lauantai 7. joulukuuta 2013

Lilin ensimmäiset kolme päivää

Kolme päivää on tuo Kirppu eli Lili ilahduttanut meitä. :)

Ensimmäinen päivä meni tutustuessa. Kiki oli niin innoissaan toisesta. Kerran Kikin piti murahtaa Lilille, kun Lili oli löytänyt Kikin lelun ja Kikin mielestä se piti heti takavarikoida. Kiki murahti ja kakara kiljui kuin syötävä, vaikka Kiki ei toki koskenut Liliin. Ehkä niiden pitää vielä hieman harjoitella keskinäistä vuorovaikutusta. Kikin sitä millä intensiteetillä kakaraa pitää komentaa. Ekan yön kakara nukkui tosi hyvin.

Lämmitys päällä

Tokana päivänä jatkettiin tutustumista. Lili söikin jo vähän enemmän. Se ei ole todellakaan mikään ahne, mutta onhan se vielä niin pieni. Hienosti se kyllä tekee tarpeensa ulos. Helpottaa kovasti ulosviemisen rytmittämistä kun se nukkuu paljon. Käytiin Sporttiksella moikkaamassa treenikavereita ja Lili sai päällensä ekaa kertaa Pompan. Ei se oikein tiennyt miten sen kanssa olis pystynyt kävelemään, meni lähennä taaksepäin... Panta tai auton turvavyövaljaat ei aiheuttaneet sen kummempia ihmetyksiä. Takaboksiin pentu pääsee vasta vähän isompana. Siihen asti saa tottua olemaan valjaissa takapenkillä. Variocage on muuten tilattu, saan kauan himoitsemani turvallisen häkin koirille autoon!

Tänään käytiin lyhyesti moikkaamassa Lilin siskoa. Hetken mietittyään tytöt saivat aikaan kunnon leikit. Muutama kaveri kävi kylässä ja illalla lähdetään vielä muualle kyläilemään. Toki autoiltua tuli myös tänään. 

Lili ja siskonsa valkopääkotka (nimi mietinnässä vielä)

Yksiö
Tänään aloitettiin myös kunnolla pentuaitauksessa oloon totuttaminen (yksinolon opettelu oli Kikin kanssa tuskaa, joten nyt aloitetaan heti). Lili on siitä hyvä pentu, että jos se nukkuu sen voi hyvin siirtää jonnekin muualle ja unet jatkuu. Tänään laitoin sen aitaukseen kun se ei vielä nukkunut. Hetken se touhuili omiaan ja sitten alkoi huuto. Kun huuto oli hetkeksi tauonnut noukin pois aitauksesta. Myöhemmin otettiin uusi yritys. Tällä kertaa se touhusi lelujensa kanssa jo pidempään, muttei kuitenkaan nukahtanut sen jälkeen. Vajaa 5 min se kiljui välillä, sitten hiljeni ja nukahti. Nameja sille on turha tonne heitellä, kun ei ole edelleenkään ahne. Seuraava yö olis tarkoitus Lilin viettää aitauksessaan sängyn vierustan sijaan. Saa nähdä miten käy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti