lauantai 22. maaliskuuta 2014

Hyllyjä eli kokemuksia keräämässä

Pienen tauon jälkeen päästiin taas kisaamaan. Olin niin odottanut sitä! Poikkeuksellisesti medien eka rataantutustuminen oli ilmoitettu olevan todella myöhään eli klo 17.15. Jännitystä ehti keräämään koko päivän siis. Pieni kisatauko teki sen että ihan eri tavalla jännitti.

Eka rata jossa huitasin Kikin esteelle eikä se sinne mennyt. Ei olis ollut edes mikään kiire. Se rytmitys olis aika kova sana. Eli tietää milloin pitää pinkoa ja milloin ei ole kiire.
Hyvä fiilis jäi silti ekan radan jälkeen ja sitä olinkin kaivannut. Ei sillä tuloksella väliä vaan sillä on kivaa. Taas opin paljon.

Toinen rata oli hyppyrata. Kiki irtos kivasti väärille esteille. :D Plussaa siitä! Putken jälkeen (eli jos olisin lähettänyt ekalle putkella ajoissa) olisin ehtinyt pakkovalssiin valmiiksi, jolloin Kiki olisi varmasti tullut siihen eikä hakenut keppejä. Loppu meni oikein kivasti. Hyvällä fiiliksellä mentiin taas!
Vika rata vaikutti tosi kivalta. Katselin muutamia suorituksia eikä siinä vaiheessa kukaan tehnyt kolmosesteelle persjättöä. No mä pidin suunnitelmastani kiinni. Muuten hyvä mutta sen kakkosesteen pakkovalssin olis voinut ohjata kunnolla. Hyvä etten tiennyt siitä tulevan hylly, sillä mentiin hyvällä tsempillä ja raivolla loppuun asti. Loppusuoran jälkeen Kiki hienosti poistui paikalta ohi kulkeneen koiran perään.. Spontaanisti karjasin sille ja siihen se reagoi - kipitti kiltisti takasin ja sai palkkansa. Vika rata oli paras ehdottomasti - löydettiin tarvittava raivo. Ehkä pitää antaa Kikin katsoa edellisen suoritusta, sillä se oli aivan villinä siitä. Pisti vauhtia munkin tossuihin sitten!
Lili sai kisoissa leikkiä Pikan kanssa ja myöhemmin siskonsa Ican kanssa. Oli hyvä päivä Lilillekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti