keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Koirakavereita

Maanantaina mulla oli töiden jälkeen menoa, joten Kiki pääsi Mila-collien luo kyläilemään. Menoa varmasti riitti. Kiki tapansa mukaan omii Milan lelut ja käy tietenkin putsaamassa ruokakupin toisen jäljiltä. Kuulemma olivat kilpaa kerjänneet rapsutuksia.

Tiistaina tavattiin aamulenkillä Parson terrieri, jonka kanssa Kiki juoksee ja vetää keppiä kilpaa. Terrieri on leikattu poika, ja Kiki on tietenkin omasta mielestään pomo. Kepistä taistellessa Kikin ei tarvitse kuin luoda oikeanlainen katse, niin toinen luovuttaa kepin kiltisti pois. Yleensä keppileikeissä käy niin, että ensin Kiki pitää keppiä hallussaan, mutta sitten kun ovat tarpeeksi kauan juosseet ja Kiki alkaa väsyä, niin terrieri näkee tilaisuutensa tulleen ja saa kepistä otteen. Sitten sitä keppiä vedetään kilpaa. Pienempänä Kiki ei tajunnut kepin vetämistä, mutta niin vain toinen opetti tämän leikin Kikille.

Muuten arki rullaa jälleen tavalliseen tapaan. Lomaa odotellessa.. Olen jumppauttanut Kikiä ja häkkitreeni jatkuu. Ihmettelin häkistä kuuluvia ääniä, että oksentaako Kiki siellä, mutta se taisikin vaan unissaan tuhista kovaan ääneen.. Kikistä on tainnut tulla nautiskelija. Kotona ollessaan se nukkuu lähes koko ajan omalla pehmeällä patjallaan. Ihan kuin se olisi liimattuna siihen. :)

Muutamaan eläinlääkäriin olen soitellut ja kysellyt virallisten lonkkakuvien yms. hintoja. Viimeistään syksyllä olisi tarkoitus kuvat ottaa ja rokotukset menee sopivasti siinä samalla.

Tässä slow motion -video rannalta. Kiki ravistaa.


lauantai 23. kesäkuuta 2012

Retki Helsinkiin

Tunnetusti juhannuksena ihmiset pakenevat kaupungista maalle. Mekin oltais tehty niin, jos mä olisin ollut vapaalla. Päätettiin käyttää tilaisuutta hyväksi ja tehdä koiran kanssa retki Helsingin keskustaan, kun kaupunki on hieman rauhallisempi. Hypättiin bussiin ja ajettiin Kamppiin. Kiki on nyt luokiteltu pikkukoiraksi, joten se sai bussissa matkustaa sylissä. ;) Jos se istuu lattialla se vinkuu, joten nyt oon antanut periksi ja otan sen syliin, kun sen pystyy ottamaan syliin. Bussissa matkustamista pitäisi kyllä harjoitella enemmän. Talvella mentiin treeneihin muutama pysäkki  bussilla, mutta kesällä ollaan kävelty treeneihin. (tai menty autolla) Kamppi oli Kikin mielestä aika jännä. Siellä oli ihmisiä juhannuksesta huolimatta. Vastaan tulevalle koiralle piti tietysti haukahtaa, kun oli niin jännää.
Kaupungilla kävelyssä ei Kikin mielestä ollut mitään ihmeellistä. Yleensähän se kävelee pitkällä hihnalla edessä, mutta hyvin se hyväksy lyhyen hihnan ja käveli meidän välissä. Käveltiin Espaa ja Kasarmikatua pitkin Kaivopuiston rantaan. Cafe Carusellin terassille piti tietenkin mennä. Lokit ei onneksi tuolla terassilla häiritse, mutta varpuset etsii ruoan murusia ja Kiki rauhassa katseli vieressä tepastelevia lintuja. Ymmärsi hyvin ettei ole hänen asiansa niitä ajaa pois apajilta.
Bussissa

Cafe Carusellin terassilla

Lisää kuvateksti

Piknik-eväät - nakkeja pullossa

Terassilta suunnattiin Kaivopuistoon piknikille. Levitettiin viltti nurmikolle ja eväät esille. Kiki ehti lipasta tuorejuustoa ennen kuin me huomattiin mitään. Patonkia sen piti vähän myös nuolasta. Ajatteli että yhteiset eväät maahan katettu. :) Sai se kuitenkin muovipulloon nakkeja, ettei tarvinnut olla pelkästään vesi kielellä. Tarpeeksi loikoiltuamme lähdettiin takaisin Kamppiin. Osan matkaa käveltiin ja osan matkaa mentiin ratikalla. Kikille ensimmäinen kerta. Oikein mallikelpoinen kaupunkikoira Kikistä varmasti tulisi. Kikin näkökulmasta asfalttia vaan on liikaa, kun pissapaikkaa piti odottaa kunnes tuli nurmikkoa vastaan. Kampista matkustettiin jälleen bussilla kotia kohti. Kotona Kiki oli kyllä väsynyt, tuli niin paljon uusia juttuja ja ärsykkeitä.

Illalla kävästiin beach agilityssä. Uudella agikentällä oli vähän turhan paljon pehmeetä hiekkaa. Aika haastava pohja. No ei me tehtykään paljon mitään. Rengas meni hienosti, siinä ei mitään ongelmaa. Sitten tehtiin puomia ja aan kontakteja. Kevyet omatoimitreenit oli. Ei tolla pohjalla kyllä ihan hirveesti viitsis tehdä, kun on sen verran raskas. Käännöksissä huomasi, että koira sutii..

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Aksaa

Torstaina oli jälleen agitreenit. Ensin tehtiin este - pöytä- muuri - u-putki - este - este sarja ja se menikin oiken hyvin. Kiki odotti kiltisti pöydällä. Sitten piti tehdä sama, mutta niin, että itse en olekaan putken suun edessä lähettämässä, vaan siellä takana, eli että koiran pitää tajuta lähteä ikään kuin mua vastaan putkeen. Siis seisoin rintamasuunta koiraan päin. Se olikin ihan liian vaikeeta meille. Kiki meni sinne putkeen, mut ilmeisesti auringon varjosta se näki että mä en oo enää siinä ja käänty putkessa ja tuli samaa reittiä ulos. Mäkin turhauduin totaalisesti.. Kyllä se sieltä sitten lopulta meni. Tiedänpähän sen, että en tule käyttämään tälläistä ohjaustekniikkaa ainakaan vielä.



Sitten tehtiin este - rengas - putki - este, valssi - este -este. Rengas olikin yllättävän vaikee. Sitä ei kyllä olla montaa kertaa tehty, eli sitä täytyy treenata lisää. Kiki meni renkaan vierestä ohi. Jos mä kurkistin renkaasta niin silloin se hyppäs renkaan. Jos olisin yrittänyt ohjata vierestä, niin ei hypännyt. Pätkä itsessään meni kivasti ja Kiki alkaa jo vähän irtoamaankin suorilla. Jee!



Sama pätkä tehtiin vaihtaen valssi persjättöön eli sokkariin (video alla). Sehän meni kanssa kivasti! Kokeiltiin vielä samaa pätkää takana leikkauksella, eikä siinäkään mitään ongelmaa. Ja vielä niin, että tein valssin jo putken jälkeen. Ei fiksuin reittivalinta, mutta mä tiesin että Kiki menee ne esteet, vaikka mun linja ei oliskaan kaikista optimaalisin, ja sehän meni. :)



Tässä vielä muutamia kuvia aan kontakilta, jota treenattiin siis pelkästään, ei menty koko aata. Puomia tehtiin myös pari kertaa niin, että avustaja heittää namit vasta kun Kiki on 2on-2off asennossa. Ja se toimi hyvin!



Jumppaa

 Viikko onkin vierähtänyt viime kirjoituksesta. Kuluneen viikon aikana ollaan Kikin kanssa hölkkäilty, jumppailtu, venytelty..Käytettiin koulun pihalla lasten leikkivälineitä hyväksi. Viereisessä kuvassa harjoitettiin takapään hallintaa. Jossain lehdessä oli vinkki, että laittaa vadin nurinpäin ja koiran etujalat vadille, takajalat kiertää maassa vatia ympäri. Sama toisinpäin, eli takajalat vadille ja etujalat kiertää vatia. Opettaa koiralle etu- ja takapään hallintaa. Ollaan muutaman kerran kokeiltu ja se onkin aika vaikeeta saada maassa olevat jalat liikkeelle. Kikille oli helpompaa pitää takajalat vadilla ja etupäällä seurata namia, siinä tuli itsestään kiertoliike. Tätä täytyy vielä harjoitella.

Alemmassa kuvassa Kikin uusi lelu. Pallo jossa on naru. Se oli aivan huippu! Kiki osaa leikkiä itsekseen leluilla, ja se piti narusta kiinni heilutellen palloa. Samalla tietenkin iloisesti laukaten keinuhevoslaukkaa ympäri peltoa.

Täällä kyllä punkkeja riittää. Käveltiin heinikossa ja sen jälkeen poimin Kikin turkista käveleviä punkkeja.. Edellisen punkkiaineen teho oli ilmeisesti hiipumassa, koska kaksi minipunkkia tassuista löytyi. Ilman punkkiaineitta ei voi valitettavasti olla, koska heti ne iljetykset iskee..

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Perjantain agitreenit 15.6

Olin itse vähän puolikuntoinen, mutta en voinut jättää treenejä väliin. Toivoinkin, että tehtäis jotain kivaa ja helppoa, kun oma ajoitus ei ehkä riittäisi aivan nappisuorituksiin. Aloitettiin puomilla, ja ohjaaja odotti Kikin ottavan 2on-2off asennon, minkä Kiki hienosti hakikin ja sitten heitti nameja Kikille. (siis nakkeja.) Tästä sitten jatkettiin takaakierrolla esteelle. Takaakiertoa hiottiin, koska siinä sai valita tekeekö valssin n. 360 astetta vai päällejuoksun. Valssissa olin liian kaukana esteestä ja päällejuoksu meni multa hartioita kääntämällä oikein, jos oli lelu kädessä. Jos mulla ei ollut lelua, niin hartiat ei kääntyneet riittävästi. Palattiin siis valssia tekemään ja se meni nappiin. Sitten jatkettiin koko rata, eli takaakierto este - u-putki, valssi - este - pituus - este, valssi - este - este takaa - u-putki ja vielä este. Rata meni pyörittäen, niin että mä olin ympyrän keskellä ja tein siis paljon lyhyempää reittiä. Siksi piti jaloilla (medikoiraa ohjataan kuulemma aina jaloilla) tehdä pienempää askelta ja hieman odottaa Kikiä, että en ole itse mennyt jo ohi esteen, jonka haluan Kikin hyppäävään. Hiottiin mun pienempää reittiä niin, ettei Kikillä tule liian pitkää hyppyä putkea seuraavan esteen jälkeen, ettei sen tarvitse tehdä liian isoa ympyrää. Ja hyvin se seuraa mua, ja myös antaa anteeksi jos mä ohjaan vähän väärin. :) Silmäkulmastani huomasin, että se meinasi mennä esteen ohi, kun mä olin niin paljon edellä, mutta hyppää -käskyllä se muutti tietään ja meni esteen. Olin taas niin ylpeä harrastuskaveristani! Sen kanssa on mahtavaa tehdä, kun se yrittää kaikkensa ja on aina valmis tekemään innolla. Eikä se suutu, vaikka mä en osais. Hyvä ensimmäinen koira, kun se on lisäksi rohkea, ettei sitä tarvitse maanitella uusille esteille, vaan sehän menee.

Kiki on vahva koira, eikä alkutaival sen kanssa ollut aina niin helppo. Onneksi haettiin apua ja saatiin kunnon ohjeet, miten tälläisen koiran kanssa pitää olla. Meillä ei toimisi  koirankasvatusideologiana "rakkautta ei koskaan ole liikaa" lausahdus, kuten namikouluttaja sanoi. Niillä ohjeilla ei ongelmista päästy eroon. Meillä on ajatuksena, että koiran kasvatus ja koulutus on kaksi eri asiaa. Kasvatuksessa koiralla on rajat ja sen täytyy totella ilman namia, mutta kouluttaessa tietenkin käytetään nameja ja palkkausta paljon. Nyt voi vaan olla iloinen, miten hieno koira meillä on! Työ on tuottanut tulosta ja arkielämä sujuu ilman ongelmia. Täydellinen koira se ei vielä ole, mutta ei kai sellaista voi vaatia. Sitä paitsi koko ajan me molemmat kehitytään yhdessä.

Radan jälkeen tehtiin se 3 toistoa aata. Kiki lähti innokkaasti menemään, ja tais takajalat pudota kontaktilta aan viereen. Ohjaaja sanoi, että se sallitaan nuorelle koiralle, eikä aleta jarruttelemaan sen vauhtia, vaan odotetaan, että sen takapään hallinta kehittyy ja tajuaa itse jättää takajalat kontaktille. Voidaan treenata sitä tekemällä alastulossa kontaktia niin, että koira ohjataan namin kanssa aan sivusta kontaktille. Tehdään siis pelkkä kontakti, ei koko aata.

Treenien lopuksi oli vielä aikaa jutella ja ohjaaja kertoikin mulle mitä on ajatellut meidän etenemisestä. Hänen mielestään voidaan syksyllä mennä möllikisoihin, periaatteessa hyppyrataa voitais mennä jo nyt. Treeneissä tehdään kuulemma paljon vaikeampia juttuja kuin perus mölliradalla. Siitä olen kyllä samaa mieltä niiden muutamien mölliratojen perusteella, joita olen katsonut. Elokuussa kun alkaa taas treenit niin hiotaan puomi ja aa valmiiksi, niin sitten voidaan mennä mölliradalle. Oli kiva kuulla, että ollaan kehitytty ja että ollaan oikeasti kehityskelpoisia! Ohjaaja kehui vielä, että Kikillä on hyvä moottori. Sanoi myös, että jos kisataan niin sitten pitää saada kilo pois Kikin vatsan kohdalta. Tästä oon samaa mieltä, ja nythän se onkin jokusen viikon saanut vähemmän ruokaa. Puhuttiin vielä kuvauksista ja kerrattiin, että mitä kaikkea on hyvä kuvauttaa. Ainakin ristiselkä lonkkien ja kyynärien lisäksi.

Eilen oli rankka päivä Kikillä, kun oltiin ensin koirarannalla ja sitten vielä treeneissä, niin annoin sille palautusjuomaa. Yllätyksekseni se latki sen kerralla! Hyvä että se on hyvää. Eihän siitä muuten mitään hyötyä olisikaan.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Kiki 1 vee!

Synttäreiden kunniaksi suunnattiin Kikin ja Kikin bestiksen, Milan kanssa koirarannalle. Oikein nätti sää sattu sopivasti. Kiki tykkää vedestä ja mielellään hakee keppiä tai lelua. Vihreä frisbee saattaa välillä upota, mutta Kiki ratkaisi tämän asian ihan itse - pää veden alle ja sieltä se frisbee löytyi!
Mila katselee maisemia

Toistaiseksi kuiva koira

Jee tää on kivaa!

Frisbeen hakua

Hiekkanenä

Torstain agitreenit






Aloitettiin uusi kurssi Järvenpäässä. Mukavaa päästä ulkokentälle treenailemaan. Ehdin jo kuvitella, että kyseessä olisi nurmikenttä, mutta hiekkakenttä se olikin. Tien toisella puolella on kyllä peräti 3 nurtsikenttää, mutta niille ei ole asiaa, kun ovat toisen seuran kentät.

Puomi oli taas eri juttu, kun sehän oli ihan erilainen kuin hallitreeneissä. Muutaman kerran meni ohi, mutta sitten taas joka kerta hienosti. Alku näyttää olevan hankalaa, kun ne namit houkuttais ja maata pitkin pääse nopeemmin. Sitten kun se kerran menee puomin, niin ei enää ohi mene. Sitten tehtiin puomi-putki-este (valssi) - muuri- este rataa. Mä ehdin kyllä tehdä valssin hyvin, mutta eka kerralla Kiki hämäänty maassa istuvaa valokuvaajaa eikä päästy muurille asti. Seuraavalla kerralla sama juttu, mut kai mun ohjaus ei ollut tarpeeksi selkeetä. Sitten jo päästiinkin loppuun asti hienosti. Eikä oltu muuten ennen jatkettu puomilta esteelle. Alkuhaparoinnin jälkeen sekin sujui. Kiki vaan vielä jää siihen kontaktille (mikä on tietenkin tarkoitus), niin mä en meinaa malttaa odottaa.

Seuraavaksi tehtiin puomi-putki-este- takanaleikkaus - este -este rataa. Takanaleikkausta en suoralla ole koskaan tehnyt, ja käsien asennot oli hakusessa. Mut tosi hienosti Kiki sen hokas ja irtoskin hyvin. Tällästä voisi omatoimisesti enemmän treenata.

Omatoimisesti tehtiin verkkokeppejä. Ihan vikana uskallettiin ottaa muutama kerta Aata, kun Kiki on jo kohta (tänään) vuoden. Kikimäiseen tyylin se lähti aalle hienosti namin perässä eikä jännittänyt yhtään. Toisella kerralla se meni jo vauhdilla ja mä en meinannut pysyä mukana, kun tarkoituksena oli pysäyttää se harjalle, ettei vauhtia tule liikaa..

Tuli muuten samalla hyvin ohitustreenejä, kun tuolla 4 kentällä oli agilityn treenajia ja kaikki lämmitteli / jäähdytteli hiekkatiellä. Ekaa kertaa ohiteltiin hölkässä muita ja sekin näytti sujuvan oikein hyvin. :D On mun koira jotain oppinut ja sisäistänyt!