torstai 20. marraskuuta 2014

Kyllä se kotona osaa

Eikö tuo ole se perinteinen sananlasku, jolla selitellään kisoissa epäonnistumisia?! Kyllä se kotona osaa. Tein Fitdogin kotiläksyä eli merkkausta. Silloin Juhan treenissähän Kiki meni mun selän takaa putkeen, vaikka tein esteelle vahvan merkkauksen, mutta en muistanut ottaa sitä kunnolla katseella mukaan. Nyt yritin samaa - ja eihän se sinne putkeen mennyt vaikka mitä tein vaan tuli nätisti merkkaukseen. Tämä on siis selvästi vire-asia.


Mietin samalla, että olisiko nuo keppivirheet viime sunnuntain kisoissa johtuneet myös vireestä? Mehän ollaan nyt treenattu ja kisattu enemmän, ja mietinkin että onko Kiki jo vähän ylikierroksilla? Nyt syksyllä oli tarkoituskin vähän kokeilla meidän rajoja kisojen suhteen - mikä on liikaa ja minkä verran jaksetaan. Tiistaina Kiki ei ollut antanut kepolle metsässä kiinni, vaan se oli juoksennellut jossain 10 metrin etäisyydellä ja käynyt aina tarkistamassa kepon ja Lilin sijainnin. Eikä se ikinä tee noin. Hajujen perään saattaa lähteä, mutta tulee kyllä sitten takaisin melko pian. Kiki saa nyt lepoa Fitdogin leiriin asti ja sitten katsotaan miten jatketaan.

Tässä alla vielä video kepeistä. Piti aloittaa taas helposta ja sitten päästiin etenemään vaikeampaan. Selvästi mun liike häiritsee todella paljon ja silloin Kiki valitsee mielellään putken.


Lillis teki maanantain vähän ennakoivaa valssia eli kääntymistä, ja sitten puomin alastulokontaktia. Puomin tasaiselta osalta lähdettäessä sillä oli taas hieman vaikeuksia jarruttaa ja ensin takajalat valui kontaktilta pois, mutta hienosti korjasi ne takaisin. :) Jossain vaiheessa pitäis varmaan ottaa pussi ja rengas tehotreeniin. Lilin puomivideo on toisella koneella odottamassa muokkausta, joten se sitten seuraavalla kerralla.

Huippiksessa tiistaina tehtiin montaa erilaista ratapätkää. Yhdellä teemana kontaktit ja oli siinä myös vaikeita keppikulmia. Toisella välistävedot ja kolmannella tein lähinnä vain etenemistä, sillä musta tuntui että Kiki oli tehnyt jo ihan tarpeeksi vaativampia juttuja.
Tehtiin tätä alempana olevaa ratapätkää. Ilokseni sain huomata, että puomi putki -erottelu toimi tosi hyvin! 7. esteeltä 8. kepeille oli hankala kulma, kuten kuvasta näkyy. Pari ekaa kertaa Kiki ei taipunut oikeaan väliin, mutta kun vielä vaan rauhotin omaa liikettäni se hakit kepit hienosti kolmannella kerralla! Ihan mahtavaa! Pujotteli kepit myös hienosti loppuun, jolloin ehdin ajoissa valssata 9. esteelle ja samoin ehdin ajoissa vekkaamaan 10. esteelle, jolla sain sen kääntymään 11. putkeen! No en ois ihan heti uskonut että näin helpolla saadaan tämä kuvio sujumaan! Tuo vekkaus on Kikillä todella tehokas, kun sen vaan ehtii tehdä ajoissa. Kisoissa olen yleensä näissä kohdissa aina myöhässä ja silloinhan se ei toimi. Pitää siis vastaavissa kohdissa ohjata rohkeammin jotta ehdin vekkaamaan. Se on kuitenkin paljon nopeampaa kuin ottaa vastakäteen, jota Kiki kyllä nyt hyvin näyttäis kuuntelevan.

Näiden jälkeen tehtiin välistä vetoja, ja ei ne nyt heti alkuun sujuneet. Saatiin kyllä sujumaan sitten, ja tiesin toki ettei ne vielä ole valmiit. Meillä oli yhdellä kentällä vierekkäin kolme eri treenipistettä, jolloin meidän tehdessä välistä vetoja keskellä kaksi muuta koirakkoa treenasi samaan aikaan meidän molemmilla puolilla. Hieman olin skeptinen Kikin keskittymiskykyyn, kun ympärillä on noin paljon häiriötä, vaikka luotankin sen keskittyvän omaan tekemiseen silloin kun tehdään. En tietenkään voinut palkata sitä heittämällä lelua, koska rallattelut ympäri kenttää muiden koirien tehdessä ei olis toimineet.. Silloin kun ei tehty omaa suoritusta mulla oli Kiki tiukasti kontaktissa ja eihän se edes yrittänyt mihinkään lähteä. Hinku toki toisten perään silloin kun ei itse saanut tehdä. Tulipahan testattua tälläinenkin maksimaalinen häiriöharjoitus, mitä en sinänsä pidä tarpeellisena taitona, koska kisoissa ei toinen koirakko tee radalla samaan aikaan, eikä Kiki välitä siitä mitä radan ulkopuolella tapahtuu.

Ohjaajille oli sitten taas ketteryysharjoitusta, eli juostiin etu- ja takaperin siksakkia ympyrällä ja sellaista. Lisäksi keppijumppaa, joka oli lähinnä kyykkäämistä keppi eri tavalla hartioille tai niskaan aseteltuna. Seuraavana päivänä hieman reisissä tuntui! (Hyvä vaan). Eilen kävin muutaman fitdog-tyypin kanssa hölkkäämässä Kirkkonummen pururadalla 6 kilsaa. Teki tosi hyvää ja oli mäkistä! (Toki siis tavanomaiset työmatkapyöräilyt on tehty päivittäin kuten ennenkin). Niin ja tänään käytiin vielä koirien kanssa reipas 6 kilsan kävely juoksuvyön kanssa. Olen taas löytänyt juoksuvyön uudelleen ja suosittelen. Pystyy itse kävelemään reippaasti ja koirat saa ravata kunnolla, kun saa käsistäkin hieman voimaa niiden heiluessa kävelyn tahdissa.

Kiva viikonloppu tiedossa Fitdogin parissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti