tiistai 10. syyskuuta 2013

Keppejä ja puomia

Tassut kyynärpäitä myöten ristissä

Noista koostui itsenäiset treenit maanantaina. Kiki kesti kepeillä etupalkan tosi hienosti, kerran jätti kepit kesken. Sen sijaan etupalkka ja mun jääminen taakse Kikin mennessä kepeillä oli liikaa. Olisin siis kiertänyt kepit takakautta, mutta se oli mahdoton tehtävä. Ilman etupalkkaa ois saattanut onnistua, mutta en kokeillut kun toistoja tuli jo tehtyä muutenkin monta. Nyt kun tarkemmin ajattelen niin en oo varmaan koskaan kyllä kokeillut noin jyrkästi leikata keppien takaa. Että ei varmaan ihme jos ei Kiki sitä kestä. Persjätönhän se kestää jo tosi hyvin, eli edistäminen kepeillä alkaa olla jo aika varmaa. Melkeen jo niin varmaa että uskaltaisin kisoissakin kokeilla, jos se radan jatkumisen kannalta olis oleellista.


Puomia tehtiin taas niin että target oli puomin päässä ja siinä välillä namia. Vauhti ihan ok, välillä hidasti. Kokeilin mitä tapahtuu jos apupalkkaaja heittää pallon kun olen itse jäänyt taakse. Ekalla toistolla ok, sitten se alkoi hiippailemaan ja odottamaan pallon lentämistä. Pallo on siis liian hyvä palkka. Jatkamme narulelujen heittämistä sitten palkaksi. Puomin loppuosan nopeutus tuntuu kyllä junnaavan paikoillaan. Ehkä vois kokeilla kisoissa vedättää puomilla enemmän ja juosta itse kauemmas puomista. Et tuleeko se nopeammin vai juokseeko läpi. Kisoissa yleensä pysähdyn lähemmäs kontaktialuetta ja se tietenkin vähentää Kikin vauhtia loppuosalla. Ehkä tää alkaa jossain vaiheessa nopeutua. En nyt näe koko asiaa niiin isona ongelmana, vaan lähinnä sellasena hiomisen arvoisena juttuna.

Kokeiltiin myös muutamat kerrat ASTin kisoissa pieleen menneitä kohtia esim puomin jälkeen hypyn ohjaus tiukasti. Kikihän lähti kisoissa takaakiertoon kun sen sinne selvästi ohjasin, vaikka ei olis pitänyt. Ohjasin siksi, että halusin tehdä vastakäännöksen ajoissa, jottei se liu`u väärään päähän putkea. Samoin kisoissa keinun jälkeinen hyppy, josta Kikin olis pitänyt kääntää tiukasti mun luo, jottei mene vikan hypyn ohi. No eihän noissa kohdissa ollut nyt mitään ongelmaa. Mun ongelma on varmaan sitten tollasissa kohdissa se, että en uskalla rohkeasti ohjata sitä tulevaa hyppyä, vaan mietin jo et jos ohjaan vahvasti niin sitä seuraava hyppy menee väärin. Eihän tässä ole mitään järkeä! Pitää ohjata rohkeasti hyppy kerrallaan ja jos menee väärin niin menee ainakin väärin siksi että on ohjannut kunnolla! Nythän ne kohdat meni huonosti kun en uskaltanut ohjata.. Että niih. Jatkan tämän asian työstämistä.

Olen nyt suunnitellut meille parit kisat. Ensi viikolla Lohjalle ja sitä seuraavalla viikolla Haun kisat. Sen jälkeen mulla alkaa 7 viikon harjoittelu ja muut menot järjestellään sen mukaan.

4 kommenttia:

  1. Missäs kentällä oikein käytte treenaamassa?

    Niin ja missäspäin Espoota asustelette? Domi lähtee mielellään lenkkeilemään jos satutaan asumaan samalla suunnalla :)

    VastaaPoista
  2. Videolla näkyvä kenttä on Lintuvaarassa. Enää ei kyllä käydä siellä, vaan nykyisin HAUlla.

    Asutaan Tapiolassa ja voidaan kyllä mielellämme lähteä lenkille jos saadaan päivä sopimaan. :) Kiva kun kommentoit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritetään saada joku päivä sopimaan, laitetaan vaikka mailia asiasta :) Rapsutuksia karvakorvalle!! :)

      Poista
    2. Yritetään saada joku päivä sopimaan, laitetaan vaikka mailia asiasta :) Rapsutuksia karvakorvalle!! :)

      Poista