perjantai 27. joulukuuta 2013

Riehakasta menoa

Täällä on nyt tosissaan löydetty yhteiset leikit! Välillä jopa rasittavuuteen asti nuo kaksi jaksavat leikkiä. Kaava menee yleensä seuraavanlaisesti.


Joulua meillä on vietetty edelleen kyläilemällä eri paikoissa. Jouluaattoa vietimme isossa porukassa kera kolmen koiran ja kolmen lapsen. Lapset olivat olleet ilmeisen kilttejä, sillä joulupukki saapui runsaine lahjoineen. Koirat ja aikuisetkin saivat omat lahjansa. Liliä ei joulupukki näyttänyt sen kummemmin ihmetyttävän. Lahjoista se ei oikein innostunut, mutta lahjanaruja se repi onnellisena! Kaikki meno ja meininki kävi ilmeisesti Lilin voimille, kun illan mittaan se otti kunnon torkut. Edelleen hyvä, että osaa rauhoittua vaikka hälinää riittääkin. Pissoja ei tullut kertaakaan sisälle, sillä on niin paljon yksinkertaisempaa viedä pentu ulos omakotitalossa. Oltiin myös yötä joulunviettopaikassa ja sekin meni erittäin hyvin. Molemmat nukkuivat rauhassa omissa pedeissään.

Eilen käytiin ihmettelemässä taas kissaa, ja tällä kertaa Lili vähän haukahtelikin kissalle. Onni-kissa ei tästä säikähtänyt ja edelleen rauha säilyi näiden kahden välillä. Lili kokeili Onnin putkea ja siitä se vain tepsutteli lelun perässä läpi.

Kaikki tähänastiset kokemukset ovat Lilin kanssa vaan sujuneet ilman sen kummempia ihmettelyitä. Mihin tahansa mennään, mitä tahansa tehdään niin Lili näyttää sopeutuvan ja olevan kaikkien asioiden kanssa ok. Tuntuu niin paljon helpommalta kuin Kikin kanssa. Pentu on rohkea, mutta ei tyhmänrohkea ja kuten kissan kanssa oleminen taas todisti, niin se mielummin perääntyy ihmettelemään, kuin ryntää päin. Tätä ominaisuutta arvostan kyllä. Mielummin säilyisi sellaisena, että kysyy mitä tehdään, kuin päättää itse ja toimii heti. Rohkeutta siltä silti löytyy. Lili vaikuttaa niin tasapainoiselta pakkaukselta, että toivon sen pysyvänkin sellaisena. Varmasti jotain hankaluuksia tulee, mutta toivottavasti ne ohitetaan helposti, kun pohja on hyvin rakennettu.
Lili 10 viikkoa
Sen kummempia temppuja ei olla vielä Lilin kanssa opeteltu. Jossain vaiheessa olisi kyllä tarkoitus aloittaa naksuttimeen tutustuminen ihan kunnolla. Häkkitreeniä ollaan metallihäkin kanssa aloitettu. Lähinnä niin, että häkissä sataa nappuloita, kun sinne menee. Lili on jo tajunnut, että häkkiin todella kannattaa mennä. Eikä häkkiin meno ollut sille edes mikään juttu. Sinne se meni tutkimaan heti kun olin saanut häkin kasaan. Kiki on myös osallistunut häkkitreeniin, sillä sen olen opettanut Crate games -dvd:n avulla ja aina jos viittaakin häkkiin, niin sinnehän se menee odottelemaan nameja. Ihan hyvä sparraaja Lilille.

Tänään mennään koko porukalla Sporttikselle. Kikin kanssa voisi tehdä estehäiriötreeniä, eli siis niin että tehtävä suoritetaan, vaikka mä huitoisin tai heiluisin kummallisesti. Lilin kanssa voisi leikkia kahden lelun leikkiä ja muuten vaan hengailla, samoin kuin tehdä häkkitreeniä, kun lisäkädet eli kepo tulee mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti