keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Uusi projekti

Ettei vaan treenin aiheet loppuis kesken niin aloitettiin sitten Kikin kanssa tälläinen projekti:
Olin jo tätä ennen tehnyt treeni- ja kisasuunnitelman koko kaudelle kesään asti. Taitaa se suunnitelma mennä hieman uusiksi, kun sinne pitää nyt mahduttaa puomin juoksarinkin treenamiset. Tarkoituksena on suhtautua puomin uudelleen opetukseen kevyesti. Aan tein kunnolla ja pidettiin kisataukoa, nyt mennään vähän fiilispohjalta ja katsotaan mihin päädytään. 2on2offit pidän rinnalla.

Tähän projektiin en olisi lähtenyt, jos Kiki ei osaisi boxia jo valmiiksi. Kokeilen ensin kotona muistaako boxin tai pitääkö pientä boxia eri asiana. Sille oli onneksi ja mun toiveen toteutumiseksi päivän selvää mitä boxilla tehdään. Hallissa kokeilin sitten lähettää kauempaa boxille ja joka kerta se sinne nätisti laukassa asetteli (no ei se nyt hirveesti tähdännyt, rullas vaan) tassunsa. Sitten otettiin puomin alastuloa pariin kertaan ja viimeisenä videolla näkyvä testi. Ekassa toistossa se ottaa raville, koska tietenkin ajattelee että se on se sama vanha juttu. Sitten se näkee boxin ja pallon ja ottaa takaisin laukalle. Toisella toistollahan se tulee jo kokonaan laukalla.

En olisi tähän lähtenyt, jos en olisi niin epätoivoinen meidän hitaan puomin kanssa. Kikillähän ei edelleenkään voi käyttää etupalkkaa, mikäli samalla vaaditaan pysäytystä koska se käyttää silmää. Juoksareissa se ei ole ongelma, koska se saa sinne palkalle mennä. Mulla olis ollut joka tapauksessa hirveän iso työ saada 2on2offit taas nopeaksi, niin päätin sitten ennakkoluulottomasti lähteä kokeilemaan tätä tyyliä. Jos tää ei toimi, niin toivon kuitenkin että se vahingossa  nopeuttaisi 2on2offin suorittamista. Jenna lupas fitdogissa mua neuvoa tämän asian kanssa. Ja olen ymmärtänyt että jotkut ovat boxilla puominkin opettaneet.

Jännä nähdä mitä tästä tulee! Kokemuksia otetaan mielellään vastaan mikäli jollain niitä on!

4 kommenttia:

  1. Moikka! Meillä on opeteltu puomille juoksari nimenomaan boksin avulla :) Ennen sitä oli siis hidas ja todella epävarma 2on2off. Juurikin Jennan avustuksella ja kannustuksella on menty :) Luna on toki mini, minkä takia itse uskalsin tähän projektiin lähteä, sillä pysyn sen vauhdissa aika hyvin vaikka juokseekin puomin :) Boksin se ymmärsi heti ja ollaankin se häivytetty jo kokonaan ja parit kisatkin on ehditty jo kisata juoksarin kera, tosin vain yksi onnistunut puomi on tähän mennessä kisoissa tehty ;) Vaatii paljon toistoja ja meillä treeni on jäänyt varsin vähäiseksi, sillä opeteltiin rinnalla keinu kokonaan uusiksi ja sitä tuli treenattua enemmän, mutta vielä ei luovuteta :) Tällä hetkellä meillä toimii kisatilanteessa juoksari jos pystyn itse vedättämään, mutta jos en pääse edelle, nii Luna jää liiaksi katselemaan että missäs se mamma tulee ja sitten loikkaa kun ei malta, eikä oikeasti ihan edes osaa kriteeriä vielä. Kova usko kuitenkin sen suhteen on että saadaan homma toimimaan ja itselle tuo boksi oli ehdoton menetelmä, sillä Luna on koira, joka paineistuu todella herkästi jos sillä ei ole selvää kriteeriä miten asia suoritetaan. Meidän blogista löytyy asiasta enemmän myös videoiden muodossa! :) Tsemppiä teillekin treeniin ja mennään vaikka joskus yhdessä treenaamaan! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista ja kiva kuulle kokemuksia! Kauanko olette treenanneet puomia uudella metodilla?
    Täytyykin käydä kurkkimassa teidän blogia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan treenattu puomia nyt syyskuun alusta alkaen ja tosiaan toistomäärät ovat olleet melko vähäisiä. Siihen nähden ollaan oikein hyvällä mallilla :)

      Poista
  3. No sittenhän pääsitte jo hyvin pian kisaamaan!

    VastaaPoista