sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Valssien hiomista

Timo Rannikon treeneihin oli pyydetty perusohjauskuvioiden opettelua. Valsseja ja pakkovalsseja. 


Me aloitettiin ihan perusjutuista ja tehtiin ekana valkoisella neliöillä merkattu rata. Sain hioa pakkovalssia, mikä yleensä on meille ihan helppo, mutta heti tuli vaikeutta kun piti jättää Kiki kauas ja siksi merkata pakkovalssi ajoissa. Ja sain sen jälleen kerran jättämään merkatun hypyn väliin, kun vaan huitasin, kuten kisoissa. Kiki on kyllä aika mahtava ope, kun sehän tekee just niin kuin ohjaa. Toki välillä myös pelastelee ja antaa anteeksi. Hiottiin sitten 4. hypyn merkkausta ajoissa ja mun valssia. Ei saanut valuttaa eikä peruuttaa. Mun helmasynnit! Ja se keilaava käsi piti muistaa. Niin ihanaa hioa ihan tällästä perusjuttua! Tuntuu että tällä hetkellä vaikeet kuviot on paremmin hallussa ja valssit aiheuttaa päänvaivaa.. 6. esteen valssin piti jälleen olla napakka ja ohjata 7. esteellä (ylläri että seuraavalle esteelle.) Tätä kun hiottiin ja saatin mun valssi kohdilleen, niin Kikin hyppykaari pieneni huomattavasti. Timo sanoi että koira reagoi just niin kuin pitää. Se tekee niin kuin ohjataan. Eihän se voi tehdä pientä hyppykaarta jos ohjeet tulee jo sen ollessa ilmassa.. Olen toki tämän tiedostanut ja siksi tunnen syvää vastenmielisyyttä valsseja kohtaan tällä hetkellä. ;)

Seuraavassa pätkässä tehtiin mustilla palloilla merkattua rataa. Valitsin sen, sillä siinä oli meille haastavia kohtia. Itse olisin pyörittänyt ekan hypyn kentän puolelta, mutta rataa läpi käydessä ohjeistukseksi annettiin kääntää koira ulkoreunan puolelta. Ja totta, siitä tuli paljon järkevämpi linja 2. ja 3. esteelle. Kakkoselle siis persjättö ja jo ennen kakkosen ponnistuspaikkaa piti olla vasen käsi näyttämässä että minne puolelle koira halutaan. Siitä sitten 3. pakkovalssi, josta kiireesti pituuden ohi ja taas vasen olka näyttämään että persjättöhän siinä on kyseessä. Tiesin että putki vetää Kikiä sisuksiinsa. Olisin itse valinnut vastakäännön välttääkseni putken, mutta sain neuvoin kokeilla merkkausta. No eihän me olla opeteltu merkkausta.. Sain Kikin kyllä tulemaan merkkauksella lopulta, mutta vastakäden merkkaus sai Kikin linjan aika isoksi. Pienempää merkkausta se luki takaakierroksi. Putken jälkeen tein taas pakkovalssin ja siitä tykitystä suoraan ja sen jälkeen takaaleikkaus esteelle nro 10. Takaaleikkausta en myöskään ikinä käytä jos ei ole pakko. Ja hienoa huomata että edelleen se toimii vaikka en sitä käytä! Tässä piti muistaa pitää oma linja kohti estettä. Lähdin kaarrattamaan vasemmalle ilmeisesti antaakseni Kikille tilaa, mutta sehän oli aivan turhaa.

Tyypit juoksee auringonlaskuun
Saatiin hyvää oppia ja muistutusta taas koiran linjojen miettimisestä. En osaa vielä niitä kovin hyvin hahmottaa. Viikkoryhmän kouluttaja katsoi meidän menoa ja kysyikin että huomasinko, että kun hiottiin merkkauskohtaa (enkä osannut, enkä myöskään uskonut että se voi toimia) mun vahvuus eli liike loppui. Huomasin kyllä. Ja en uskaltanut enää ohjatakaan kunnolla. Toki pitää välillä mennä pois omalta mukavuusalueelta oppiakseen, mutta sitten kun joku homma toimii todella epäloogiselta omaan tyyliin, niin ei kai sitä voi olla täysillä mukana?! Ehkä mä vaan turhaudun turhan nopeasti tollasissa? Tai ehkä vaan mietin sitä et jos mä en tajua tätä/tuntuu musta tosi oudolta, niin miten Kiki vois toimia oikein? Musta on kiva että tunnistan useimmat kohdat joihin sopii meille tietyt tyylit. Silti pitää olla valmis kokeilemaan eri ohjauksia, koska sittenhän sieltä löytää joko uusia meille sopivia, tai huomaa että joku kuvio ei todellakaan sovi meille.

Lili pääsi ihmettelemään pentusia. Ne oli sen mielestä tosi ällöjä. Tai sit se kaikki vaan oli ällöä, kun samalla käynnillä nypittiin korvakarvatkin..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti