä kautta Kikin linjoissa on paljon parantamisen varaa. Samalla kuitenkin halusin myös tehdä Kikin puomin nopeuttamiseksi jotain, samoin kuin saada kontaktiesteitä ylipäänsä itsenäisemmiksi.

Kiki. Taustalla lampaiden paimennus menossa.

Sadun kanssa aloimme tekemään työtä Kikin puomin nopeuttamiseksi. Sitten sain ihanan Lauran meidän mentoriksi ja Laura keksi meille treenejä joissa saisimme vahvistettua Kikin esteosaamista ja sitä kautta itsenäisyyttä. Talvella huomasin parin viikon treeni- ja kisatauon jälkeen Kikin olevan ihan mahtavassa vireessä (=raivoisa aksakoira). Tiesin, että tämä on se vire, jonka haluan myös treeneihin saada. Kisoissahan vire toki nousee itsestäänkin. Aloin herättelemään ajatuksiani myös oman vireen nostamiseksi treeneissä ja kisoissa. Muutamia kertoja mulle on käynyt kisoissa niin, että ensimmäisen radan ohjaan löysästi, enkä pysty parhaimpaan suoritukseen, vaikka munkin vire on kisoissa yleensä parempi treeneihin verrattuna.

Lauran kanssa kevään korvilla saimme sitten todeta yhden treenikerran aikana Kikin olevan todella matalassa vireessä. Kyllähän se teki kaiken, mutta se oli hitaahko eikä antanut sitä mitä yleensä. Jälkikäteen voin todeta, että vireeseen vaikuttivat ylimääräiset treenikerrat kyseisellä viikolla, juoksun jälkeinen aika sekä varmasti myös yhtäkkiä yllättänyt kuumuus. Tuolloinhan sain vihdoin tsekatuksi Kikin kilppariarvot, mutta niissä ei ollut mitään vajaatoimintaan viittaavaa. Tulimme Lauran kanssa siihen tulokseen, että Kikiä täytyy säästellä mikäli haluaa sen vireen olevan huipussaan. Toki treenejä voi tarvittaessa tehdä virkamiesmäisen Kikin kanssa ja se kyllä oppii, mutta nyt me halutaan enemmän. Me halutaan raivoisa aksakoira eli saippuapala :D. Siis sellainen liukas saippua joka melkein lähtee käsistä. Toki se vaatii multa ohjaajanakin enemmän. En voi mennä mukavuusalueella ja hölkötellä. Tähän asti olen ajatellut Kikin menevän juuri sitä vauhtia mitä minä menen, mutta nyt on alkanut löytyä sellaista meininkiä Kikiltä, että se menee vaikka mä en menisi ja se on juuri sitä mitä halutaan. Koiralla on itsevarmuutta mennä täysiä ja mikäli ohjaaja ei ehdi mukaan niin se on ohjaajan moka.  Pois se kiltti koira joka odottaa mua.

Olen myös huomannut Kikin olevan ulkokentällä usein nopeampi kuin sisällä. Avara tila saa siihen vauhia. Ilokseni pari viime kisat on menty tosi hyvällä vireellä. Hi-Han kisat helatorstaina eivät menneet tuloksellisesti hyvin, eikä sillä väliäkään. Sen sijaan Kiki toimi juuri kuten olen toivonut. Tilava ulkokenttä toi sille vauhtia lisää ja se irtosi juuri niille esteille kaukaa joille sen ohjasin. Se luki rataa hyvin ja mä pystyin valssaamaan paljon kauempaa kuin yleensä. Pystyin lähettämään sitä kauempaa ja sain siitä etumatkaa ja vedätyshän toimii Kikillä myös vauhtia lisäävästi. Tuntui todella hyvältä mennä vauhdikkaasti ja luottaa samalla siihen että koira kyllä hoitaa esteet matkansa varrelta.

Samoin Haun kisoissa 2.6. Kiki tuntui pursuavan itseluottamusta ja vauhtia. Annoin sen katsoa edellisen koirakon suoritusta ja se räkytti mulle siihen malliin että nyt mennään. Vielä startissa se katseli edellisen koirakon perään ja hetken mietin, että minnehän se lähtee. Odotin sen katsovan mua ja sitten mentiin! Kiki eteni tosi hyvällä sykkeellä ja itse roikuin perässä. Varmasti olisi tullut hyvä aika ellen olisi keskeyttänyt Kikin juostessa mun jalkoihin putkesta. Toinen rata olikin sitten vähemmän mairitteleva, kun Kikin rrrrakastama putki veti puoleensa ja näin ollen pääsimme jopa kaksi ensimmäistä estettä ennen kuin hyllytimme. No itseluottamus radalla Kikin kohdalla on sekin hyvä, ei siitä ohjaajasta tarvitse aina niin paljon välittää. :)

Nyt kun näyttäisi siltä, että vauhtia on hieman saatu lisää niin alkaa varmasti olemaan aika paneutua niihin käännöksiin. Luultavasti en opi koskaan itse olemaan ajoissa tekemässä valssia, joten mun pitää opettaa Kikille käännösvihjeet vähän puutteellisemmallakin ohjauksella. Minulle on kerrottu, että irtoamisen ja vastaavasti käteen tulon vastapuolia voi joutua vahvistamaan aika ajoin. Nyt suhtaudun luottavaisin mielin siihen, että Kiki saa vauhtia kunhan yhteistyömme paranee ja opin itse lisää. Ehkä myös Kikin taitojen kasvaessa se oppii luottamaan omiin tulkintoihinsa ja lukemaan rataa vielä paremmin suhteessa mun ohjaukseen.

Toinen oma projektinsa on sitten juoksu-aan opettaminen. Reilun viikon päästä olisi agirotu ja sen jälkeen pitääkin kunnolla paneutua opettamaan boxia.

Onko kenelläkään mitään hyviä vinkkejä koiran etenemisen vahvistamiseksi? Oletteko huomanneet että koiran vauhti paranisi kokemuksen myötä?