lauantai 20. heinäkuuta 2013

Täsmätreenit

Perjantaina töiden jälkeen en osannut päättää lähteäkö treenaamaan vai jättääkö treenaminen välistä.. Hirveä väsymys iski töiden jälkeen ja mietinkin jo että en lähde, olen vaan. Treenihaluja vähensi töihin pyöräily ja vesisateessa polkeminen takaisin kotiin. Ei se vesisade sinänsä mitään, mutta pyöräillessäni töistä kotiin tajusin syöneeni liian pienen välipalan. Energiat oli aivan loppu ja piti vielä pysähtyä Murren Murkinaan täydentämään pakastinta luilla ja lihoilla. Siinä sitten pyöräilin Murresta muovikassit tangolla roikkuen, pyörä tuntui heiluvan edestakaisin.. Siihen päälle kunnon sade, niin oli kyllä energiat vedetty minimiin.. Luin illemmalla muiden blogeja ja katsoin treenivideoita, silloin iski hirveä hinku päästä treenaamaan! Onni on treenikenttä suht lähellä. Koko reissuun meni automatkoineen, lämmittelyineen, treeneineen ja jäähdyttelyineen vähän yli tunti.

Ensin tehtiin puomia. Tarkoituksena oli laittaa target, mutta ei joka kerta palkkaa. Tärkeimpänä vielä että vapautuksen jälkeen lelu lentää. Näissä toistoissa mun nähdäkseni Kiki tuli joka kerralla laukalla loppuun asti! Onni on myös taitava valmentaja, kiitos tästäkin vinkistä!
Toinen treenattava asia oli jälleen kepit kovasta vauhdista. Kahden hypyn jälkeen kepeille ja ensimmäistä toistoa lukuunottamatta jäin tahalleni taakse ja huutelin vaan "kepit". Kaikki toistot meni nappiin. Joka kerralla vaikeutin sisäänmenokulmaa, mutta ei näyttänyt olevan ongelma.
Viimeinen sisäänmenokulma näkyy ehkä parhaiten tässä valokuvassa.
Tässä sama videona.


Treenien jälkeen Kiki vaikutti väsyneeltä, mutta onnelliselta. Käytiin jäähdyttelemässä viereisillä hiekkateillä, tällä kertaa ei menty metsään.

Tänäänn käytiin metsälenkillä ja Kiki sai uuden kaverin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti