torstai 4. heinäkuuta 2013

Menolippu kakkosiin! Eli se mitä tuomari ei katso virheeksi, on nolla

Medit kisasivat vasta illan viimeiseksi ja siinä sitä sitten olikin odottamista. Katsoin molempien ratojen suorituksia todeten, että aika sujuvat ja helpohkot radat on. Sanoin kepolle, että periaatteessa olis mahdollisuus saada kaksi LUVAa, mutta en mieti sitä vaan teen hyvät radat.

Ekalla radalla mentiin aika kivasti. Eka puomi oli hyvä. Aalle Kiki tuli niin kovaa (mitä en rataa juostessani tiennyt), kuulin vaan kun yleisöstä kuului kohahdus ja huomasin, että Kiki juoksi kontaktin läpi. Siinä sitten piti vähän soveltaa, kun koira meni jo. Hyvin se poimi kauko-ohjauksellakin aan jälkeen olevan toisen hypyn, jossa sitten itse valssasin ja sain poimittua koiran mukaani ja onnistuneesti kepeille. Kunnon kalastelua. Videoilta muuten voi huomata, että kun lähetän Kikin putkeen eteen, niin mun käsi heilahtaa ylös. Keilaan sen oikein kunnolla putkeen. :) Toiseen kertaan mentynä puomi oli huonompi, Kiki jäi taas kokonaan kontaktialueelle, eikä 2on-2offiin. Väitän kyllä, että ne purut/hakkeet tms. hämää sitä, kun muualla se tekee hienot kontaktit.
Tästä radasta 0 vp ja 2. sija, LUVA.

agilityrata A


Toka rata vaikutti kanssa kivalta. Kello alkoi siinä vaiheessa jo olemaan aika paljon, ja kepokin lähti meitä koutsaamasta. Tälläkin radalla mietin kepeille viennin tarkkaan ja ajattelin putken jälkeen ottaa koiran haltuun ensin ja lähettää sitten kepeille. Tokaa rataa ei valitettavasti ole videolla, kun en sitten jaksanut vaivata päätäni sillä, että olisin pyytänyt jonkun kuvaamaan. Ohjauskuvioista tolla radalla oli valssi ja persjättö. Kaikki kontaktiesteet oli myös ja päätinkin nyt ottaa kontaktit todella varman päälle, eikä niissä silloin mitään ongelmaa ollutkaan. Muuria ennen tein persjätön ja olin myöhässä lähettämässä Kikiä keinulle. Tai en varmaan vaan huutanu sille keinua ajoissa. No se jotenkin kävi keinulla, sitten kääntyi mua päin ja takas keinulle. En oo varma oliko sillä koko ajan joku jalka kuitenkin keinulla. Tuomari seisoi aivan keinun vieressä, mutta käsi ei noussut. Jatkettiin siitä sitten rataa puhtaasti loppuun.
Rata noin suunnilleen


Tulokset huudettiin sitten suoraan palkintojenjaossa, jossa vielä vika luokka palkittiin ensin. Yllätys oli suuri, kun meidät sijoitettiin kolmanneksi ja saatiin siis SERTI!! Iski tajuntaan, että päästiin kakkosiin!! Miten voi olla mahdollista?! Olin kuitenkin varautunut siihen, että keinulta 5 vp tulee. Aika oli tietenkin hitaampi, kun varmistelin kontaktit, mutta ei sekään näköjään haitannut. Sitten mulla olikin kädet täynnä, kun oli koira hihnassa, 3,5 kg ruokasäkki, 2 ruusuketta ja lelupussi. Lähdin niitä viemään autoon, kun olin vaan niin fiiliksissä että saatiin Serti! No sitten joku pihalla huikkas et onks se Kiki, te saitte muitakin palkintoja. Käytiin sitten vielä hakemassa ekan luokan 2. sijan palkinnot ruusuke, 3,5 kg säkki koiranruokaa ja lelupussi. :D Oli muuten naama aika näkkärillä kisojen jälkeen, vaikka alkoi olemaan myöhä ja väsytti. Hehkutin kyllä meidän saavutusta. Kahdet kisat, 4 rataa, joista 1 HYL, 3 nollaa ja niillä tarvittavat luvat ja SERTi. Joo.. Saas nähä miten pärjätään sitten kakkosissa.



HAUn ulkokentän radat on kyllä kivat siinä mielessä, että me oltiin toka vikana omassa luokassa ja käveltiin sitten niitä hiekkateitä siellä rauhassa ja oli koko ajan näköyhteys kentälle, että tiesi mikä numero on menossa. Halliradan aikana täytyy käydä hallissa kurkkimassa, eikä se ole sellaista rentoa menoa mitä tuolla hieman kauempana hiekkateillä voi mennä.

Mäkin olen tässä kisojen varrella jotain oppinut. Nimittäin sen, että täysiä täytyy mennä heti radan alusta asti. Ei voi jäädä miettimään, nyt kun Kikillä on vauhtia tullut paljon lisää talveen verrattuna. Vauhti on tietenkin hyvä asia. Ekoissa hallikisoissa Kiki todella katsoi mua ja kyseli minne mennään. Nyt se kyllä menee ihan itse jos ei ohjeita tule. :D

Kiki sai vielä illalla leikkiä voittamallaan vinkulelulla. Oli varmasti tyytyväinen sekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti