keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Shoppailua Murressa

Menin Murren Murkinaan hakemaan täydennystä pakastimeen raakaruoan osalta. Kotiinviemisiksi tarttui aika perussettiä luiden osalta: lammasta, possun kylkiluita ja broilerin kauloja (jotka voi laskea luihin tai sisäelimiin, miten vaan). Otin myös pötkön lohta ja naudan mahaa sekä kivipiiraa, jota keittelinkin jo illalla treeninameiksi. Ensimmäistä kertaa siellä oli myös keitettyjä, pakastettuja kivipiiroja ja broilerin sydämiä. Annoin niitä jo Kikille ja se tykkäs. Nekin menee treeninameiksi, ettei tarvitse aina nakkeja antaa. ;) Tosin Kiki saa muuten "aitoa" ruokaa, niin sen takia nakit menkööt treeneissä.

Kikillä on Rukkan valjaat, jotka ei todella sille istu. Nyt sattukin sopivasti olemaan Zero Dc:n short -valjaat tarjouksessa, ja niistä löytyi Kikille tarpeeksi pienet, kun niissä on aika hyvät säätömahdollisuudet. Noillahan on myös ihan oikeita vetovaljaita, mutta eihän me sellaisia tarvita. Tässä ne on. Vaikka pitäis koiraa vapaana valjaat päällä, niin kaikki valjaiden osat varmasti pysyy paikoillaan, toisin kuin edellisissä valjaissa.

Keskiviikosta on muodostunut meidän vakio uintipäivä! Tänään oli taas ranskis Kikin uintiseurana. Molemmat kiltisti hakivat omia lelujaan, ei tarvinnut kärhämöidä. Huomasin viime perjantain agitreeneissä, että taitaa Kikillä olla kunto kasvanut! Se ei yhtään väsynyt, vaikka tehtiin useita toistoja. Tietenkin läähätys lisääntyi, mut yleensä väsyminen näkyy keskittymisen herpaantumisena. Sellaista ei ollut havaittavissa. Ilmeisesti metsälenkit ja uiminen ovat monipuolisuudessaan kohottaneet kuntoa. Toivon, että samalla myös lantio olisi asettunut niin kuin pitääkin.. 17.12 Kaiperlalle tarkistamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti