sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Viikonlopun äksöniä

 Perjantaina lähdettiin Kikin ja Milan kanssa metsään lenkille. Tämän kaksikon meno on huomattavan rauhallista pentuaikoihin verrattuna. Muutamat spurtit ja riehumiset pitää tietenkin ottaa, mutta muuten touhuavat omiaan. Tai Kiki keskittyy kantamaan keppiä suussaan, eikä silloin voi tietenkään Milan kanssa leikkiä. Kiki on myös keksinyt, että kallion päällä olevaa multaa on kiva kaivaa, sieltä löytyy juuria!
Musta kieli


















Muutenkin viikonloppuna oli arjesta poikkeavaa ohjelmaa, kun käytiin ranskanbulldogin kanssa koirarannalla. Kiki kohtasi voittajan, kun ranskis jyräs voimalla ja nouti ison karahkan vedestä syrjäyttäen Kikin. Hyvä vaan Kikille, ettei se aina vie keppejä tai leluja toisten nenän edestä. Koirarannalta jatkettiin matkaa venesatamassa sijaitsevan ravintolan terassille syömään. Tuonne on saanut jo monien vuosien ajan ottaa koirat terassille ja nytkin siellä oli meidän koirien lisäksi varmaan 10 muuta koiraa. Tilaa riittää kaikille, kun ei tarvitse vieri vieressä istua toisten koirien kanssa. Hienosti koirat osasivat käyttäytyä ja me saatiin syödä rauhassa.

Lauantaina metsälenkit jatkuivat vuorostaan Helsingin puolella keskuspuistossa. Kiva vaan, kun pääsee välillä eri maisemiin eikä aina tahkoa niitä samoja lenkkejä päivästä toiseen. Itse ainakin alan kyllästyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti