sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Naksuttelua


Meillä on ollut aika rauhallinen viikonloppu kun ollaan oltu kaksistaan kotona ja mä vielä puolikuntoisena. Kiki istui keskellä olkkaria ja tuijotti mua mun istuessa tietokoneella. Siitä tiesi että jotain tarttis tehdä ja otettiin peruttaaminen taas ohjelmanumeroksi.  
Olen nyt jonkun aikaa naksutellut Kikille peruuttamista. Aloitin ihan vaan sillä että olin polvillani ja menin sitä kohti, jolloin sain peruutuksen aikaan. Tässä oli vaan se hankaluus, kun Kiki tarjoaa aina ensin istumista kera silmiin tapituksen.. Huomaa ettei tätä koiruutta ole opetettu alusta asti sheippaamalla. Koriin meneminen oli Kikille jotenkin tosi luontaista ja helppo opettaa. Peruuttaminen näytti olevan vähän hankalampi juttu, sillä hitaana naksuttelijana naksautin liian monta kertaa istumisen, kun Kiki oli ensin peruuttanut ja sitten istunut. Tämän jälkeen päätin ettei peruuttamisesta istumiseen tule palkkaa. No johan alkoi helpottaa. Tänään Kiki sisäisti asian ja alkoi itse tarjoamaan peruuttamista.


Naksuttelin aina vähän aikaa ja sitten taukoiltiin. Yhden tauon jälkeen palasin olkkarin matolle namit kädessä. Jotain taisin kädellä heilauttaa ja Kiki ajatteli sen olevan selvä vihje "mene lelukoriin". Lelukoria käytettiin tosiaan joskus kesällä laatikkoon änkeytymisen alkeisopetuksessa, mutta se oli kyllä aina tyhjänä. Nyt kori oli täynnä leluja + yksi pieni vesikoira niiden päälle aseteltuna. Palkkasin sen yritteliäisyydestä!
Tämä kuva on lavastettu. Huomaa Kikin lempparilelut eli suihkutossut.
Tolpan kiertämistä aloitettiin joskus olkkarin pöydänjalkaa kiertämällä. Tässä on vaan se ongelma, että sisällä on liian vähän tilaa vauhdilla kiertämiseen. Nyt siirsin pöydän olkkarin matolle ja johan saatiin vähän vauhtia. Ei ainakaan tassut luistaneet. Palkkasin lelulla, se on aika oleellinen osa vauhdin lisäämistä. Ja kyllä - saatiin pienessä tilassa jo aika vauhdikkaat kiertämiset aikaan. Vaatii vaan vähän kämpän uudelleen järjestelemistä. Mutta sehän on tuttua esim. keppitreenistä olkkarissa. Yritin ettiä tähän linkin keppitreenistä olkkarista, mut en löytänyt tähän hätään..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti