Positiivista ajattelua

Viimeksi kisoissa tuli tosiaan tehtyä muutamia ei-niin-hyviä-ratkaisuita radalla. Kisojen jälkeen eräs tuttu kisoissa myöskin ollut ihminen laittoi mulle mailia ja muistutti, että mehän ei radalla tehdä "virheitä". Että toki voi miettiä mitä olisi voinut tehdä paremmin, mutta kisoissa opetellaan ja mietitään jälkeenpäin enemmän niitä hyvin menneitä kohtia. Noista kisoista ja sen hetkisestä tilanteesta muussakin elämässä tuli pieni motivaatiopula. Lähinnä mietin motivaatiopulan syyksi niitä kaikkia pieniä juttuja, joita haluaisin hioa. Motivaatiopula ei tullut siksi, että kolmosiin pääästyämme meillä olisi mennyt todella huonosti. Tehtiin mielestäni ihan hyviä ratoja ja saatiin joka kisoista yksi nolla. Kolmosissa vaan iskee helposti sellainen fiilis, että kaikki muut ovat parempia. Yritän toki muistaa aika monen muun harrastaneen agilityä hirvittävän paljon kauemmin kuin itse olen harrastanut. Monella on koiransa kanssa takana monia yhteisiä vuosia ja monia kymmeniä ellei satoja yhteisiä startteja. Nämä kaikki asiat tiedostin, mutta ehkä olin silti hivenen pettynyt itseeni? Me pystyttäisiin parempaan?

Sadun treeneissä tuli kyllä ihan hyvä pointti äänen käytön suhteen. Olen miettinyt äänen käyttöä ja halunnut karsia ylimääräistä huutelua. Valmentajan mielestä kuitenkin mun oma fiilis nousee kun käytän ääntä. Ja se pointti - äänetön ohjaus on pitkän työn tulos - se toimii silloin kun koirakko lukee muutenkin toistensa ajatuksia. Ei silloin tarvita ääntä. Periaatteessa voin ohjata ilman ääntä, mutta onko siitä hyötyä jos se latistaa mun omaa fiilistä ja juoksemisen sijaan hölkkään radalla? Mä kun tarvin sen viimeisenkin potkun, jotta saan itseni täyteen vauhtiin. Kiki taas menee lujaa jos mäkin menen.

Näiden aasinsiltojen kautta pääsen ehkä vihdoin aiheeseen. Tämän pienen agilitytauon aikana mietin paljon omaa asennetta tekemiseemme. Jotain blogia lukiessani havahduin luettuani, että valmentaja oli sanonut blogin kirjoittajalle, ettei "huonoja" videoita saa tuijottaa monia kertoja, vaan pitää keskittyä niihin onnistumisiin. Varmasti hyvä vinkki. Ehkä niiden pienten epäonnistumisten liika miettiminen vaikuttaa alitajuntaan kuitenkin. Suomalaisilla kun noin keskimäärin ei omakehua liiemmälti kuitenkaan ole.. Lupaan siis tästedes ruotia omia kisa- ja treenivideoita enemmänkin onnistumisten, kuin epäonnistumisten kannalta. Vappukin taisi sanoa Psyykkinen valmentautuminen -luennollaan, että treenilistalle otetaan ne hiomista vaativat kohdat kisoista, ja sitten ne ikään kuin unohdetaan. Ei siis jäädä vellomaan niihin.

Sain myös tänään hommattua meille mentorin! Kyseessä on HAUn keino yhdistää kokeneempi ja kokemattomampi agilityn harrastaja. Sain mentoriksemme perron omistajan, jota tunnen jo hieman valmiiksi. Nyt mun tehtävä on kirjoittaa omia tavoitteita ja ajatuksia, joihin saan sitten mentorilta apua. Tarkoituksenamme on myös ajoittain treenata yhdessä. Ja varmasti törmätään samoissa kisoissakin. Jee! Olen todella innoissani tästä! Toivon että tää on nimenomaan sitä mitä tarvitsen. Joku katsoo vähän mun perään, niin tulee enemmän suunnitelmallisuutta treenien ja tavoitteiden toteuttamiseen.

Taputetaan siis seuraavien kisojen jälkeen koiran lisäksi itseämme meni suoritus miten tahansa. :D