Maailma on meidän! Joukkuekultaa agilityn suomenmestaruuskisoissa!

Sanoinkuvaamaton fiilis! Mulla on terve kisakoira, joka tekee radalla kaikkensa juuri niin kuin sille on opetettu. Enempää ei voi toivoa! Kiki on paljon muutakin kuin kisakoira, mutta tälläisinä hetkinä tuntuu siltä, että kaikki painiminen sen omituisuuksien kanssa on painimisen arvoista. Toki arvostan sitä hirveästi ilman mitään saavutuksia. Silti menestys saa ajattelemaan asian kääntöpuolia ja tekee niistä vaikeista hetkistä helpompia kantaa. Tämä ihan vaan alustukseksi sille, että meillä ei todellakaan ole täydellistä, Kiki ei ole arjessa niin helppo koira jollei sen "sääntöjä" noudata, ja kisapaikallakin mulla on se tiukasti hanskassa. Kiki ei tykkää vieraista ihmisistä eikä vieraista koirista, ennen kuin saa niihin rauhassa tutustua. Sen sijaan radalla mä luotan siihen 110 prosenttisesti. Mä luotan siihen, että se on radalle mentäessä aivan fiiliksissä, se istuu lähdössä kuin tatti (mulla on joskus vaikea saada sitä lähtemään liikkeelle ekasta vapautuskäskystä, koska sehän ei lähde jos ei kuule kunnolla), se ei välitä radalla olevista henkilöistä, se ei välitä radan reunalla olevista henkilöistä tai koirista. Mä luotan siihen että se todellakin tekee juuri niin kuin on opetettu. Jollei se jotain tee oikein, niin sille ei sitä ole opetettu. Kikihän tekee jopa liian virkamiesmäisesti, mutta tähän asiaan olen nyt oppinut kiinnittämään huomiota ja ollaan saatu keinoja virittää Kikin draivi ylemmäs. Huippuvauhdin saavuttamiseksi jatketaan harjoittelemista.

Kopioitu Jukka Pätysen luvalla.

Tässä me ollaan medien sarjassa ykköspodiumilla! Kiki just peittää mun naaman hienosti :D
Kopioitu Jukka Pätysen luvalla.

Itse joukkuekisaan siis. Meidän joukkueen ensimmäinen koirakko Kirsimaaria Inkinen-Moukola ja Pirre tekivät hienosti nollan. Se oli kyllä henkisesti iso juttu mulle. Olimme Kikin kanssa toinen koirakko ja joukkueenjohtaja Kirsimaaria tsemppas kivasti ja loi uskoa. Rata ei ollut paha. Ainoa kohta jota mietin ja pähkäilin vielä hetki ennen meidän vuoroa oli keppien ja pituuden jälkeinen ansaputki. Kiki kun rrrakastaa putkia. Reilu viikko sitten kisoissa kakkosradallahan se oikein luikerteli ansaputkeen.. Mietin teenkö vedon, vekkauksen, vastakäännöksen vai mitä. Vastakäännös oli vahvoilla. Mietin että jos se on irtoavalla tuulella ja menee lujaa, vastakäännös on ainoa vaihtoehto. Jos se tuntuu olevan tiukasti hanskassa, silloin veto toimisi. Päädyin kuitenkin tekemään rytmityksen puolivalssimaisesti, siis samalla tyylillä mitä välistävedoissa monet tekee. Kikiähän oli säästelty ja "turhautettu" ennen kisoja, jotta sillä sitten olisi exrtadraivia ja vauhti olisi moodia täysillä. Rataa katsellessani mietin että olenko nyt tehnyt vuosisadan virheen ja kerännyt sille liikaa energiaa niin että se lähtee täysin lapasesta. ;) Mun tavoitteena kun oli kuitenkin tehdä siisti ja puhdas rata. Vauhdilla ei nyt niin suurta merkitystä joukkuekisassa ole (toki usein varmasti ratkaisee palkintosijoituksen jos kärkikähinoihin pääsee), mutta kyllähän Kiki ihanneaikoihin pääsee helposti, ei vaan ihan tämän hetkisen kärjen vauhtiin. Kikin turhauttamisella tarkoitan sitä, että esimerkiksi se oli mukana viime keskiviikon kisoissa mun kisatessa Hipin kanssa, mutta ei itse päässyt radalle. Samoin torstain itsenäisellä vuorolla tein sen kanssa tosi vähän ja Kiki sai odotella häkissä tehdessäni Lilin kanssa. Näistä se kerää sen verran kierroksia, että vire nousee kivasti todella ylös. Normistihan se on aina hyvä, mutta jos haluaa extrapotkua niin tuollaisilla keinoilla sitä saa.

Tässä ratapiirros.

Hain Kikin autosta hyvissä ajoin ja kävin välillä radan läheisyydessä katsomassa mikä numero on menossa. Jossain vaiheessa sitten huomasin että jaa mehän voidaan jo mennä jonoon, kun siinä oli  n. 7 koirakkoa meitä ennen jo jonossa valmiina. Toki jännitti, mutta ihan sopivasti. Jalat ei olleet vetelät kuten joskus ennen ekaa rataa kisoissa ja silloin juokseminen on aika takkuista. Siinä jonotellessa totesin sitten mielessäni tyynesti että jono etenee ja kohta me ollaan tuolla. Hyvällä fiiliksellä odotin meidän vuoroa. Mulla oli luotto meidän tekemiseen ja olin sanonutkin muutamille tutuille, että mä teen mitä vaan ettei Kiki mene ansaputkeen. Nyt ei haeta täydellistä ohjausta jokaiseen kohtaan, vaan tasaista ja varmaa suoritusta.

Kiki ei lähtenyt ekasta vapautuksesta liikkeelle, ei varmaan kuullut. Sen takia kumartelen startissa. Alusta asti musta tuntui, että tehdään rataa yhdessä ja Kiki on erittäin hyvin kuulolla. Varmasti mun jännitys vaikutti siihen niin, että se taas päätti lukea mun ohjausta supertarkasti. Ei ollut sellaista kuin parissa viime kisassa, että Kiki olisi irronnut juuri  oikeille esteille hyvällä vauhdilla, vaan nyt se todella odotti mun ohjeita kiltisti. Eikä kyllä haitannut yhtään että se odotti ohjeita kiltisti. Aalla huomasin että loikkasi aika korkealta (kuten viime kisoissa mistä kirjoitinkin) mutta tuomari ei antanut virhettä. Pituudella otin Kikin haltuun ja siitä tuli seuraavalle esteelle kaarratusta, mutta eipä mennyt putkeen ennen aikojaan! Putken jälkeen tuli varmaan sellainen helpotus että selvittiin ansasta ja jalat meinasi hyytyä. Onneksi radan laidalta puomin kohdalla joku huusi: "jaksaa jaksaa!" sain siitä tsempit ja otin jalat alleni. Puomille Kiki pysähtyi nätisti ja tuli jopa ihan ok vauhdilla. Okserin jälkeen se kuunteli nätisti ohjausta eikä lähtenyt posottamaan maaliin. Ne pari vikaa estettä, kun odotin Kikin hypäävään niitä ja itse lähestulkoon tönötin paikallani tuntuivat kestävän ikuisuuden. Tai ainakin puoli minuuttia. Sitten vielä loppuspurtti maaliin ja olin niin onnellinen nollasta! Mulla oli niin maailmanvoittaja -fiilis! Vielä kun joukkuekaverit tulivat halaamaan, niin onnenkyyneleet nousivat silmiin!! Kiki keskittyi repimään leluhihnaansa vimmalla! Sekin oli onnellinen :D. Meidän radan jälkeen harmaa taivas alkoi aukemaan ja aurinko pilkisteli pilvien lomasta. Sillä hetkellä oli niin onnellinen ja hyvä olla! Sitä fiilistä tulen varmasti muistelemaan pitkään. Joskus kun täytyy saada hyvä fiilis päälle niin tulen käyttämään tätä tunnetta.

Haettiin Kikin kanssa Lili autosta ja lähdin molempien kanssa jäähkälenkille. Sen jälkeen Kiki sai jäädä autoon ja Lili pääsi loppuajaksi hengailemaan turistina kisa-alueelle. Meidän joukkueen kolmas koirakko teki myös nollan! Ja miltä asetelmilta ankkuri pääsikin starttaamaan. Ennen viimeistä kierrosta meidän joukkue oli kolmantena! 1. ja 2. paikkaa pitävillä oli 2 nollaa alla, joten niiden ankkureilla oli tietenkin tiukka paikka saada nolla. Meidän ankkuri olikin todella iloinen kun tiesi, että voi mennä radalle rennoin mielin. Sanoin että yritä nyt silti tehdä nolla, koska tiesin hänen koiran olevan parhaimmillaan muiden koiria nopeampi. Ja miten hienosti ankkurikoirakko taistelikin nollan! Muutamassa kohdassa oli lähellä, mutta loppuun asti taistelemalla nolla tuli. 2. ja 1. sijalla olevat ankkurit epäonnistuivat. En silti uskonut että me oltiin voitettu. Muut meidän joukkueesta juoksivat jo radalla kunniakierrosta, mun oli pakko vielä mennä tulostaululta katsomaan että oltiin voitettu ja sitten tajusinkin että muut juoksee siellä ja munkin kuuluisi olla radalla! Lili pääsi sitten hetkeksi hengailemaan radalle. Jukka Pätynen halusi ottaa ryhmäkuvan ja kysyinkin että ehdinkö hakea Kikin autosta. Lupasin että 5 minuuttia menee ja sitten pingoin täysillä Lilin kanssa autolle, tärisevin käsin avasin veräjän lukkoa saadakseni Kikin autosta pois ja Lilin autoon. Sitten Kikin kanssa täysiä pinkominen takaisin kisapaikalle. Huh oli kunnon urheilusuoritus! Sitten Pätynen otti meistä monta kuvaa ja tämän jälkeen päästiin Sagin videohaastatteluun. En tiedä näkyykö haastattelu Livestreamissa vai missä. Lisäksi Sagin tyypit vielä kyselivät meidän asuinpaikkakuntia blogipäivitystä varten. Sagin blogipostaus

Tässä meidän muut joukkueen jäsenet.
Kopioitu Jukka Pätysen luvalla.

 Kävimme ostamassa pinkit paidat expo-alueelta jotta sitten näytämme palkintopallilla yhteneväiseltä joukolta. Soitin kepolle Koreaan huolimatta siitä, että hän saattoi olla jo nukkumassa. No onneksi ei ollut ja tää oli kuulemma sellainen syy että olisi saanut herättää. Kepo ei meinannut asiaa uskoa. Kun kerroin että 3 parhaan joukkuelaisen tulos lasketaan, niin hän kysyi että laskettiinko meidän tulos mukaan. No kyllä se laskettiin. Ja itseasiassa me päästiin jopa hyvään aikaan, vaikka nyt ei yritetty mennä niin lujaa kuin mahdollista. Tästä tiedosta mä olin myös iloinen.

Kiki pääsi takaisin autoon ja mä suuntasin takaisin kisa-alueelle seuraamaan maxien ja minien joukkuefinaalia. Vihdoin kun ehdin avata facebookin oli ihanaa huomata miten moni oli onnitellut sitä kautta. Miten ihanalta tuntuikaan lukea onnitteluviestejä ja kommentteja! Kiitos onnitteluista kaikille. On hienoa voittaa kun tutut iloitsee sun kanssa! Erityiskiitos kaverille, joka soitti ja onnitteli vaikka oma tilanne häntä harmittaakin. Merkitsi todella paljon saada puhelu juuri häneltä. Hauskaa oli myös miten tutut vesikoiraihmiset jakoivat meidän joukkueen menestyksen kaikkien espanjanvesikoiraryhmäläisten tietoon. Perroille nostetta!

Unohtumaton päivä. Ei voi muuta sanoa!

Melkein meinasi unohtua. Palkinnoksi saatiin hienojen mitalien lisäksi Aptuksen tuotteita mm. Helläpesu ja Nutrisal. Hurtan 30 euron lahjakortti, Royal Caninin lahjakortti, Racinelin lahjakortti ja valjaat. Olikohan siellä muuta? En ole vielä ehtinyt kunnolla tutkia kun ei ole tullut kotona vietettyä aikaa.

Turistisiskokset Ica ja Lili

Lauantaina oli kotona kymmenen aikaan. Herätys sunnuntaina viideltä kun lähdimme porukalla katsomaan yksilökisoja. Vein koirat äidille hoitoon ja hyppäsin sitten kaverin kyytiin. Koko päivä tuli sitten seurattua agilityä ja nyt naama sekä korvat punoittaa.

Tuplanolla lainakoira Hippiäisen kanssa!

Mentori ehdotti että jos lainaisin raivomumelo (kiva lempinimi) Hippiä ja menisin sen kanssa kisaamaan, jotta saisin itse lisää kisakokemusta. Asia sopi Hipin omistajalle, joten sovittiin treenit jotta saa vähän tuntumaa Hipin ohjaamiseen. Eka kuvio kaatui siihen, etten tajunnut ohjata loppuun asti putkeen, koska Kiki imee putkiin niin hyvin. No sitten kun sain parit ohjeet (pidä ohjaus päällä koko ajan) niin johan se Hippi meni. Tuli kyllä Hipistä sellainen fiilis, että se on ihan mahtava tyyppi. Sillä ei ole tapana ottaa mitään turhia esteitä oma mielensä mukaan, joten se kyllä näytti tekevän juuri niin kuin ohjasinkin.

Kisoihin lähdin ohjeistuksella juokse lujaa ja pidä ohjaus päällä. Ensimmäinen rata oli ulkona Janne Karstusen tuomaroima hyppyrata. Tuomarin nimen lukiessani ajattelin että voi ei.. Odotin supervaikeeta rataa joka on ihan mahdoton suorittaa. No ei se onneksi ollut supervaikea, monta haastavaa kohtaa siinä kylläkin oli. Sellasia kohtia että vaikka otti jalat alleen ja juoksi täysiä, niin oli täpärällä ehtiä. Hippi toimi tosi mageesti ja luotin siihen. Mun oli vaan pakko juosta ja luottaa siihen että se lukee mun ohjaukset oikein, ja toivoa että ne ohjaukset tulee oikein ajoitettuna. Ennen viimeistä putkea tuli kiire, olin myöhässä ohjaamassa sivuttaiselle hypylle ja huidoin vaan että hyppää hyppää. Tästä olisi hyvin voinut antaa vitosen. Vasta tulosten tultua julki mulle selvisi että se oli nolla ja vieläpä voittonolla!! Vau! Hyvä me! Kyllähän siellä valssit taas valui ja pientä säätöä oli, mutta mikä fiilis! Juoksin ihan tosissani ja yhteistyö toimi. Hyppyvalio Hippi jo on, joten sertiä ei tästä voitu vastaanottaa.

Agilityrataa tuomaroi Arto Laitinen. Rata oli aika kiemurainen ja ansaesteitäkin siellä oli. No tiesin että Hippihän ei niitä ota jollen niille ohjaa. Putki-puomi erottelu oli aika paha ja Hipin omistaja sanoikin että se voi mennä kumpaan vaan. Päätin ohjata nuo kohdat siis erittäin tarkasti ja niin että mun jalat varmasti osoittaa putkeen mentäessä putkeen, enkä lähde ennakoimaan omaa reittiä liian aikaisin seuraavalle esteelle. Ja mitä tekee Hippi Hippiäinen!? Nollan! Siis tuplanolla! Vau mikä mumelo! Tässä toinen sija.

Tuo rata oli siitä kiva, että siinä oli sellaiset linjat, joissa ei hirveästi ylimääräisiä lenkkejä tullut. Vai ohjasinko vaan selkeämmin. Seurakaverit sanoivat että ohjasin paljon paremmin kuin Kikiä. Opin kyllä Hipin ohjaamisesta paljon. Että ei onnistuneeseen rataan tarvita muuta kuin juokse lujaa ja tee tarkat ohjaukset. Tällä tokalla radalla jäin parissa kohdassa odottelemaan, mutta olipahan ainakin tarkkaa ohjausta. Nyt kun saan saman fiiliksen Kikin kanssa joukkueradalla lauantaina, niin mitä vaan voi tapahtua! Voi vaikka samalla lailla tulla vahingossa hyvä nolla. Hipin kanssa osasin ehkä ottaa jotenkin rennosti, koska tiesin että ei olla hioduttu yhteen eikä tiedetä toistemme hyviä tai huonoja puolia. Mun oli vaan pakko luottaa siihen että se tekee sen mitä ohjaan ja tulee lujaa.

Mun motto on siis lauantaita varten:
- Juokse !
- Tarkkaa ohjausta !

Omat koirat pääsivät sitten palkinnoksi autossa odottelusta niitylle juoksemaan. Vaikka ei ne kyllä päivällä olleet keskenään kuin pari tuntia joten eivät ehkä ihan niin tylsistyneitä olleet. Tontunmäen niityllä ne sitten kirmailivat iloisina mun nauttiessa auringonlaskusta. 

Ohjaajaan potkua

Matkustusmukavuutta - Variogaten veräjä ja Kaaharitassujen mittatilausväliseinä. Suosittelen todella! Tuo mittatilausväliseinä tuli halvemmaksi kuin Variogaten oma väliseinä, joka ei sopinut meidän pieneen takaboksiin ollenkaan. Oli turhan massiivinen ja epäkäytännöllinen muutenkin. (Lisäksi ihan hemmetin hankala koota huonojen ohjeiden kanssa)

Tiistain treeneissä Kiki jaksoi hyvin edellispäivän kisoista huolimatta. Tehtiin taas alkuun tasasella kerran targetille juoksua. Sen jälkeen puomi radan osana ilman hetsausta, kontaktilla Satu targetin kanssa. Kiki tuli aika hyvällä draivilla puomin vaikkei tiennytkään targetista etukäteen. Työ alkaa tuottaa tulosta. Jospa se tästä kehkeytyisi taas nopeaksi ja tarkaksi puomiksi.

No aloitetaan kuitenkin alusta. Kakkosena oli suora putki, jonka päässä olin vastaanottomassa. Siitä koira mukaan ja hypyn kautta toiseen putkeen. No ei me sinne asti päästy kun mun rytmitys oli taas hukassa. Koiraa pitää kuitenkin saattaa sen verran, että se tietää mihin ollaan menossa eikä vaan pysäyttää omaa liikettään töksäyttäen ja huitasta kädellä että mene. Ei se noilla avuilla mene. Tässä oli jo itsellä kiire lähteä seuraavaan kohtaa, siksi näin kökköä ohjausta. Tätä kohtaa hinkattiin sitten paristi. Kun maltoin lähettää kunnolla neloselle eli siihen toiseen putkeen sain hyvän etumatkan ja tehtiin kuulemma päivän paras sokkari seuraavaan kohtaan. Ekalla kerralla mun ohjaus jatkui taas liian löysänä ja tietysti Kikin kaarrokset venyy ja valuu. Seuraaville toistoille yritin saada napakampaa ohjausta. Ja ihan vinkkinä itselleni - jos ehdin ohjaamaan eteen niin se on tietenkin nopeampaa kuin takaaohjaus.

Kepeille oli hieman kinkkisempi kohta, mutta haltuunotolla se meni hyvin. Lopuksi kokeilin ohjata vastakäännölle keppejä edeltävän hypyn ja siitä käskytin kepeille, niin toimi noinkin. Hyvä että on vaihtoehtoja!

Kiki mietiskelee tassut ristissä

Mulla on kyllä ongelma oman vireeni kanssa treeneissä. Kisoissakin joskus eka rata menee löysällä ohjauksella. Tätä täytyy työstää. Voisi miettiä Vapun ehdottamaa flow-rataa ja saada sen muistelemisen avulla itselleen hyvän draivin. Taidan ottaa uudeksi flow-radaksi vauhdin takia (vaikka se ei nyt  muuten ollutkaan niin flow) maanantain hyppyradan. Siinä oli fiilistä vaikka loppuikin vähän ohraisesti..

Lopuksi pieni kevennys - Lili the virtahepo! Käytiin tänään koirarannalla (sitä ennen sunnuntaina) ja Lili on kehittynyt huimasti. Nyt se menee heti tosi rohkeesti veteen ja sukelsi jopa poroa, joka meinasi kohdata hukkumiskuoleman. 

Reilu peli

Oman seuran kisat Purinalla eilen. Eilen oli vissiin vika päivä saada agilityn suomenmestaruuskisoja varten tuloksia, joten olihan siellä jonkun verran porukkaa. Meillä tuo ei kyllä ollut tavoitteena, vaan saada raivolla (=hyvällä draivilla) tehdyt radat.

Aloitettiin ulkona hyppyradalla Ritva Herralan silmän alla. Katselin minien menoa ja saihan siinä radalla pyörittää koiraa siivekkeiden ympäri. Lopussa oleva u-putki oli aika paha, siinä oli vaarana saada koira jaloilleen. Ennen omaa starttivuoroa annoin Kikin katsoa edellisen menoa ja siitä ne kierrokset kivasti nousi. Laittaessani sitä lähtöön istumaan se katseli vielä edellisen perään. Otin huomion itseeni ja sitten vapautin. Ja Kiki lähti vauhdilla! Mun ohjaus oli hieman hapuilevaa kun juoksin alussa pidemmälle saattamaan mitä olin ajatellut. Hyvin silti kerkesin haluamiini paikkoihin. Keppien jälkeinen kohta oli hankalaa, sillä tiesin että mun on pakko saattaa Kiki kepeillä loppuun asti. (Treenilistalle tämä) Kepeiltä sitten käännös 180 astetta. Olisin halunnut tehdä tähän sokkarin, mutta se oli kyllä valovuoden myöhässä. Olin suunnitellut tekeväni takaaleikkauksen mikäli sokkaria ei ehdi. Ja vitsit - takaaleikkaus onnistui mahtavasti! (Kiitos Laura kun treenattiin tätä!) Ehdin vielä takaaleikkauksenkin jälkeen ohjata muurin takaakierron ja siitäkin vielä päästiin seuraavan esteen niistoon hyvin. Toki ei tuo nyt mitään maailman sujuvinta ohjausta ollut, mutta koira luki sitä kuitenkin. Kiki ampui sitten u-putkeen ja vaikka tiesin, että mulla on kiire ja pitää väistää koiraa, niin näin kyllä että jaloillehan se sieltä putkesta tulee. Ehdin väistää sen verran, ettei törmäys ollut suuri. Silti mun mielestä oli reilu peli keskeyttää rata ja mennä pois katsastamaan koiran kunto. Olishan siitä  kai joka tapauksessa vitonen tullut, kun otettiin kontaktia toisiimme. Hieno raivokas nolla alla ja se oli mulle voitto jo itsessään! Bonuksena vielä onnistunut takaaleikkaus ja onnistunut ohjaus sen jälkeen! Olin niin tyytyväinen meihin! Lisätään vielä se, että itsekin olin vauhdissa ensimmäisellä radalla. Mua kun on vaivannut ensimmäisen radan löysyys, nyt ei ollut sitä!

Toinen rata oli sisällä ja agilityrata. Tuomarina Heidi Viitaniemi. Radassa muutamia kinkkisiä kohtia. Ensinnäkin alku. Sanoin treenikaverille että Kiki kyllä tykkää mennä putkeen. No alun vekkauksella näytti minit kyllä menevän kivasti sinne minne pitikin. Kikin itsevarmuus tällä radalla olikin sitten jo varmaan omaa luokkaansa. Sinnehän se putkeen luikerteli kuin käärme, sillä ei se nyt mikään helpoin reitti ollut mennä putkeen. :D Eihän siitä sitten enää mitään kunnon rataa tullut. Aan jälkeen Kiki päätti taas mennä eri päähän putkea kuin mihin mä olisin sen halunnut menevän. Puomi oli vissiin ihan ok, ei mikään nopea mutta ei mikään surkean hidaskaan. Mietin ennen rataa, että täytyy odottaa sitä puomille ja kiihdyttää sitten samaa matkaa. Jos eka rata oli loistava niin tää oli kyllä sitten kaikkea muuta. Aallonharjalla ratsastaen mentiin ylös ja alas!

Kepo oli mukana ja vei Kikin jäähdyttelylenkille, joten mä pääsin seuraamaan Lilin ja Ican leikkejä. Siskokset kyllä heti tunnisti toisensa. Pellolla oli vielä kaksi bc pentua ja hetken kaikki neljä leikkivät keskenään. Vaikka selvästi kyllä näytti siltä että samanrotuiset kuitenkin hakeutuivat toistensa seuraan. Toki Lili ja Ica ovat niin tuttuja, että en ihmettele.

Ica ja Lili

Lillis

Agilityn joukkue sm

Päästiin kuin päästiinkin joukkueeseen! Tämä oli kyllä aivan tuurista kiinni, mutta mitäs pienistä. Jo ajat sitten keväällä laiton mailia Vesikoirat ry:n puheenjohtajalle ja tiedustelin, että olisiko mahdollista koota joukkue edustamaan Vesikoirat ry:tä. Joitakin viikkoja sitten sain vastauksen, että joukkue voidaan koota ja että olikin jo löytynyt ihminen joka sen joukkueen kokoaa. Ihmettelin sitten kun mitään ilmoitusta ei ollut Vesikoirien nettisivuilla eikä facebookissakaan. Laitoin jo uudestaan sähköpostia, että mitenhän asia on, kun ei ole mitään kuulunut. Juuri mailin laitettuani huomasin että Lilin kasvattajan facebook-ryhmään ilmestyi ilmoitus, jossa etsittiin neljättä koirakkoa joukkueeseen. Kerrankin olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan! Päästiin siis haluamaani joukkueeseen! Toki olemme vihreitä muihin verrattuna, mutta parhaamme teemme ja toivottavasti oikein hyvän radan.

Tälläisellä kokoonpanolla edustamma Vesikoirat ry:tä:
Kirsimaaria Inkinen-Moukola ja Pirre
Riitta Haaranen ja Moona
Nina Örn ja Vivian
Minä ja Kiki.  
Lisäksi on kaksi varakoirakkoa. 

Eilen Kiki turautti ilmoille anaalirauhasen tuoksua. Aloin sitten jo mielessäni kehittelemään skenaarioita siitä miten sen anaalirauhaset ovat tulehtuneet ja sen vuoksi emme voi osallistua sm-kisoihin (lääkityksen vuoksi). No painelin anaalirauhasia, mutta ei siellä kyllä mitään tuntunut. Kiki on kevään mittaan pariin otteeseen raahannut pyllyään maata vasten, ja joskus olen saanut anaalirauhasista hieman puristettua eritettä. Mitään muita oireita sillä ei ole paria satunnaista pyllyn hinkkaamiskertaa lukuunottamatta, joten ehkä mä nyt vaan laitan jäitä hattuun tämän asian suhteen. Ja jos nyt ei päästäis osallistumaan sm-kisoihin, niin ens vuonna sitten! Sillon on kyllä tarkoitus päästä yksilöihinkin. Sitä ennen hankitaan hyvä määrä kisakokemusta. Tällä hetkellä ollaan sunnuntai-kisailijoita näillä (vähäisillä) starttimäärillä. 

Toinen kiva koiramainen viikonloppu vietetään Turengissa Agirodussa! Lilin kasvattaja kokosi joukkueet ja tässä meidän agirotujoukkue:
Mia Hyrskylahti ja Mesi. 
Minä ja Kiki.
Johanna Suuronen ja Reima. 
Mia Hyrskylahti ja Natso. 

Jälleen olemme päässeet itseämme parempaan seuraan. Agirodussa on kai kuitenkin tarkoitus enemmänkin pitää hauskaa kuin yrittää voittaa. Ja ainahan me mennään radalle pitämään hauskaa ja yritetään parhaamme. Virheet johtuu musta, koira tekee aina parhaansa! Kiki on kyllä aivan paras kisakaveri ja tällä hetkellä luotan siihen kuin kallioon. Se tekee oman osuutensa aivan niin kuin sille on opetettu. Jos ei ole opetettu, ei voi osata. 

Agirotuun vielä. Ajattelin mennä lauantaina avoimeen sm-karsintakisaan. Jos sieltä pääsisi finaaliin niin sehän olisi jo aivan lottovoitto! Sunnuntaina on sitten vuorossa joukkuekisa ja paljon tuttuja ja ennestään tuntemattomia vesiäisiä. Ja varmasti muitakin tuttuja. Tarkoituksena olisi varata Hämeenlinnasta hotelli la-su yöksi. Tälläset viikonloppureissut koko porukalla on kyllä kivoja, varsinkin kun mulla on vaan viikon loma, jolloin me ihmiset ollaan Sveitsissä ja koirat on äidillä hoidossa. Sm-kisoihin mun pitää harmikseni lähteä yksin, sillä kepo on työmatkalla. Paljon tuttuja toki tuolla on ja kyllähän mä nyt yhden radan lämpät ja jäähkät hoitelen. Kikiä ei vaan voi tyrkätä kenelle vaan, mut onneksi Lilin voi. Sekin pääsee ihmettelemään sm-kisojen hulinaa.