sunnuntai 18. elokuuta 2013

Sunnuntain treenaamiset

Mentiin Kikin siskon kanssa treenailemaan. Olipa taas hauska nähdä Namu. On ne kyllä niin samannäköiset Kikin kanssa. Ja hyvin muistivat toisensa, vaikka viime tapaamisesta on kulunut tosi paljon aikaa. Namu on menossa ehkä huomenna ekoihin möllikisoihin, joten tehtiin möllirataa. Ja pöytää, kun kaveri oli viikonloppuna kisoissa ja siellä oli pöytä! Jos tullaan kovassa vauhdissa en kyllä takaa että Kiki pöydälle pysähtyisi. Vaatinee muutaman treenikerran lisää.

Namu ja Kiki


Lintuvaaran kentällä oli yllättäviä ansoja - takiaisia! Kiki juoksi lelun kanssa kentän toiseen päähän ja siihen se matka sitten tyssäsi. Takiaiset iskivät pahaa aavistamattoman leikkivän koiran tassuihin. Noilla kun tota karvaa riittää niin se ei kyllä yhtään auta asiaa. Muutaman kerran sai tassuja putsailla, että ei se nyt kovin paha juttu ollut.

Treenattiin edelleen kepeillä edistämistä. Se meni heti ekalla kerralla hienosti! Otin molemmilta puolilta kerran näin. Sain Kikin häiriintymään kun valssasin keppien päässä. Tokalla toistolla Kiki kesti tämänkin. On se aika nopea oppimaan.
Muuten treenattiin puomia. Jos mulla oli lelu kädessä Kiki hiippaili lopun. Lelu taskuun ja homma toimi. Edelleen tein niin, että puomi mennään lujaa, sitten vapautus ja palkka lentää. Jäi treenaamatta se mun taakse jääminen, eli sitä vielä pitää harjoitella.

Alku- ja loppuverkat käytiin metsässä ja koirat sai juosta. Oltiin tulossa loppuverkan jälkeen jo takaisin, kun näin että Namu sai hajun. Kiki oli tässä vaiheessa jo kiinni. Sinnehän se Namu lähti hajun perään ja oli pois ehkä noin 15 minuuttia. Aika pitkät minuutit. Eikä ole aiemmin tuollaista tehnyt.. Viimeksihän me nähtiin peuroja, että ei ole ihme jos hajuja riittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti