Kissanpäivät!

Mä olen ollut sunnuntaista asti kipenä, joten se on tarkoittanut Kikille oikein makoisia päiviä. Aika tylsää on ollut, mutta Kiki osaa ottaa tarjotuista eduista kaiken irti. Olen lähinnä pötkötellyt sohvalla, johon olen ottanut Kikin päikkäri-kaveriksi. Kiki on jalostanut tätä tehtävää ihan itsenäisesti. Ensin otan sen hetkeksi kainaloon rapsuteltavaksi, josta Kiki siirtyy yleensä mun jalkopäähän nukkumaan. Alussa se nukkui pää mun jalkojen päällä. Nyt saattaa puoli koiraa maata mun jalkojen päällä.. Tai välillä vatsan päällä..

Paras on kuitenkin kainalokoiran toinen jippo. Kerran pari taisin Kikin kutsua kainaloon rapsutettavaksi herätessäni unilta. Nyt Kiki on aivan varma, että jos kello soi tai muuten vaan herään, niin sehän on kutsu kainaloon rapsutettavaksi ja se mönkii aivan oma-aloitteisesti jalkopäästä kainaloon! On se oppivainen eläin! Siinä Kiki sitten venyttelee ja asettelee itsenä selälleen juuri sopivalle etäisyydelle rapsuttavasta kädestä. Välillä se saattaa antaa pusuja, ettei rapsuttaminen vaan loppuisi. Jos loppuu, niin silloin taas vääntäydytään parempiin asemiin vaikka puoliksi emännän päälle, tai vaikka poski vasten poskea.. Että jotain hyvää näissä sairaspäivissä, vaikka se lenkkien pituutta onkin lyhentänyt.

 Sinänsä tää ei varmaan eroa Kikin yksinolopäivien ohjelmasta, sillä luulen, että se paljon aikaansa viettää sohvalla nukkuen. Nyt on tietenkin se hyvä puoli, että on vielä rapsutuksiakin tarjolla! Ja Kikihän muuten nukkuu päikkäreitä mun kanssa vaikka neljä tuntia putkeen, no problemos. Eipä tuu kuuma kun ei ole liikaa turkkia.

Nähtiin lumihevonen joku aika sitten. Sille piti kerran sanoa vuh, mutta sitten mentiin yhdessä katsomaan. Eikä se ollutkaan pelottava!