sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Lili aloitti juoksuAan

Tällä viikolla treenaamiset on keskittyneet Liliin. Maanantainen Sporttisvuoro on hieman hankala, koska fitdogin jälkeen haluan antaa Kikille maanantain lepoa agilitystä. Kiki pääsi siis Sporttikselle mukaan, mutta joutui vaan odottamaan häkissä mikä oli sen mielestä SUURI vääryys. Siksi videolla kuuluu taustaäänenä ulvomista. :)

Lili sai tehdä käännöksiä, koska olen ne aivan lähes kokonaan unohtanut.. Pienenä pentunahan se teki tolpan ympäri kiertämistä, mutta nyt en ole vähään aikaan panostanut käännöksiin ja sen kyllä huomaa. Tarkoituksena on Lilille opettaa suuntakäskyt tiukkoihin kääntymisiin. Kikillekin ajatuksena olis opettaa ne, mutta en tiedä koska ehdin panostaa siihen, kun on miljoona muutakin asiaa.. Videolla Lilin käännökset. Oikealle kääntymiset näyttää vaikeammilta, mutta saattaa osittain johtua myös siitä, että oikealla on putki, joka imaisi Lilin sisuksiinsa muutamaan kertaan. :) Palkkasin namilla ja se oli Lilin mielestä myöskin tylsää. Silti sillä hetkittäin keitti ja piti ottaa se istumaan ja hieman rauhoittaa tilannetta. Keittäminen tuossa harjoituksessa näkyi siinä, että se ei enää hakenut estettä vaan pomppi mun edessä.


Lili juoksi toisen kerran mattoa aan harjoittelemista varten. Olisin siirtänyt maton madalletulle aalle, mutta olin yksin treenaamassa niin en sitten vaivautunut. Pallon heittäminen suoraan oli haastavaa, mutta ei se näyttänyt Liliä haittaavan. Videolla ensin  maanantain maton juoksemiset (osa niistä) ja sitten torstain aa-harjoitteet.

Itse en kovin hyvin vielä tiedä miten tarkkailla osumia kun matto on aan päällä. Mikä osuma on liian alhaalla ja mikä liian ylhäällä. Nyt kun katsoin videolta aloin jo vähän huomaamaan niitä liian alas osuneita osumia. Jos koiran laukka tulee liian alas on sen vaikea jatkaa vauhdilla eteenpäin. Asiaa korjattiin niin, että jos osuma tuli liian alas lähetettiin Lili aalle lähempää, jolloin se ei saa niin paljon vauhtia madalletulle aalle, jossa sitä vauhtia saa ihan eri tavalla kuin täyskorkealla aalla. Lili kyllä hienosti korjasikin asiaa - otettiin lähempää jolloin tuli tasaisella laukalla hyvin - otettiin kauempaa toisen kerran ja silloin se ei enää tullut liian alas. Erottelua jackpot -osumista pyrin palkkaamaan leikkimällä enemmän. Palkanhan se saa vielä tässä vaiheessa aina.

Lopuksi Lili sai tehdä vielä suoraan etenemistä.

Kohta lähdetään Lägin kisoihin. Nää onkin vikat kisat tähän putkeen, sitten keskitytään treenaamiseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti