lauantai 9. helmikuuta 2013

Työmotivaatio 10+

Mä jäin perjantaina pitkään päivään harjoitteluun oppimaan, joten Matti sai tilaisuuden mennä Kikin kanssa treeneihin. Tais olla Matin 3. ohjatut treenit. Pääsin kuitenkin töistä juuri sopivasti ja ehdin paikalle kuvaamaan ja katsomaan treenejä. En olis kyllä 12 tunnin hektisen päivän jälkeen itse jaksanut juosta, mutta sen sijaan oli tosi kiva katsoa treenejä. Aikaisemmin mä en ole ollut paikalla Matin treenatessa Kikin kanssa. Sain todistaa Kikin huippuhyvää työmotivaatiota! Tietysti se oli innoissaan mut nähdessään, mutta kun Matti meni sen kanssa radalle, niin ei se edes vilkaissut muhun päin mun seistessä kuvaamassa hallin laidalla. Kikin mielestä on vaan niin siistiä juosta rataa!! Jos Kiki näkee Sadun ottavan sen lelun palkatakseen Kikiä oikeassa paikassa, niin silloin Kiki saattaa kyllä oikaista Sadun luo lelun toivossa. Mulla onkin tapana antaa lelu salaa, niin ei tule Kikille turhia houkutuksia oikoa lelun luo. Tällä kertaa Kiki ei edes haukkunut Matille kertaakaan epäselvästä ohjauksesta. Ja hyvin niillä meni! Vaikka estekäskyt ei oo ehkä just niitä mun käskyjä tai vaikka koira istuu lähdössä mihin suuntaan tahansa jätettynä, niin hienosti se menee Matin mukana täysillä. Kiki antaa pikkuvirheet anteeksi ja jos sille esteen osoittaa niin sinnehän se menee. :)

Treenien aiheena oli siis sokkari (joka on mun lemppari enkä päässyt tekemään sitä!). Matti oppi viimeksi valssin ja nyt sai siis opetella sokkarin. Sokkarin tilalle meinas aina välillä pukata valssia. Mutta niin muillakin vähän kokeneemmilla ohjaajilla.

Tässä pieni pätkä.

Tällä viikolla jäi uinti väliin, kun on ollut tarpeeksi ohjelmaa muutenkin. Tänään käytiin taas kunnon lenkillä kahlaamassa lumihangessa ja aloin vakavasti harkita lumikenkien hankkimista! Ikään kuin pilkatakseen mua sattuikin sitten vähän matkan päästä joku lenkkeilijä lumikenkineen tulemaan vastaan.. Sujuvalta näytti sen meno lumihangessa. Kiki pääsee lumihangessa hyvin, mutta itse kun uppoaa välillä polveen asti hankeen, niin se on aika hankalaa menoa se.

4 kommenttia:

  1. Juu, kyllä täältä ainakin kaksi ääntä lumikengille! On niin helppoa mennä jäällä tai lumisemmassa metsässä niillä ja meno on vaivatonta verrattuna siihen älyttömään kahlaamiseen. Koirat kun meilläkin on sen verran kevyitä, että pysyvät hyvin hangen päällä ilman ongelmia :)

    VastaaPoista
  2. Minkä merkkiset kengät teillä on? Paljon maksoi? Täytyy alkaa kartoittamaan vaihtoehtoja, jos tässä vaikka ehtis sellaset vielä hankkimaan ennen kevään tuloa.

    VastaaPoista
  3. Mullon tällaset: http://www.partioaitta.fi/Talviretkeily/Lumikengat/TSL_217_Escape_Camo

    Oon ainakin ite ollut tosi tyytyväinen!

    VastaaPoista
  4. Kiitos tiedosta! Täytyy vähän käydä katselemassa, kun en haluais mitään superleveitä, vaan mielummin vähän kapeammat.

    VastaaPoista