sunnuntai 9. marraskuuta 2014

I-HAHin kisat 9.11

Ojangossa taas aika jättimäiset kisat. Olisin mennyt eilen Janakkalaan, mutta ei sopinut muuhun aikatauluun. Tosin mikäs siinä, vaikka on jättikisat. Seuraa ja tuttuja riittää ja tänään startattiin vasta luokan loppupäässä, joten riitti että olin kahdeksaksi (!) kisapaikalla. Lämmittelyt ehdin hyvin hoitaa rataantutustumisten jälkeen. Oli muuten aika tiukkaa herätä ja tsemppasinkin itseäni koko automatkan etsien kisafiilistä. Mietin vaan, että en voi olla huonolla tuulella tai luovuttaa fiiliksen suhteen jo ennen ensimmäistä starttia, sillä Kiki kuitenkin antaa aina kaikkensa. Mä kuitenkin teen tätä vapaaehtoisesti, niin aksa on kivaa! Kyllä se fiilis sieltä sitten löytyi.

Sami Topra oli mulle tuomarina uusi tuttavuus. Kaikki radat olivat kivoja. Ei mitään ärsyttäviä ansoja tai vaarallisia kohtia, vaan aika sujuvaa menoa mutta kuitenkin sieltä ne kinkkiset kohdat löytyivät.

Ennen ekaa starttia jännitti taas tavallista enemmän. Sain itseni suht hyvin tsempattua ja tehtiin sellainen perusnolla. Ei mitään super nopeaa, itse lähinnä hölköttelin vaikka yritinkin pitää mielessä että ohjaaja joko: HIDASTAA tai KIIHDYTTÄÄ radalla. No tää on sitten yksi tavoite kevättä kohti kun mennään. Olen tyytyväinen tähän perustekemiseen, mutta tavoitteita toki on ja pitääkin olla!
Tässä se videona

Yllätyin että tuolla suorituksella pääsi näin isoissa kisoissa 3. sijalle ja vieläpä serti siirtyi meille! Starttaajia tuolla ekalla radalla oli n. 45, muissa sitten vähän vielä enemmän. Olen tyytyväinen tähän. Kepit muuten Kiki löysi hienosti ja päätinkin antaa sen ihan itse ne hakea kun ollaan kerran treenattu. :) Aalla laukka sais tulla hieman alemmas, mutta harjoituksia jatketaan tämän suhteen.

Tokalla radalla Kiki karkas pussiin, eikä siinä enää mikään huutelu auttanut. :) Kyseessä oli hyppäri ja iloitsin siitä, että pari mahdollista putkiansakohtaa sujui hyvin! En varmistellut liikaa vaan yritin ohjata tarkasti. Näytti toimivan.


Viimeisellä radalla mentiin puomille asti hyvin, kunnes Kiki varasti puomin kontaktilta ja otettiin puomi uudestaan. No varasti uudestaan, joten ei se mitään siitä oppinut ja sitten mentiinkin jo suorinta reittiä maaliin tuomarin kannustuksella ;). Seuraavalla kerralla kriteeriä vaatiessani se pääsee sitten sylikyydillä maaliin. Harmi vaan ettei päästy vikaa rataa suorittamaan kokonaan, sillä sekin oli kiva.

Me jatketaan harjoituksia ja ens sunnuntaina taas kisamaan!

Ai niin - Kikihän on nyt käynyt osteopaatti Jerry Ketolalla kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta oli ennen ensimmäistä Fitdog -leiriä ja toinen tällä viikolla. Tällä kerralla oli selkä hieman jumissa, ekalla kerralla ristikkäin oikealta edestä ja vasemmalta takaa. Sovittiin taas seuraavan leirin jälkeen uusi hoitokerta, niin tuleepahan ainakin nyt alkuun tsekattua miten Kiki kestää leireilyä. Ensi kerralla myös Lili pääsee käsittelyyn ensimmäistä kertaa elämässään. :) Tai siis kyllähän sitä on vähän kopeloitu osteopaatin ja fyssarin toimesta, muttei oikeasti hoidettu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti