sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Kisakirja hankittu

Käytiin tänään BAT:in kisoissa Vuokkoset Areenalla hakemassa Kikille agilityn kisakirja. Tuomari mittas Kikin ja eihän siinä ollut mitään epäselvyyttä, etteikö Kiki olisi medi. Kiki seisoi mitan alla miten sattuu, mutta hyvä tuli silti. :) Mittausta odotellessa meidän kanssa tuli juttelemaan Espanjanvesikoirakasvattaja, joka kyseli mistä pentueesta koira on. Kyseessä oli juuri se kasvattaja, jolta seuraavan koiran haluaisin, jos sellainen on tullakseen. Harmi vaan, ettei ollut aikaa jäädä katsomaan kisoja. Siellä olis ollut monta perroakin kisaamassa.

Menneellä viikolla puuhattiin taas kaikenlaista. Lenkkeiltiin pitkiä lenkkejä ja kahlattiin lumihangessa. Uimassakin tuli käytyä, ja tällä kertaa Kikin lisäksi uimalassa hauskuutuksesta vastasi Ranskanbulldoggi Figo. Figo muutamaan otteeseen sukelsi vähän niin kuin vahingossa, mutta ei se menoa näyttänyt hidastavan.

Torstaina itsenäisissä treeneissä treenattiin taas keppejä hypyn kautta. 6 keppiä meni joka kerta hienosti. 12 keppiä meni kaksi kertaa, mutta yritin vielä kolmatta kertaa niin sitten ei enää mennytkään. Vois opetella lopettamaan ajoissa hyvään suoritukseen.. Kontakteilla myös edistystä. Sohvatyynyjen harjoitteet ei ihan suoraan siirry puomille, mikä on tietysti ymmärrettävää. Puomin jälkeen mulla oli hyppy, jonka takana lelu. Kauempana oleva palkka toimii hyvin. Aalla kontaktit ei vielä ole niin vahvoja. Hion ensin puomin kuntoon ja sitten vuorossa aa. Keinulla Kiki on edelleen hihnassa, mutta nyt keinua pystyy paukuttamaan jo kokonaan. Välillä vähän hidastan sitä. Tässäkin tärkeänä kakkospalkka eli lelu, jottei Kiki jää miettimään keinun paukahtamista takaisin. Muutamia hyppyjä otettiin kanssa Kikin mielenvirkistykseks.

Perjantaina ei ollutkaan ohjattuja treenejä, joten vuokrasin hallilta tunnin treeniaikaa. Kepeillä Kiki ei mennyt yhtään niin hyvin kuin edellisenä päivänä. Tavoistaan poiketen Kiki jäi monta kertaa haistelemaan maata. 6 keppiä meni, sitten 8 meni joitain kertoja. Hain Kikille vähän vauhtia lähettämällä sen pois päin kepeistä putkeen ja sitten toko-esteen kautta mun luo ja leikin sen kanssa vähän aikaa, ja sitten vasta kepeille. Kierroksien nostattaminen näytti toimivan hyvin ja Kiki lähti kepeille taas uudella innolla. Tätä täytyy muistaa käyttää, jos tuntuu ettei Kikin keskittymiskyky riitä. Hyvä vaan, että Kikin suorituskyky paranee kierroksia nostaessa. Hyppyytin Kikiä niillä esteillä, mitä hallissa sattui olemaan. Tehtiin muutamia tiukkoja käännöksiä ennakoivilla valsseilla ja joitain takaakiertoja. Kontakteja hioin nyt enemmän puomilla taas hypyn ja hypyn takana olevan lelupalkan avulla. Nostin Kikiä puomilla laskevan osan puoleen väliin ja siitä "koske" -käsky. Aluksi se ei yhtään ymmärtänyt tämän olevan sama kontakti, jota ollaan harjoiteltu. Nopeasti kuitenkin taas hokas mistä on kysymys.

Ai niin, perjantaina oli muutakin äksöniä. Käytiin kaverilla, jolla on 5 koiraa ja kaksi kissaa. Siellä oli taas menoa ja meininkiä. Illalla oltiin sitten vielä ohitustreeneissä avustamassa, joissa Kiki käyttäytyi oikein mallikkaasti ja muisti jopa olla tuijottamatta vastaantulevia koirakoita. Oli kyllä sitten väsynyt koira perjantain äksönin jälkeen.

Lauantaina oltiin kavereilla kylässä ja Kiki kyllä tehokkaasti kävi kerjäämässä rapsutuksia jokaiselta. Sama juttu tänään, kun meillä oli vieraita. Uudet ihmiset Kiki hyväksyy kylässä tai meillä minuutissa parissa, jos vieras muistaa olla tuijottamatta Kikiä suoraan silmiin. Sitten Kiki kyllä menee hakemaan rapsutuksia ja ottaa niitä tyytyväisenä vastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti