keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Isomman saappaissa

Lili on saanut astua Kikin saappaisiin Kikin pitäessä nyt hetken taukoa Fitdog leirin jälkeen. Sunnuntaina meidän ryhmällä oli poikkeuksellisesti vain yksi treeni. Kiki oli innoissaan hinkumassa radalle, kuten aina. Alettiin tekemään ja pian huomasinkin sen olevan jotenkin outo. Se ei irronnut, se ei lukinnut esteitä - se hakeutui mun luo eikä toiminut kuten normaalisti. Niinulle sanoin heti että nyt Kiki ei ole oma itsensä. Lauantaina Kiki oli ollut niin hyvä ja meillä meni niin hyvin ja yön aikana mun koira oli vaihtunut perässä vedettävämpään malliin. Niinu ei heti asiaa huomannut, kun ei meitä niin hyvin tunne ja toki mun irtoavan koiran ohjaus ei toiminut kun olisi pitänyt saattaa koiraa loppuun asti, mikä ei ole ollenkaan normaali tilanne. Yritettiin siinä sitten tsempata Kikiä ja Niinukin huomasi, että koira ei kiihdytä mun perään kuten normaalisti. Käytiin normaalit jäähdyttelyt ja Kiki sai odotella hallin lämmössä häkissä ennen kotiin lähtöä.

Videolla pätkä treenistä, jossa Kiki sai mennä mihin halusi kun vaan tsempattiin sitä. Lopun niistosta oon erityisen tyytyväinen - se ei mennyt putkeen!

Maanantaina silittelin Kikiä ja aloin kopeloimaan sen kroppaa ja yllätyksekseni sain sen lihakset värähtelemään keskeltä selkää oikealta puolelta. Ensi viikolla on osteopaatti, mutta onneksi Mari Hyytiäiselle sai varattua ajan torstaiksi. Eilen edelleenkin lihakset värähteli ja Kiki mulkoili mua kun painelin selkää. Kiki on siis saanut nyt levätä, toki lenkkeilee normaalisti metsässä ja olen myös muistutellut kepoakin että hihnassa pitää ravata, ei saa peitsata mitä Kiki mielellään tekee jos taluttaja kävelee liian hitaasti. Bottiloimi on myös ollut ahkerasti käytössä öisin.

Niinpä Lili pääsikin sitten sijaistamaan Kikiä tiistaina Huippikseen. Olisin saanut kyllä huippu lainakoirankin, mutta logistisista ongelmista johtuen päädyin ottamaan Lilin. Ja Lili olikin hurjan pätevä! Tehtiin toki rataa pätkissä, mutta taas Lili yllätti mut positiivisesti! Sehän osasi pakkovalssin vaikka ei sitä olla oikeasti edes harjoiteltu. Toinen asia mistä olin erityisen tyytyväinen oli takaakierto, jota tehdessä sain vain tyrkätä Lilin taakse ja lähteä painattamaan itse täysiä! Vau! Junnukoiran kanssa tämä vaihe on aivan paras. Tuntuu että edistytään aivan hirveätä vauhtia! Lili on nopea oppimaan ja lisäksi lukee liikkeen suuntaa ja kroppaa niin hienosti, ettei sille tarvitse montaa kertaa näyttää miten joku juttu menee. Putkijarrutkin toimi kunhan tein ne. Mahtavinta on se, että Lili menee täysiä eteen jos ei mitään sanota. Pitää siis muistaa kertoa kun olisi syytä kääntyä tiukasti! :D


Maanantaina olin vain Lilin kanssa Sportiksella. Koska olin illalla käynyt itse fyssarilla (joka muuten lupasi että nyt mun selkä on kunnossa toimittuani hetken neulatyynynä, woop woop!) en viitsinyt alkaa madaltaa aata selkää säästääkseni, niin tehtiin sitten puomia. Huomaa taas ettei ole tullut kotona naksuteltua 2o2o:ta, koska ei meinannut kakara pysyä kontaktilla vapautukseen asti.. Pitkään pitkään aikaan ei olla tehty kokonaista puomia ja ekalla kerralla vähän jännitti, mutta sen jälkeen vauhtia taas löytyi. Muuten testailtiin taas tiukkaa kääntymistä siivekkeen ympäri, tarvitsee lisää toistoja kun tullaan kovalla vauhdilla. Rengasta otettiin myös ja ei sekään vielä toimi kuten strömsössä..
Pieni pätkä puomitreenistä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti