Kiki the pelastaja ja fiiliksen pohtimista

Viimeiset tiistai-illan vakkaritreenit, nyyh! Mitähän meidän kehitykselle nyt käy kun ei ole Satu säännöllisesti koutsaamassa? Jotain lohtua tuo kuitenkin parin viikon päästä alkavat säännölliset viikkotreenit. Eiköhän niissäkin vahingossa jotain opi. Satukin lupasi järkätä koulutuksia aina silloin tällöin.

Mutta itse treeneihin. Oli taas mahtavat treenit ja hyvä fiilis alusta loppuun! Tehtiin ekalla nolla, vaikka toki se oli taas sellainen varmistelunolla. Mutta mä ihan oikeasti tarvitsen nollia. Vaikka nyt onkin taas ollut jonkun aikaa hyvä fiilis treenatessa, niin kesällä jotenkin oli niin ärsyttävää kun ei oikein meinannut sujua. Siksi on kivaa että tehdään ekalla radalla nolla, vaikka se onkin hidas nolla. Onnistumiset auttaa mua taas tsemppaamaan ja uskomaan itseeni. Toki tiedän että ei mikään intohimoinen harrastus ole aina niin kivaa ja täynnä onnistumisen tunteita. Ehkä meidän agilityharrastuksen aallonpohja oli kesällä, nyt ollaan nousemassa kovaa vahtia aallonharjalle, kunnes taas pudotaan sieltä. Niin se vaan menee. Onpa kiva päästä Vapun luennolle psyykkisestä valmentautumisesta näitä pohtiessa. Tai ehkä pieni korjaus takaisin siihen, että kesällä ei sujunut. Tuntui että en pystynyt suoriutumaan treeneissä kuten yleensä ja se ärsytti tosi paljon. Tiedostin kyllä että se on täysin mun pystymättömyyttä, ajatukset harhaili, en vaan pystynyt antamaan kaikkea. Kiki teki aina sata lasissa, sitä ei voi mistään syyttää. Toki ykkösen kisoissa kesällä meillä meni hyvin, sillä treenatessa mennään paljon vaikeampia ratoja. En ole myöskään pettynyt tähän asti kisaamiimme kakkosen ratoihin, sillä hylkäykset on johtuneet melko pienistä virheistä ja siitä, että en vielä osaa valita parhaita ohjauskuvioita tai rytmittää oikein. Kisoissa mulla on tähän asti ollut aina hyvä fiilis vaikka tulos olisi mitä. Treenien suhteen olen kriittisempi, ja miksen olisi mikäli en pysty antamaan treeneissä kaikkea.

Nyt ollaan taas saatu nauttia onnistumisista treeneissä!
Tässä ensimmäinen yritys, joka oli se varmistelunolla kuten jo sanoinkin. Huomatkaa kepeillä pieni häiriötekijä - ekana tehneen treenikaverin namirasia tippu kepin päältä maahan.. No Kiki ei siihen onneksi reagoinut.

 Ekan radan jälkeen Satu sanoi et olihan se nolla. Kiki kuulemma pelasti radan täysin odottamalla mua että pääsen alta pois tehdessäni saksalaista kolmoselle. Sittenhän Kiki kiersi mut ja meni kepeille. Ohjaaja oli tulppana ja koira pelasti. Kiki on <3. Paikkailee hyvin ohjaajan virheitä. Me tehdään saumatonta yhteistyötä -> mä räpellän ja Kiki korjaa. Tuloksena nolla. 

Sitten sain luvan korjata pakkovalssia niin että ensimmäinen liike suuntautuu alas ja vasta sitten taakse. Samoin mun piti tehdä pakkovalssi ja lähteä liikkeelle, eikä tuijotella Kikiä siihen asti että se tulee.. Mut hei en enää nykyään yhtään niin paljon tuijottele Kikiä ja ihaile sen menoa vaan osaan jo liikkua Kikin tehdessä. :) Kun olin ajoissa tekemässä pakkovalssia olin yllättäen hyvin ajoissa tekemässä saksalaista ja kas kun olin itse jo menossa kepeille Kikin suorittaessa edellistä estettä. Vau! Lisäksi olen niin ylpeä että ekallakin radalla näin suoran putken jälkeen sen, että Kikillä on kova vauhti joten voin vaan heittää sen suorittamaan esteen ja pinkoa jo itse seuraavana olevalle kolmen esteen suoralle! Tää oli päivän ISO oivallus! Mä vaan näin sen ja toteutin, enkä jäänyt suorittamaan mitään ohjauskuvioita kun ne on kerran käsketty jossain tietyssä kohdassa suorittaa. Toinen oivallus liittyi samaisen suoran putken jälkeiseen elämään radan lopussa. Tiesin että Kiki ampuu putkesta täysiä ja koska se mielellään poimii edessä olevia esteitä piti mun jarruttaa ajoissa ja ohjata tokan vikan hypyn päällejuoksu vähän niin kuin sovelletusti. Ja se toimi! Joo ei ollut oppikirjan mukainen päällejuoksu, mutta Kiki teki pienen kaaren ja suoritti esteen kuten piti.

Lopussa kokeiltiin tota vikaa pyöritystä vielä niistolla, mutta se ei oo mulle ominainen, eikä sitä myöden Kikillekään. Satu aina sanookin että tällä hetkellä Kikillä toimii isommat linjat, koska silloin sillä säilyy vauhti. Pienissä linjoissa se hidastuu vielä niin paljon. Ja muutenkin jos tullaan kovaa, niin en pysty kääntämään sitä niistolla pienellä kaarella. Mä tarvin jonkun poikittamisliikeen, että se tajuaa kovasta vauhdista kääntyä pienesti.

Treenikauden lopun kunniaksi annettiin Sadulle Plan B eli tuon niminen viinipullo. Sadullakin on sitten kisoissa takataskussa Plan B ja nesteytyksestäkin on huolehdittu.