perjantai 16. marraskuuta 2012

Taas polskittiin ja aksattiin

Keskiviikkona olimme kaverin kanssa ostaneet ylimääräisen hallivuoron. Tunti kahdelle koirakolle oli ylimäärin aikaa, mutta oli kerrankin rauha tehdä omia treenejä. Harjoiteltiin ihan peruskäännöstä ja muistuttelin Kikille, että multa tulee se paras palkka! Tehtiin myös kontakteja puomilla ja pari kertaa aalla. Keinua jatkettiin muutamalla toistolla koira edelleen hihnassa ja avustaja hidasti keinua. Nyt Kikillä näyttää taas olevan luottamus keinuun, kun menee sen vauhdilla. Seuraavana aletaan vähän paukuttelemaan keinua ja edelleen koira hihnassa.

Keskiviikkona käytiin myös polskimassa. Tällä kertaa Kikillä oli ihan privaattiallas. Emäntää laiskotti, joten pitkän lenkin sijasta mentiin uimaan. Nyt jätettiin pelastusliivit pois, ei sen uintitekniikka näytä siitä kärsivän. Alussa mietin, että onko puoli tuntia Kikille liikaa, mutta ei siinä väsymisen merkkejä näkynyt. Lelujen hakeminen on vaan parasta! Ja uiminen kivaa! Selvästi inhottavin uintiin liittyvä osuus on föönaus. Koira täytyy saada vähän kuivemmaksi, joten Kikin on nyt vaan siedettävä fööniä. ;)

Perjantaiseen tapaan oli vuorossa agitreenit. Ajattelin etukäteen, että tänään meidän yhteistyö tulee toimimaan ja onhan ollut aivan erilainen viikko nyt, kuin viime viikolla. Ja mun super agikoira oli palannut! Ei näkynyt haahuilua, ei muilta palkan kerjäämistä, vaan me oltiin tiimi, kuten kuuluukin! Tehtiin osittain vaikeita juttuja molemmille (tai ehkä ne on vaan mulle vaikeita..), mutta hienosti meni ja molemmat jaksoivat keskittyä!

Tässä hartiakäännöksiä

Tässä saksalaisen yritys ja ennakointeja. (Molemmat jäi kotiläksyksi!)


Eli saksalaista ei osata. Kuulemma siksi, kun mä ohjaan jaloilla ja haluan edetä kauemmas esteestä. Mutta tätä harjoitellaan. Ja sain kehuja mun hartioista (hartiakäännöksistä). Teen kuulemma jenkkityyliin, siis en heitä molempia käsiä edes takas, vaan käännän hartioita ja se toimii! Ennakoinnit jäi myöhäiseksi tuossa ja silloinhan Kiki ampuu eteen. Jos ohjaaja tajuaisi tehdä ajoissa, niin koirakin tietäisi mitä tehdään. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti