Pääosissa Kiki ja Rafi
P.S. Mä niin haluaisin kunnon kameran. Yksi järkkäri kiitos.
P.P.S Katselin tilastoja, sekä hakusanoja joilla on päädytty meidän blogiin. Ykkösenä "kikkiainen agility" (17 osumaa), seuraavana "me osataan" (1), sitten "mitä me osataan" (1) ja viimeisenä "teinitytöt nakuna"!!! Olen tietysti kirjoittanut Kikin olevan naku, joo, mutta kyseenalaisempaa on toki googlaajien hakusanat. Kuin ne kehtaa tollasilla hakusanoilla hakea ;).
Blogi seuraa kahden Espanjanvesikoiran harrastuksia ja kuulumisia. Harrastamme lähinnä agilityä, mutta satunnaisesti myös muuta.
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
lauantai 16. maaliskuuta 2013
Valsseja valsseja vaan
Treeneissä tehtiin rataa, jossa sai tehdä valssia valssin perään. Edelleen olen itse myöhässä. Kun on aloittelija, niin taktiikkahan on se, että ensin "kuljetetaan" koira seuraavalle esteelle ja sitten vasta tehdään ohjauskuviot. Tähän jos sais pikkuhiljaa muutosta niin, ettei tarvis kuljetella, vaan se ohjauskuvio lähtis heti edellisen ohjauskuvion perään. Sitten ei olis itse niin myöhässä tekemässä valsseja sun muita. Kun pystyi ajattelemaan ja toteuttamaan sen, että heti tuli valssi valssin perään, niin johan koira tiesi ajoissa mihin ollaan menossa. Eikä Kikiä tarvitse saattaa ponnistuspaikalle, kyllä se tietää mihin ollaan menossa niistä ohjauskuvioista. Emäntä ei vaan ihan aina pysty tekemään montaa asiaa tiukalla tahdilla.
Tehtiin pari toistoa ratapätkää ja Satu alkoi ihmettelemään, että onpas Kiki jotenkin vaisu. Ja totta, se oli aika rauhallinen juostessaan rataa. Kiki on ollut sinänsä ihan oma itsensä, mutta ehkä tosiaan vähän rauhallisempi. Ja hirveä nälkä sillä olis koko ajan. Taitaa olla juoksujen jälkimaininkeja. Mitään valeraskauteen viittaavaa hoivaamista ei vielä ainakaan ole. Tää viikko onkin ollut rauhallinen. Perjantaina oli viikon ainoa agility treenien muodossa ja tiistaina käytiin uimassa. Muuten on sitten Kiki saanut tehdä pitkiä lenkkejä. Ei siis ainakaan treeniväsymyksestä johdu Kikin rauhallinen tahti. Viime viikko olikin rankka, niin sen takia hyväkin ottaa ihan rennosti tällä viikolla.
Tässä toinen pätkä, jossa tarkoituksena oli tosiaan palkata lyhyemmäsä suorituksesta, jotta saatais Kikille vähän intoa.
Puomiahan ollaan viime aikoina treenattu ja olen huomannut, että Kikin vauhti on siinä hidastunut. Ajattelin, että jos vielä hieman vahvistais 2on2offia ja sitten alkais hetsata, että sais taas puomiin kunnon vauhdin takaisin. Sadun mielestä Kikille on tullut nuoren koiran angsti puomin suhteen. Kun oon tehnyt lelu etupalkkana, eikä Kiki ihan pystyis hillitsemään itseään, niin Kiki sitten on ratkaissut asian niin, että se himmailee loppuosaa todella vahvasti. Sadun mielestä nyt olis hyvä keskittyä targetin kanssa saamaan puomiin vauhtia ja jättää etupalkka hetkeks puomilta pois. Etupalkkaa vois kuulemma käyttää jos tekee ulkona / rappusissa 2on2offia ja siirtä sen myöhemmin sitten puomille taas. Kysyin vielä miten toimin sitten kisoissa, niin siellä ei kuulemma tarvi ottaa stressiä, et kun on kesken, niin on kesken.
Ollaan muuten tehty parina päivänä keppejä kotona. Ideana oli totuttaa Kiki etupalkkaan niin, että targetti voi olla namien kanssa edessä ja Kiki jaksaa keskittyä silti tekemään kepit. Muutaman toiston jälkeen Kiki oppi homman nimen. Vähän yritän siinä häivyttää Kikin riippuvuutta mun liikkeestä. Nyt sujuu 5 kepillä niin että olen vaikeammalla puolella eli vasemmalla.

maanantai 11. maaliskuuta 2013
Kivaa tekemistä
Mietin tässä viime viikon tapahtumia. Miten paljon yhdessä viikossa ehtii, jos on motivaatiota ja todella tekee sitä mitä haluaa. Ehdittiin Kikin kanssa tehdä monta juttua ja sen lisäksi olen käynyt kuitenkin tekemässä ihan hyvä tunnit harjoittelussa päästen osallistumaan erinäisiin synnytyksiin. Että aika pätevä viikko meillä oli.
Maanantainahan mulla oli vapaa ja silloin käytiin päivällä treenaamassa. Tiistaina oli myös vapaa, joten päästiin kisoihin. Keskiviikkona ei taidettu tehdä mitään ihmeellistä, mutta torstaina töiden jälkeen ehdittiin vielä koirauimalaan. Perjantaina töiden jälkeen oli agilitytreenit. Lauantaina käytiin pitkällä metsälenkillä kaverin ja kaverin koiran kanssa, sen jälkeen yritin vähän nukkua ja suuntasin 12 tunnin yövuoroon (Kiki puolestaan vietti lauantai-iltaa kaverin pennun kanssa leikkien). Tässä tulee ehkä paras osio - ehdin yövuoron jälkeen nukkua 1,5 h, jonka jälkeen lähdettiin kisoihin. Oli muuten vähän pöhnäinen olo ja mulle naurettiinkin kotona, kun en löytänyt mulle valmiiksi tehtyjä leipiä jääkaapista jne.. En kuitenkaan halunnut jättää kisoja väliin, sillä oltiin porukalla lähdössä niihin. Kepo oli mukana myös sen takia, että jos mä en väsymykseltäni kykene vahtimaan koiraa ratojen välissä, niin onpahan kepo, joka voi sen tehdä. Kisapaikalle päästyämme mua ei kuitenkaan enää väsyttänyt, kun sain syötyä siellä vähän aamiaista. Ja kuten todettua, niin mua ei jännittänyt ja ehkä väsymyksellä (jota en kyllä siellä edes huomannut) oli jotain tekemistä asian kanssa. Kisoista tultuamme nukuin 3,5 h ja olin valmistautunut lähtemään yövuoroon, johon mut sitten soitettiinkin vasta vähän myöhemmin. Viime yö hurahti taas vauhdilla synnytyksiä hoidellen, joten ei siinäkään mitään väsymystä kerennyt huomaamaan.
Ei tälläisiä viikkoja säännöllisesti jaksaisi, mutta kun oikeesti tekee kivoja asioita, niin ei mennyt viikko edes tuntunut pahalta. Se täytyy vielä sanoa, että jos olisin tutussa työpaikassa, niin työpäivän jälkeen tapahtuvat menot olisivat ihan normiarkea. Mutta kun on oppimasa työharjoittelussa, niin se vie kyllä mehut aivan eri tavalla. Täytynee siis todeta, että saan tehdä tällä hetkellä kivoja asioita!
Kiki saa myös tällä viikolla ottaa vähän rennommin. Senkään vauhti ei tosin hirveästi hyytynyt, kun sai kuitenkin väleissä levätä kunnolla.

| Viime talvena mökillä |
sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
Lohjan möllikisat
Tää olikin poikkeuksellinen viikko, kun päästiin toisiinkin möllikisoihin. Mulla oli yövuoro ja ehdin nukkua noin 1,5 h ennen kisoihin lähtöä, mutta se ei vauhtia hidastanut. Ehkä se oli jopa hyvä, koska en mielestäni jännittänyt ollenkaan. :) Lähdettiin kisoihin porukalla, mukana osa meidän treeniporukasta. Oli tosi kiva olla yhdessä liikkeellä. Pystyi analysoimaan tekemisiään yhdessä ja aina oli kepon käsien lisäksi joku kuvaamassa tai heittämässä lelua maalin saapumisen jälkeen koiralle. Että kiitos vaan tiimille!
Näissä kisoissa sama juttu, eli radan sai mennä kaksi kertaa. Medeissä oli vain 5 koirakkoa, joten oli oikein sopivan lyhyt odotusaika ratojen välissä. Ensimmäisellä radalla saatiin nollatulos. Tällä radalla saatoin Kikin putkiin hyvin tarkasti, koska putkissa ollaan otettu muutamat virheet. Radalla oli tavallaan putki/puomierottelu, mutta siinä ei ollut mitään epäselvää. Varmuuden vuoksi sanoin "täällä", että Kiki ei mietikään putken sijasta puomille menemistä. Puomi ja aa olivat aika liukkaat, ja kun katsoin minien ratoja, niin moni koira otti ne tosi varovasti. Kiki ei niistä hätkähtänyt, mutta ehkä eri pinta aiheutti sen, että puomin kontakti ei ollut täydellinen. Tiistaina päästään treenaamaan kontakteja.
Tässä eka rata.
Toisella radalla ajatuksena oli lähettää Kikiä rohkeammin esteille. Tästä syystä aata ennen olevalla esteellä pystynkin tekemään valssin todella ajoissa, ja silloin tietysti Kiki teki paljon tiukemman kaarteen. Vinkiksi itselle: ennakoi vahvasti valssissa, niin koira tietää ajoissa minne ollaan menossa.
Toka rata oli vähän nopeampi, ja sijoituttiin 2. sijalle! Treenikaverit Tuuma & Liisa voittivat meidän 4 sadasosasekunnilla. Lisäksi mineissä edustava treenikaverikoirakko sijoittuivat myös sijalle 2. Eli hyvä me!! Kisojen jälkeen mentiin pellolle auringonpaisteeseen ja koirat saivat nauttia hetken vapaudesta.

lauantai 9. maaliskuuta 2013
torstai 7. maaliskuuta 2013
Möllikisan tulokset
HSKH järjesti mölliagilitykilpailut Ojangossa 5.3. Kikin juoksut oli onneksi ohi jo reilusti ennen kisoja, joten uskallettiin sinne suunnata. Kisat alkoi niin aikasin, että kepokaan ei päässyt mukaan niin oltiin sitten ihan tyttöjen kesken kisaamassa. Ainoa huono puoli tässä oli se, että kisaratoja ei tullut videolle. En sitten viitsinyt pyytää ketään vierasta ihmistä kuvaamaan.
Kisapaikalla oltiin ajoissa - ja selvisi myöhemmin - että aivan liian ajoissa. Minit olivat ensin ja niitähän oli jotain 60 lähtijä.. Kiki sai odotella autossa. Oli mulla häkkikin mukana, mutta autossa on kuitenkin rauhallisempi odotella pitkään.
Noh möllirata vaikutti ihan kivalta, siinä oli lähes kaikki esteet, A kaksi kertaa ja puomi jne (Ei keinua, keppejä, rengasta eikä pussia). Saman radan sai mennä kahteen kertaan ja ostinkin heti kaksi starttia. Ekalla radalla mua jännitti, joten tyrkkäsin Kikin puomin jälkeen takaakiertoon, kun hypyn olisi kuulunut tulla ihan normaalisti. Siitä HYL. Samalla radalla oli myös putki, johon Kiki ei ekalla mennyt, kun taas ohjasin epäselvästi.
Tokalle radalle mentäessä mulla oli hyvä fiilis ja olin tarkkaan miettinyt miten korjaan virheeni. Ratojen välinen aika hengailtiin hallissa ja Kiki hienosti istui tarjoten katsekontaktia odottaen nameja. Umpinaiset väliseinät on tosta hyvä, sillä jos Kiki näkisi radalle se kyllä kuumuisi. Tokalla radalla sain korjattu virheeni. Menin puomin kohdalla kauemmas tekemään valssia, joka sitten aiheutti sen, että Kiki hiippaili 2on2offilta pois ihan vähän liian aikaisin. No, ei olla vielä tollasia kuvioita harjoiteltu, joten niitä treenilistalle. Aan kontakteilla olin sitten loppuradasta erityisen tarkka, ja Kiki odotti niillä nätisti. Erityisen iloinen olen radan loppusuorasta. Ekalla radalla Kiki ei irronnut maalin, sillä en varmaan sille näyttänyt ja kertonut, että nyt on lupa mennä. Tokalla radalla näytin eteen ja sanoin "mene eteen" tms (ei voi enää muistaa ;)), ja sehän juoksi loppusuoran maaliin odottamaan! Tämän radan jälkeen oli kyllä niin mahtava fiilis!!
Nyt ymmärrän paremmin, mitä Satu tarkoittaa, kun sanoo Kikin tekevän aina kultaisesti. Se tekee kaikkensa toteuttaakseen mun käskyt radalla, eikä tosiaan lähde haahuilemaan muualle. Eli tässä voi sitten vaan katsoa peiliin, jos koira ei mene niin kuin haluaisin. Se on sitten ohjauksen parantamisen paikka. Mutta olin niin ylpeä Kikistä ja myös iloinen meidän tiimityöstä! Kisoissa on sen kanssa helppo olla ja sitä kiinnostaa eniten mitä mä teen. Näin sen pitää ollakin!!
Sijoituttiin siis 2. ja saatiin palkinnoksi Tehis cup -ruusuke, Muschin 10e lahjakortti ja purutikkuja. Hienoa! Lisäksi saatiin Tehis cup -pisteitä, eli toinen osakilpailu on 26.3 ja sinnehän on mentävä.

| Lähtönumerolla 2 saatiin HYL, vaikka tossa ei sitä kerrota |
maanantai 4. maaliskuuta 2013
Pentu kävi kylässä
Kiki näki toistamiseen Staffinpentu Rafin. Ensimmäisellä kerralla Kiki ihastui pentuun ja oli niin innoissaan! Tällä kerralla Kikin piti välillä vähän rajoittaa pennun intoa, mutta se ei Rafia näyttänyt hätkäyttävän. Se kyllä uskoi Kikin sanoessa, mutta oli heti valmis uuteen leikkiin! Tässä pari huonoa kuvaa. Ei noilla ihan hirveästi kokoeroa ole, vaikka toinen on vasta ihan pieni..
Torstaina kävästiin treenaamassa ja tehtiin keppejä, joiden suoritukseen olen aika tyytyväinen. Muutama huti tuli, mutta se saattoi osittain johtua häiriöstä, jota Kiki ei vielä kestä suorittaessaan keppejä. Tehtiin keppejä taas hypyltä. Otettiin pari kertaa puomia ja aata ja ne meni tosi hienosti! Erityisen tyytyväinen olen siihen, että kontaktit alkaa olla aika varmat! Vielä vähän autan toki, että en aivan täysiä juokse ohi, mutta saan kyllä mennä reilusti ohi ja hölkätä ja tiedän, että Kiki jää 2on2offiin kököttämään. Keinua ei voitu tehdä, sillä se kaipasi korjausta..
Perjantaina oli sitten Sadun treenit, joissa ohjelmassa sylkkäriä ja poispäinkäännöstä.. Jooh.. No ei ollut helppoa ei. Ihmiselle voi olla todella vaikeaa liikuttaa kättä ja jalkoja samaan aikaan.. Mä kun oon ohjaajana kovasti jalkatyön tekijä, niin noi käsiliikkeet sitten onkin aika paljon vaikeampia. Niitä siis treenilistalle - käsiliikkeitä - sekä sylikäännöstä ja poispäinkäännöstä.
Tänään on oikein tehopäivä. Mennään ensin Sporttiskelle treenaamaan itsenäisesti ja illalla on vielä näyttelytreenit. Aloitettiin eilen taas hölkkääminen, kun mä alan olla terve. Mentiin koko porukalla hölkkäämään. Hölkkäämistä pitää kyllä ottaa viikko-ohjelmaan lisää!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)