torstai 27. joulukuuta 2012

Kepit sujuu lalllallaaa!!

Koiranomistaja oppii arvostamaan pieniä onnistumisia. :) Tai ehkä niin, että pienistä onnistumisista tulee suuria onnistumisia! Edelleen olin tuskaillut keppien kanssa aiemmin, mutta yksäri keppien tiimoilta 8.12 toi valon pilkahduksen tähän asiaan. Ohjaaja sanoi, että Kiki osaa kepit aivan kohta. Mun mielestä se taito oli tuolloin vielä valovuosien päässä. Taidan unohtaa koiran oppimiskyvyn olevan paljon nopeampi, kuin itselläni.. 8.12 esiteltiin Kikille ensimmäistä kertaa kokonaiset kepit ilman verkkoja tai ohjureita. Silloin sillä ei vielä lamppu syttynyt niiden suorittamiseen liittyen, vaikka kyllä lopulta muisti tekniikan kun vähän autettiin. Tästä seuraavalla viikolla tein itsenäisesti keppejä ohjureilla (joista Kiki oli aiemmin hypännyt yli), ja silloin huomasin, miten lamppu syttyi Kikin pään päälle! "Hei näähän on NE kepit!" Se hetken mietti ja jatkoi sitten keppien menemistä aivan oikein kuudella kepillä.

Tästä sitten jatkoin kotona keppien tekemistä ja ilokseni Kiki muisti homman nimen. Tarvittiin se yksi oivallus - oi niin tärkeä koiran oma oivallus! Kotona tein välillä kolmella ja välillä kuudella. Onnistuu muuten vain, jos olen aina itse keppien oikealla puolella. (No pikkuvika, tähän saan varmasti vinkkejä huomenna, kun hiotaan keppejä yksärillä). Tänään tein Sporttiksella ensin niin, että laitoin 6 keppiä seinän viereen, jotta tehtävä olisi hieman helpompi. No melkein heti Kiki taas muisti jutun juonen. Olin ihan itsekseni treenaamassa, muut ilmeisesti vielä joulun vietossa. Siksi palkkasinkin Kikiä pallolla, kun sillä saa hyvin vauhtia puudeliin. Ja se tykkää pallosta, sillä se on harvinaista herkkua, sillä leikkiminen. Kokeilin meinaa houkutella toisella lelulla, niin pallo vei voiton.

Sitten kokeilin keskellä hallia kuutta keppiä ja sekin meni aika nopeasti oikein. Kiki oikein odotti pallon lentämistä. Palkka oli mieleinen! Melkein jo lopetin tähän, mutta päätin kuitenkin ottaa tilaisuudesta kaiken irti ja kokeilla 12 keppiä. 3 toistoa vaadittiin, ennen kuin Kiki meni neljännellä kaikki 12 keppiä aivan oikein!! Jee! Siihen lopetettiin, oli sattumaa tai ei ;). Pitää tietää milloin lopettaa ja on paras lopettaa onnistuneeseen suoritukseen. On mulla hieno koira! En olis ikinä uskonut, että Kiki voi oppia kepit NÄIN nopeasti! Nyt iloitsen tästä, enkä mieti niitä muita hiomista kaipaavia juttuja!

Huomisten treenien jälkeen Kiki saa loman agilitystä ja pääsee viikoksi hoitoon. Siellä on varmasti tiedossa rapsutuksia ja sylityksiä yllin kyllin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti