keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Huomioimattomuuskuuri

On meillä menossa. Emännällä meni maalla hermot, kun koiran korvat hävisivät. Ja ihan itseäänhän siitä saa syyttää (kun on tullut lellittyä liikaa), joten nyt on kotona tiukka kuri päällä. Sinänsä ei tarvitse kuria tiukentaa, kunhan vaan ei anna huomiota koiralle, niin alkaa taas korvat tulla kuulolle. Vaikutuksen on saanut huomata jo parissa päivässä. Kiki ei ihan niin paljon vahtaa ihmisten tekemisiä. Tultiin juuri lenkiltä ja Kiki sai juosta pitkään irti. Eikä se edes lähtenyt vieressä olevan variksen perään, joten tässäkin asiassa sai huomata, että emännän meno kiinnosti enemmän. Eilen Kiki oli ihmeissään, kun sitä ei otettu sohvalle rapsuteltavaksi. Sitten se haukotteli kovaäänisesti pitkään.

Tosiaan korvat katosivat, kun maalla sai niin paljon huomiota ja varmasti senkin takia, että kun oltiin tulossa uintireissulta irtokoira juoksi meidän eteen, eikä kumpikaan meistä ihmisistä kerennyt häätämään irtokoiraa pois. Kiki sitten haukku tälle koiralle ja oli tapahtuman jälkeen häntä pystyssä. Varmasti oikein ylpeä kun puolusti ihmisiään. Välillä sitä toivoo, että Kiki ei olisi aivan niin vahvaluonteinen. ;) No jos tässä itsekin kehittyisi, kun koira heti osoittaa milloin emäntä on lepsuillut.

2 kommenttia:

  1. Hei ! Terveisiä Donnalta ja Pippalta olemme löytäneet bloginne ja seurataan mielellään teidän touhuja. Pippan kanssa treenataan myös agia, on pysynyt medinä painoa nyt 15 kg.

    VastaaPoista
  2. Kiva juttu! Innolla odotan aina Pippan ja Donnan uusia kuulumisia.

    VastaaPoista