perjantai 27. syyskuuta 2013

Tsuida duida, osaatsä uida?!


Mentiin taas kesätauon jälkeen koirauimalaan. Mukana Kiki ja Jekku-russeli. Kikiltä kesti hetki tajuta että ollaan uimalan pihalla. Pissatettiin koirat ja Kiki ei huomannut vielä mitään. Sitten se haisteli maata ja käänsi nokkansa kohta uimalaa (oltiin siis kävelemässä poispäin) ja aloitti piippaamisen. Kunnon neliveto päällä se oli menossa kohti uimalan ovea. Se ei todella voi olla piippaamatta uimalassa. Edelleen tuo on ainoa paikka missä pitää piipata. Sen pitäis heti päästä altaaseen niin ei ehkä ehtis piipata.

Kiki oli onnellinen kun lelu lensi veteen ja pääsi vihdoinkin uimaan sen perään. Uittaja oli varattu Jekkua varten, ja uittaja sanoikin että Kikillä on pupillit laajenneina kun on niin innoissaan. Sillä on ehkä taipumusta pieneen maanisuuteen tietyissä tilanteissa. ;) Kiki jaksais hakea leluja varmaan lähes maailman tappiin asti. Ei se tajuais et nyt loppu kunto. Kun on vaan niin siistii!

Tänään oltiin aamulenkillä koko porukalla ja Kiki sai juosta irti. Aika rauhallinen se oli, mutta ihmekös tuo. Tein myös testin. Lenkin puolivälissä laitoin Kikin remmiin, mutta annoin sen pitää kepin. Mä en yleensä anna sen kantaa keppiä mukana vaan käsken sen jättämään kepin jos laitan sen kiinni. Nyt se kantoi keppiä ylpeänä kotiin asti. Edes pissaamisen ajaksi ei keppiä voinut hylätä. Olipahan hyödyllinen testi tääkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti