Evakossa

Ollaan tällä hetkellä evakossa erinäisistä syistä Klaukkalassa. Koirat viihtyy kyllä täälläkin hyvin. Mikseivät viihtyisi omakotitalossa, jossa on iso aidattu piha. Lisäksi metsää aivan vieressä. Suurin osa lenkeistä onkin tehty metsässä, kun onhan se nyt niin paljon kivempää kuin talsia kävelyteitä pitkin asfalttiviidakossa.. Ihan yleisen (pennun) sivistyksen vuoksi toki osa lenkeistä menee hihnassa ja tulee samalla harjoiteltua koirakoiden ohituksia, sillä niitä täällä(kin) riittää. Lilin vuoksi pyrin ottamaan riittävän etäisyyden, mikäli vastaantuleva koira näyttää siltä, että pitäisi jotain ääntä. Vastaantulevan koiran haukku on Lilille vielä vähän jännää. Mistä päästäänkin sopivasti aasinsiltaa pitkin agilityhalliin. Aksahallissa Liliä ei enää kovatkaan äänet hetkauta. Se on ilmeisesti oppinut, että hallissa on niin siistiä, kun siellä leikitään ja pidetään hauskaa, että ei enää jännitä siellä kuuluvia ääniä, vaan leikki jatkuu iloisesti.

Lilin ollessa mukana agilityn itsenäisissä treeneissä harjoitellaan sen kanssa edelleen leikkimistä, häkissä odottamista ja nyt pari kertaa ollaan harjoiteltu targetille juoksemista. Sain hankittua sille valjaat, jotka tosin menee takaisin kauppaan. Valjaat helpottaa avustajan osaa avustajan pitäessä tota liukasta saippuapalaa kiinni mun houkutellessa targetilla. Tärkeää antia agitreeneissä on Lilille alku- ja loppuverkat, jotka tehdään yleensä yhdessä noin suunnilleen 5 koirakon kokoonpanolla. Välillä kaikki muut on hihnassa ja Lili juoksee vapaana, välillä kaikki ovat vapaana.

Viime perjantaina Lili sai 16-viikkoisrokotuksensa. Paino oli eläinlääkärin vaa´alla tuolloin 5,95 kg! Ei vieläkään kuuden kilon kerhossa! Tosin lauantaina kasvistäti sanoi, ettei saakaan olla lihavampi. No hoikkahan se on, enkä mä haluakaan sen olevan lihavampi. Tasasesti se tulee edelleen sisarustensa perässä. Ja Lili on kyllä hirveästi kasvanut. Mainitsin facebookissa, että sen takit vaan jotenkin itsestään kutistuu. 34 senttinen Pomppa on nyt just hyvä. Ei mee kohta. Onneksi saan muutaman koon isomman Pompan vielä lainaan, hyvä kun kavereilta löytyy ylimääräisiä lainattavaksi! Kikin 45 senttiset takit ois vielä aika isoja..

Lauantaina oltiin Caraydan-kasvattien koulutuspäivässä, jossa pääsin kuuntelemaan hyödyllistä ja mielenkiintoista luentoa kisoihin valmistautumisesta. Puhuttiin siinä myös pennun ja nuoren koiran kanssa treenaamisesta ja monesta muusta asiasta. Olen vähän miettinytkin, että Lilin kanssa voisi tosi pitkään yrittää tehdä (siis sitten kun aloittaa joskus) vaan iloista ja tosi suoraviivaista hyvän mielen treeniä. Vasta myöhemmin sitten ottais ohjauskuviot mukaan. Ensin haettaisiin vauhtia ja itseluottamusta, myöhemmin sitten piiperrettäis. Dia-äiti on ollut sen tyyppinen koira, joka haluaa aina onnistua, joten silloin treenit on aloitettu itseluottamuksen kasvattamisesta. Dia kuulemma teki kepit alussa tosi hitaasti. No kaikki jotka on nähneet Dian tai sattuneet katsomaan tuloslistoja, niin se ei todellakaan mene hitaasti enää! Saa nähdä seuraako Lili luonteessaan äitinsä jalanjälkiä. Tosi kiltti ja hieman harkitsevainen se kyllä on, vaikka se onkin helppo saada innostumaan.

Yllä ja alla. Lili ja Ica.

Niksi-sisko katsoi parhaaksi mennä turvaan

Niksi töpöineen

Lili on keksinyt täällä vieraassa paikassa hyvän ajanvietteen koirien ollessa keskenään. Se oli hakenut  halkokorista halon ja järsinyt sitä. Mielummin järsii halkoa kuin pöydän jalkoja tms. :D Nyt olen jättänyt koirille nahkarullaluut, ne kestää hyvin kun Kiki ei ole niistä niin innoissaan, niin näköjään Lili on tyytynyt pureskelemaan luita halkojen sijaan. Halkokori on edelleen saatavilla kyllä.

Suojaväri

On kyllä niin mahtavaa kun alkaa olemaan jo paljon valoisampaa! Yhtenä päivänä oltiin metsässä puoli kuuden aikaan ja aukealla paikalla jopa näki jotain! Täällä voin pitää Kikiä vapaana hämärässäkin, sillä metsät eivät ole Espoon niittyjen tapaan täynnä citykaneja. Eikä teitä ole niin lähellä, ettei ole vaaraa vaikka se hetkeksi jonkun hajun perään lähtisikin. Lumi alkaa sulaa ja on ikävän liukasta, mutta onneksi metsässä on silti vähän parempi pito kuin liukkailla kävelyteillä. Aika hyvin noi muuten maastoutuu maan pilkottaessa lumen alta.

Ollaan me muuten jotain Kikin kanssa treenattukin! Viime su oltiin Sanna Kobylinin valmennuksessa, siitä kirjoitan myöhemmin. En osannut ohjata serpentiiniä, joten Kiki luki sen välistävetoina. Harjoiteltiin itsenäisesti serpentiiniä niin eihän siinä ollut mitään ongelmaa, kun ohjasin. Sen sijaan välistävedot meni tosi huonosti, vaikka ne on olleet Kikillä niin vahvoja. En rytmittänyt, joten siihen ne kaatui. Jatketaan niiden palauttamista mun mieleen.