tiistai 8. toukokuuta 2012

Sattuipa sopivasti

Että Kikillä alkoi juoksu juuri yskän aikaan. Yskä alkaa olemaan ohi, joten enää on kahden viikon karanteeniaika. Toivottavasti juoksut loppuis samaan aikaan, niin päästäis treenaamaan. Agilityhallilla saa kyllä treenata juoksuisen nartun kanssa, kunhan huomioi muut ja koira jaksaa keskittyä. Vaikea sanoa ekojen juoksujen kohdalla vielä, että onko koira erilainen juoksujen aikana... Kiki on 11 kohta kuukautta, joten tätä oli odotettu. Ilman yskääkin olisin siis joutunut perumaan hyppytekniikka -kurssin, joten ei sekään harmita enää niin paljon.

Kikillä on meneillään antibioottikuuri, jonka myötä se on päässyt maistelemaan kummallisia ihmisten herkkuja. Kiki syö raakaruokaa, eli pääosassa ovat lihaiset luut, sisäelimet, liha ja kasvikset, kaikki raakana, eikä se ole koskaan saanut maistaa esimerkiksi kypsennettyä broileria. Kiki syö vaan iltaisin, joten aamun antibiootti on saanut seurakseen esimerkiksi meiltä jäänyttä broileria tai jauhelihapihviä. Ensimmäistä kertaa maistaessaan jotain uutta Kiki sylkee ruoan pois, ja alkaa sitten maistelemaan sitä. Minä seuraan vierestä, että nyt se ei syö sitä antibioottia! Mutta ei näköjään haitannut, että se söi lihat ensin lattialta ja sitten perään sen antibiootin. Ehkä se luulee, että pahanmakuinen pilleri kuuluu pakettiin.. 

Eilen mietin, että Kiki ei ole alkanut seinille hypellä, vaikkei olekaan tarjolla aktiviteettiä samaan tapaan kuin ennen. Johtunee osittain myös siitä, että olemme muutamana päivänä kasanneet olohuoneeseen tv-tasoa ja hyllyjä, joten on ollut ihmettelemistä koiralla, kun senhän pitää tietysti osallistua kaikkeen! Onneksi Kiki ei ole ääniherkkä, betoniseinään poraaminen ei haitannut yhtään. Se on tottunut siihen, että lattia tärisee ja ikkunat helisee, kun metrotyömään räjäytykset ovat aivan meidän talon alla.. Hyvä niin, ettei pelkää ääniä. Ei tarvitse olla huolissaan Kikistä sen ollessa yksin kotona räjäytysten aikana.

Kevään ekat punkit ilmaantuivat meille noin 3-4 viikkoa sitten. Tässä kuva jättipunkista! Se ehti punkkitarkastuksista huolimatta niin isoksi, että irtosi itsekseen Kikin rapsuttaessa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti